Nilkka murtui ja mitä sitten

Ei ole vielä nilkan ongelmat loppuneet. Jouduin keskeyttämään fysioterapian pariksi kuukaudeksi, kun toinen jalka kipeytyi. Välilevytyrä sai minut lähes liikkumattomaksi useaksi viikoksi. Nyt olen aloittanut terapian taas uudestaan.

Viikon verran on nilkkaa jumpattu, hierottu ja venytetty. Tuntuu kuin olisin taas lähtöpisteessä. Jalkapahus ei liiku yhtään sen enempää kuin ennenkään. Kävely sujuu kyllä hyvin, mutta portaissa liikkuminen on vaikeaa.

Alas mennessä tarvitsen tukea, koska vasen jalka on vielä osittain tunnoton ja menee silloin tällöin täysin veltoksi. Oikeassa taas nilkkaa tekee tenää oikein kunnolla. Ylös päin mennessä taas jalat eivät nouse tarpeeksi ja saan tehdä oikein töitä, että pääsen kulkemaan askelmia ylös. Onneksi sentään metroasemilla on yleensä liukuportaat, ettei tarvitse olla juoksevien ihmisten tukkona. Kotona ei portaissa onneksi juokse muut kuin koirat, niin hidasteluni ei haittaa ollenkaan.

Minulla on vielä noin 18 hoitokertaa ja sitten taas katsotaan. Virallisesti (= työpaikan sairauskassan päätöksen mukaan) nilkan pitäisi olla kokonaan terve 28.7. Täytyypä muistaa käydä lääkärissä hakemassa lisäaikaa ennen kuin kesäloma alkaa.

En millään usko, että nilkka on täysin parantunut heinäkuun lopussa. Eihän onnettomuudestakaan ole silloin kuin vähän yli kaksi vuotta! Toivottavasti muut epäonniset nilkkojen katkojat on parempi onni ja paranevat nopeammin.

Vähän nilkkauutisia taas pitkästä aikaa:

Kävin maanantaina ortopedian polilla tarkastuttamassa tuota arpista nilkkaani. Lääkäri oli samaa mieltä kanssani, ei ole vielä kunnossa, ei. Röntgenkuvien mukaan murtumat ovat luutuneet hyvin, mutta nilkka ei liiku ollenkaan niin kuin pitäisi. Turvonnutkin se mokoma on vielä. Lisäksi kuvissa näkyi, että nivelessä on jotain reumaattisen näköistä muodostelmaa. No, sen kyllä tiedänkin. Nivelreumaani on hoidettu aina silloin tällöin lapsuudestani saakka. Viime vuosina ei mitään ongelmia ole ollut, enkä ole edes viitsinyt ajatella koko asiaa. En ala vieläkään sitä pohtia. Olkoon.

Fysioterapiaa pitää jatkaa, mutta siinäpä onkin nyt ongelma, kun tuo vasen jalkani kipeytyi. Taidan ottaa yhteyttä Inekseen ja kysellä, kuinka jatkaisimme. Voikohan oikeaa jalkaa kuntouttaa, jos vasen ei kestä kunnolla astumista? Minulla onkin nyt edessä taas uusi seikkailu, kun sain lähetteen Aalstin sairaalaan välilevytyrien takia. Siitä kuitenkin enemmän toisessa blogissani.

Seuraavaksi pitää mennä nilkkaa taas ortopedille näyttämään joskus muutaman kuukauden kuluttua. Kunpa muistasin hakea sairauskassaa varten jatkoaikaa, etteivät lopeta täyskorvausta. Nyt on määräpäivä heinäkuun lopulla, mutta jos lähden lomille jo kesäkuussa, täytyy asia hoitaa silloin. Täytyypä merkitä kalenteriin Erittäin Tärkeänä Asiana.

Huh, kun pelästyin eilen aamulla. Muistin yhtäkkiä, että helmikuussa menee umpeen ns. virallinen nilkan paranemisen määräaika, mutten muistanut tarkkaa päivää. Nousin äkkiä ylös etsimään sairauskassan kirjettä. Kesti kauan ennen kuin kirjeen löysin, mutta lopulta luin, että määräpäivä on 28. helmikuuta.

Jos nilkka ei siihen mennessä ole täysin parantunut, minun täytyy käydä lääkärillä ja pyytää häntä taas kerran täyttämään lomake. Siinä kiltti lääkärini ilmoittaa kunnian ja oman tunnon kautta, että en ole vielä terve ja että hoito jatkuu. Yritän saada lääkäriajan mahdollisimman nopeasti, että saan lomakkeen lähetetyksi sairauskassaan ajoissa. Ellen mitään ilmoita, minulta loppuu sairauskulujen täyskorvaus.

Nyt on vielä fysikaalinen hoito meneillään (ei kyllä ollenkaan tehokasta) ja huhtikuussa on seuraava aika ortopedian poliklinikalle sairaalassa. Eli ei ole nilkka vielä terve. Luulen vähän, että vietän onnettomuuden 2-vuotissynttäreitäkin heinäkuussa kipeän nilkan kanssa. On tämä niin hemmetin hidasta!

Lopultakin vei Blogger voiton ja ja uusi Lakritsirouskutusta-blogini on päässyt irti: http://lakritsirousku.blogspot.com/. Tervemenoa senkin juttuja lukemaan ja kommentoimaan.

Nilkka-blogissani kerron vain ja ainoastaan vieläkin turvokkeessa olevan nilkkani kuulumisia. Tuskin kuitenkaan kovin usein, sillä nyt vain jumpataan ja väännetään. Seuraavaksi vien nilkan lääkärille helmikuun loppupuolella.

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. Pysykää linjoilla.

Nyt on hollannin koe ohi! Eilen sain arvailla huonoista kopiokuvista kauppojen aukioloaikoja ja ruokatarvikkeita ja kirjoittaa, kuinka päiväni vietän. Taisi se jotenkuten mennä, vaikka keskittymiskykyni ei ollut parhaimmillaan.

Vielä vähän aikaa ennen koetta luulin, etten edes ehtisi koko tilaisuuteen. Jouduin lähes koko iltapäivän riitelemään autoni maahantuojan autopalvelun kanssa, ja se ruljanssi vei toivottoman paljon aikaa. Kumma, kun yksinkertaisiakaan asioita ei osata hoitaa ilman dramatiikkaa. Jos minä asiakkaana tiedän, mikä autoa vaivaa, miksi sitä ei oteta todesta vaan vängätään ja vängätään vastaan.

Pari vuotta vanhassa autossani on ollut alusta asti vika, joka saa sen silloin tällöin jähmettymään niille sijoilleen. Maahantuoja on ollut ymmärtäväinen ja asiaa on tutkittu ja korjattu, mutta kokonaan ei ole vaiva parantunut. Aika usein vika on korjaantunut tunnin parin odottelulla ja ajopeli on taas kunnossa. Nyt oli hankalampi tilanne, kun auto oli jämähtänyt erittäin vaikeaan paikkaan. Vika oli kuitenkin sama kuin aina ennenkin, joten tiesin, kuinka asian selitän autopalvelun henkilölle. Alku sujui hyvin. Minulle luvattiin, että auto haetaan pois ja toimitetaan korjaamolle. Kun lopulta tajusivat, että nyt täytyykin hinausauton kanssa mennä hankalaan paikkaan, tuli toinen ääni kelloon.

Erittäin itsetietoinen rouvashenkilö *tiesi*, mikä autoani vaivasi eli ei mikään. Ihan omaa syytäni olin kuulemma sen saanut pahassa paikassa jysähtämään paikalleen, joten hinauspalvelu ei auttaisi. Kun kuitenkin yritin taivutella tekemään sen, mistä olen maksanutkin, sain ivallisen naurun kera vahvasti kielteisen vastauksen. Kylmästi kiitin ja suljin linjan. Sen jälkeen pääsi suustani jokunen rivi suomalaisia ärräpäitä. Taas kerran jouduin belgialaisen asiakaspalvelun jyräämäksi.

Onneksi omakorjaamolla tiedettiin, mistä oli kysymys ja sain asiallisia neuvoja puhelimitse. Myöhään illalla, hollannin kokeen jälkeen, autoparka oli ilmeisesti levännyt tarpeekseen, kun se lopulta suostui taas liikkumaan. Ensi viikolla se pääsee korjaamolle, ja taas kerran maahantuojan edustaja saa ihmetellä iänikuista vaivaa.

Saavat samalla tarkistaa, miksi digitaalisen näytön mukaan polttoaineen kulutus on 99,9 litraa sadalla kilometrilla. Jotain vikaa jossakin, ainakin siinä näytössä. Se tästä vielä puuttuisi, että joutuisin 50 kilometrin välein tankkaamaan.

Lopultakin sain joulukuusen ulos! Vaikka tykkäänkin joulukuusesta kovasti, alkoi jo tuntua siltä, että puun pitää päästä pihalle.

Pakkasin koristeet ja kynttilärivin laatikoihin, poistin ruukun ympäriltä punaisen kankaan ja kannoin puun ulos. Harmi, kun siihen oli jo alkanut ilmestyä vuosikasvuja. Ne voivat vielä paleltua yöpakkasissa. Kuusi on nimittäin ruukussa juurineen. Vähän myöhemmin keväällä se istutetaan puutarhan perälle toivossa, että siitä tulee joskus iso ja komea.

Yksi joulukuusi pihassa jo kasvaa. Se ei tosin joutunut ollenkaan keikaroimaan olkkarin nurkassa vaan pääsi lähes heti kauppapuutarhasta uuteen multaan. Hyvin on kasvanut ja meillä viihtynyt, vaikka koirat yrittivätkin ensin alkuun sitä lannoittaa.

Viikonloppuna tuli taas mieleeni kaikenmaailman kukkaset ja yrtit ja siemenet. Joskohan tänä vuonna pysyisin lujana, enkä hommaisi liikaa hoidettavia. Alkukeväästä puutarhassa tonkiminen on ihan hauskaa, mutta myöhemmin, kun rikkaruohot alkavat vallata alaa, en millään viitsisi joka iltaa viettää kasvimaalla kitkemässä. Saa nyt nähdä, varmaan kaikki pyhät lupaukset lentävät tuhka tuuleen, kun käyn kevään ensi visiitillä puutarha- ja siemenkaupassa.

Ai niin, jo aiemmin olen valittanut tämän blogipalvelimen huonosta toiminnasta. Nyt olen päättänyt, että nilkkablogin päivitys loppuu piakkoin ja aloitan uuden nettipäiväkirjan. Jos jalassa jotain dramaattista tapahtuu, siitä toki kerron täällä. Muuten siirryn muualle kunhan olen ensin päättänyt aukeaako päiväkirjani Bloggerissa, Vuodatuksessa vai kenties Word Pressissä. Enköhän asiasta aikoinani toitota.

Hollannin alkeiskurssi on lopuillaan ja ensimmäinen osa lopputentistä on tentattu. Pari päivää sitten meillä oli kuullunymmärtämiskoe ja maanantaina päästään opettajan kanssa keskustelemaan ihan kahden kesken. Sitä seuraava koitos on keskiviikkona, jolloin pitää yrittää ymmärtää luettua ja itsekin täytyy jotain paperille saada aikaan.

Ymmärrystehtävistä voi yhteensä saada 20 pistettä ja kirjoittamisesta 30. Kymmenen minuutin juttutuokio on kaikista tärkein, siitä voi pisteitä tulla 50, jos kaikki artikkelit, pronominit, aikamuodot, ärrät, ässät, ooeet, uuyyt, geet, ceet ja mitä niitä onkin, ääntyvät oikein. Jos kaikista osioista yhteenlaskettuna saa yli 50 pistettä, on tentin läpimeno varma ja pääsee siirtymään seuraavalle jaksolle.

Minä luotan siihen, että kaikki kynällä piirrettävät vastaukset menevät oikein. Jos keskustelun aikana saan jotain möngerrystä suustani ulos, on se pelkkää plussaa.

Kuuntelu sujui jo hyvin. Vaikka en ihan yli-erinomaista tulosta saisikaan niin ainakin erinomaisen. Minusta tuntui, että löysin oikeat vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja saan 10 pistettä. Vaikka eihän sillä yksinään pitkälle pötkitä. Vielä on koitoksia edessä.

Koetilaisuuden aikana romanialainen rouva hermostui täysin. Ensin hän ei kuullut kunnolla, sitten ei ymmärtänyt ja lopulta hän ei löytänyt oikeaa vastausvaihtoehtoa koepaperista. Taisi siinä itkukin tulla. En tiedä, mitä paineita hänellä on kurssin läpi pääsemiseksi, mutta kovasti hän jännitti. Minua ei jännittänyt, mutta käynkin kurssilla ihan vaan omasta kiinnostuksesta. Monet taitavat hollantia opiskella, koska työn takia on pakko.

Viikonloppuna aion kerrata syksyllä oppimaamme ja luen kielioppia. Taidanpa myös höpöttää lauseita ääneen, että osaan maanantaina opettajalle ainakin tietä neuvoa tai kertoa, kuinka kukkakaalia ostetaan, jos muuta en pystykään sanomaan.

Lupaan raportoida, kuinka käy (jopa siinä tapauksessa, etten jostain syystä koko tentistä läpi pääsisikään).

Taas pitäisi tehdä työnantajalle joka vuotinen arviointi omasta erinomaisuudestani. Sähköpostiini tuli ilmoitus asiasta jo pari viikkoa sitten ja aikaa asian hoitamiseen oli peräti kahdeksan työpäivää. Taidan olla myöhässä, mutta ajatellut olen kuitenkin asiaa paljonkin.

Ensin pohdin, ettenhän minä töissä edes ollut viime vuonna, koska kahden nilkkaleikkauksen jälkeen sairaslomaa oli useita viikkoja. Kesälomaakin pidin yllin kyllin. Kummastukseni oli suuri, kun listattuani viime vuoden aikaansaannokseni, huomasinkin tehneeni yhtä sun toista, jopa isojakin juttuja.

Nyt on arviointi hyvällä alulla. Kovasti olen kirjoituksessani kehunut itseäni ja ahkeruuttani ja analysoinut työni tuloksia erittäin positiivisesti. Omakehu tuntuu vieläkin vähän vieraalta, mutta minkäs teet, toisetkin kehuvat itsensä maasta taivaaseen, miksen sitten minäkin. Vuosien mittaan olen jo oppinut, että vakan alle ei täällä kannata piiloutua.

Itsearviointi arvioidaan myöhemmin ylemmällä taholla ja se taas vielä ylempänä. Jos itse en itseäni kehu, ei siellä ylhäällä kukaan muukaan sitä tee. Eiväthän ne edes tunne minua.

Ei tästä arvioinnista ole muuta kuin se hyöty, että se vaikuttaa lopulta saamiini pisteisiin. Siinähän se juju onkin. Kaikkien arviointien jälkeen saamme pisteitä niinkuin kanta-asiakaskortin haltijat. Kun pisteitä on tarpeeksi, pääsee niillä siirtymään pikkuriikkisen uralla eteenpäin. En muista, koska viimeeksi näin kävi, mutta nyt ei taida enää paljon puuttua.

Nyt taas arvioinnin kimppuun! Enköhän saa sen huomiseksi valmiiksi.

Osuinpa tänään taas kauppoihin vähän katselemaan ja tutkailemaan alennusmyyntien viimeisiä tarjontoja. Toki jotain pääsi taas mukaanikin. Veritaksessa oli sukkia ja sukkahousuja ihan mukavilla hinnoilla ja sukkiahan tarvitaan aina. Kassalle kävellessäni laskeskelin, että 11 euroa pitäisi ostoksista pulittaa. Hämmästykseni oli suuri, kun kassaneiti ilmoitti loppusummaksi 27,30! Ehei, nyt taisi tulla virhe. Levitin ostokseni tiskille ja melkein kädestä pitäen näytin tytölle, mistä löytyi minkäkin sukkapaketin oikea hinta ja alennusprosentti. Kassaneiti ei sanonut mitään, korjasi vain hinnat ja otti rahat. Kiitos ja näkemiin.

Samalla reissulla piipahdin myös postissa. Äskettäin vuoden täyttäneen pikku ystäväni lahja pääsi lopultakin matkaan (anteeksi paketin myöhästyminen). Olin ihan ällikällä lyöty, kun astuin postiin sisälle. Entisten paksujen lasiseinien tilalle oli asiakkaiden ja virkailijoiden välille rakennettu matalat, avonaiset tiskit vaaleasta puusta. Seinienkin väri oli muuttunut rumasta ruskeasta vaaleaksi. Olipas kiva uudistus! Jonotussysteemikin toimi kerta kaikkiaan mainiosti. Hyvä Belgian posti!

Meillä on töissä ruhtinaallisen pitkä ruokatunti ja ostoskatu ihan liian lähellä. Alennusmyyntien aikaan - ja joskus muulloinkin - jätän silloin tällöin alakerran kanttiinin ruuat syömättä ja lähden kadulle kuntoilemaan ja ennen kaikkea säästämään. Tänäänkin säästin monta sataa euroa!

Nälkä vähän kurni, mutta ei haitannut yhtään, kun ainakin jo kymmenennen kerran kolusin kaikki kadun kenkäkaupat enkä vieläkään löytänyt etsimääni. Haluaisin lyhytvartiset, matalakantaiset saapikkaat. Jotta saisin sellaiset myös oikeaan jalkaani, niissä täytyy olla vetoketju. Ei ole kenkiä löytynyt, ei. Ihania korkeakorkoisia ja pitkävartisia saappaita on kyllä hyllyt notkollaan. Lyhytvartisiakin on, mutta aina niissä on joko liikaa korkoa tai se tärkea ketju puuttuu. Yhden kaupan kengät olivat jo varmaan nähneet minua tarpeeksi usein, koska heti sisään astuttuani hyllyltä putosi saapas ja melkein osui päähäni. Sieltä lähdin ulos saman tien.

Tälle nimenomaiselle ostoskadulle ilmestyy jostain kumman syystä aina ale-aikaan pieniä kenkäkauppoja, joissa kelpaa pelkästään käteinen raha. Kun alennusmyynnit loppuvat, katoaa kauppias kenkineen toisaalle ja liikehuoneisto jää odottamaan seuraavaa lyhytaikaista yrittäjää. Sellaisessakin pistäydyin, mutten tietenkään mitään löytänyt.

Täytyy varmaan unohtaa koko saappaat tältä talvelta. Johan kohta on kevätkin ja toisenlaisten kenkien aika. Jotain sentään reissullani löysin, ostin 70 %:n alennuksella kahdet pitkät housut. Prosentit eivät mitään sano, mutta halvalla housuni sain.

Työpaikalle palasin takaisin Exkin kautta. Ostin lounaaksi salaatin ja palan sitruuna-marenkipiirasta, jota en parhaalla tahdollanikaan pysty ohittamaan. En minä muun takia Exkissä käykään