Loma alkoi ja loppui saman tien
Piti aloittaa tämä nilkan murtumisblogi jo aikoja sitten, mutta asia on vain jäänyt. Mutta alkakoon nyt, eli
Kuinka kaikki alkoi
Kesälomaani oli kulunut kokonaiset kaksi päivää, kun matkavalmistelujen jälkeen, myöhään illalla lähdin koirien kanssa vielä lenkille. Mokomat näkivät SUUREN mustan koiran tulevan vastaan. Koirien kiskomisen seurauksena sora alkoi luistaa jalkojeni alla ja niin vain menin nurin mukkelis-makkelis. Tunsin heti - ja luulen jopa kuulleeni sen - että nilkka murtui.
Onneksi sain heti apua ja ystävälliset ihmiset soittivat ambulanssin, joka kiireesti vei minut lähinnä olevaan sairaalaan. Onneksi se oli iso yliopistollinen sairaala, UZ Brussel.
Ensiavussa muutaman englanninkielisen sanan lääkäreiden kanssa vaihdettuani kuulin yllättäen suomeakin. “Kuinka voit?”, kysyi nuori lääkäriopiskelija. “Mitäs tässä, hyvinhän minä”, vastasin. Poika oli ollut opiskelijavaihdossa Jyväskylässä. Palvelu ensiavussa oli äärettömän ystävällistä ja huolehtivaa. Kipulääkitystä aloin saada heti ja kun ensimmäisen röntgenin jälkeen luita alettiin asetella paikoilleen, sain tehokkaan puudutuksen eikä toimenpide sattunut laisinkaan. Etukäteen kyllä pelotti. Nilkasta oli murtunut luita kolmesta kohdasta ja minut kuljetettiin ortopediselle osastolle leikkausta odottamaan.
Reipas mieshoitaja piti osastolla huolta kivuistani, tai siis siitä, etten niitä tuntenut. Taisinpa välillä jopa nukahtaa hieman vaikka ajatukset kieltämättä olivat sekavat. Eipäs taida tänä kesänä tulla kesälomaa!
Aamulla soittelin työpaikalle ja kolleega hoiti byrokratian kiemurat niin, että kesäloma vaihtui oitis sairaslomaksi. Työkaverit kuulemma olisivat heti halunneet lähteä minua katsomaan, mutta kielsin tulemasta. Sitten jäin odottelemaan leikkausta. Välillä minua kuskattiin uusintaröntgeniin ja nilkka myös magneettikuvattiin. Vertakin valutettiin ihan kiitettävästi. Hoitajat kävivät vähän väliä kyselemässä vointia ja tarkistamassa, ettei jalkaan satu. Iltapäivällä pääsin leikkaussaliin ja operaatio kuulemma kesti noin kaksi tuntia. Heräämössä tunsin jonkun aikaa hieman kipuja nilkassa, mutta muutaman piikin jälkeen kivut katosivat eikä olo ollut muutenkaan hullumpi. Osastolääkäri kertoi myöhemmin, että nilkan luut oli korjattu metallilevyn, ruuvien ja koukkujen avulla. Ilmankos jalka tuntui painavalta
Suomalaisesta käytännöstä poiketen Belgian sairaaloissa käytetään omia vaatteita ja muutenkin mukana pitäisi olla omat pesuaineet yms. Koska olin joutunut sairaalaan suoraan onnettomuuspaikalta, mukanani ei ollut kuin hiekassa likaantuneet lenkkivaatteet. Onneksi sain kassillisen omia vaatteita leikkausta seuraavana päivänä.
Nyt päästin jo työkaveritkin minua kummastelemaan, ja kyllä heitä sairaalassa ramppasikin. Toisaalta hyväkin, sillä toivat mukanaan minulle lukemista ja muita tärkeitä tavaroita sekä pitivät seuraa. Aika tuli tosi pitkäksi.
Parisen päivää leikkauksen jälkeen minun piti maata paikallani ja sain nauttia täydellisestä hoidosta. Vähitellen pääsin kuitenkin jotenkin liikkumaan ja rollaattoria apuna käyttäen päätin mennä suihkuun ihan itse. Yllätys, yllätys, suihkua ei ollutkaan!! Pesuhuoneessa pestiinkin pesulappujen avulla. Selvisihän niidenkin merkitys. Olinkin joskus aikaisemmin ihmetellyt, miksi ihmiset ostavat pesulappuja tai siis miksi sellaisia yleensä on myytävänä belgialaisissa kaupoissa. Suomessa en muista pesulappuja nähneeni kauppojen hyllyillä niin paljon kuin täällä.
Koska työnantajani oli lupautunut maksamaan sairaalamaksuni, en vielä tiedä, kuinka paljon koko kuuden päivän lysti maksoi. Belgialaisen käytännön mukaan maksuun ei sisälly hoitotoimenpiteitä tai tutkimuksia, vaan kaikesta maksetaan erikseen.
Kotiin pääsin uusi, hieno kipsi jalan ympärillä. Minulle tehtiin ns. vetoketjuin varustettu hoitokipsi, koska kaksi pitkää leikkaushaavaa vaativat päivittäistä hoitoa. Sitä varten sairaala järjesti minulle kotisairaanhoitajan kerran päivässä. Haavojen hoidon lisäksi hän iski mahanahkaani joka päivä Fraxiparine-nimistä lääkettä veritulppaa estämään. Muiksi lääkkeiksi oli määrätty Mesulid, Zantac ja Dafalgan, joita yritin muistaa ottaa ohjeiden mukaan.