Puoli sairaslomaa ja autoilua

Kävinpäs eilen lääkäriä jututtamassa, kun nilkka on vielä ihan kamalan kipeä ja ensi viikolla pitäisi aloittaa töissä kokoaikaisesti. Lääkäri kirjoitti ihan mielellään kuukauden verran puolipäiväsairaslomaa ja pyysi tulemaan takaisin lisää hakemaan, jos tarvitaan. Lisäksi hän kirjoitti todistuksen, etten voi vielä ajella julkisilla kulkuneuvoilla.

Töissä ei kovasti tykätty osapäivätyöni jatkumisesta, mutta eihän sille mitään voi. Työmatkojani varten yritimme saada selvää, olisiko minun mahdollisuus saada ns. palveluauto kuljettamaan töihin ja kotiin. Kaikkien löytämiemme ohjeitten mukaan näin olisi, mutta käytäntö onkin toinen. Kun yritimme autoa varata, ensimmäinen kysymys kuului, olinko johtaja tai sitä ylempi toimihenkilö. No, tuskinpa minusta koskaan sellaista tulee. Kun yritimme selvittää asiaa henkilöstöosastolta, pyydettiin minua ottamaan yhteyttä työterveysosastoon. Vielä en ole työterveysihmisiä vaivannut asialla.

Juttelin eilen fysioterapeuttini kanssa autolla ajosta. Hän oli sitä mieltä, että voisin jo yrittää sitäkin kokeilla. Niinpä töistä tullessani istuin auton rattiin eikä jalka ollut kaasuttelusta ja jarruttelusta moksiskaan. Jouduin jopa kerran jarruttamaan äkkinäisesti eikä sekään tuntunut pahalta. Tämä on mainio juttu, nyt pääsen paremmin liikkumaan! Ehkäpä se palveluautoasiakin voidaan unohtaa ja alankin huristella omalla autolla töihin sen aikaa, kunnes pääsen paremmin kävelemään ja voin taas käyttää bussia ja metroa. Tosin omalla autolla kulkeminen Brysselin ruuhkissa on tuskallisen hidasta, joten töihin  pitäisi lähteä tosi aikaisin, ettei tarvitsisi kahta tuntia käyttää 20 kilometrin matkaan.

Aikaisin huomenaamulla lähdemme pikku matkalle Italian Toscanaan ja edessä on ensimmäinen lentomatka sitten jalan murtumisen. Odotan mielenkiinnolla, pistääkö nilkkani metalliosat turvatarkastuslaitteet laulamaan. Jalka joutuukin matkan aikana kunnon kokeeseen, koska ohjelmassa on paljon luonnossa liikkumista. Vähän jännittää.

Jätä vastaus

*
Kirjoita kuvassa oleva sana.
Klikkaa kuullaksesi sana