Arkisto: Tammikuu 2008

Kipsi numero kuusi

Torstaina 31. tammikuuta 2008

Ihan kivasti saatiin eilen aamupäivä kulumaan ortopedian poliklinikalla. Siinä lääkäriä odotellessa oli aikaa seurata potilasvirtaa ja taas kerran huomasin, että jos on suomalaisilla paino-ongelmia, niin on niitä belgialaisillakin. Vaikka eihän se ihme ole, kun ranskanperunat on täällä oikea kansallisruoka. Niin, ja tietysti olut myös.

Asiaan: Kaksi viikkoa vanha, jo pahasti pohjasta murtunut kipsi ja metalliset tikit poistettiin (auts!). Lääkärin kanssa laskeskeltiin leikkiä ja todettiin, että ollaan varmaan kaukaisia serkuksia, kun hänen isoäitinsä sukunimi on melkein sama kuin minulla. Naureskelu ei kuitenkaan auttanut. Taas rakennettiin kipsi kinttuni ympärille pariksi seuraavaksi viikoksi. Sain sentään värin tällä kertaa päättää. Ei tällä mielialalla kuitenkaan väreillä iloita, joten jalkaani koristaa taas tyylikäs musta kipsi. Laskin, että tämä on jo kuudes sitten heinäkuisen onnettomuuden.

Parin viikon kuluttua otetaan taas röntgenkuva ja katsotaan, vieläkö pitää kipsata. Millä kummalla saisin luutumisen nopeutumaan, ettei enää tarvitsisi ulkopuolelta nilkkaa tukea? Epäilenpä, että syksyinen fysioterapia ei ole tehnyt yhtään hyvää luille. Päinvastoin. Mitäs jos jalan väkisin vääntely ja liikuttaminen onkin vaikeuttanut luutumista, kun luut eivät ole saaneet olla rauhassa.

Jalkaa saan nyt käyttää ihan “normaalisti”, mutta milläs käytät, kun ainoastaan vanha kipsisandaali sopii jalkaan. Nyt on Belgiassakin sen verran viileää, ettei ainakaan ulkona viitsi ilman kenkiä kulkea. Onneksi sentään saan villasukat vedetyksi jalkaani, sillä vanhassa talossamme vetää kaikista seinistä ja ilman sukkia tulisi vähän kylmä.

Kipsin kanssa koikkelehtiminen kolmen (tai oikeastaan neljän) kerroksen talossa on mielenkiintoista seikkailua. Selkä ja lonkat ovat jo aika voimakkaasti ilmoittaneet olemassaolostaan. Pakko minun kuitenkin on liikkua, etten ihan kokonaan jumitu paikoilleni. Taidanpa ryhtyä jumppaamaan.

 

Kipsijalan kymmenen kärjessä

Tiistaina 29. tammikuuta 2008

Päivillä tuntuu olevan mittaa paljon enemmän kuin 24 tuntia, kun joutuu olemaan sairaslomalla vaikka ei ole sairas. Viime viikon superflunssakin katosi tuhka tuuleen ihan yllättäen ja nyt olo on mitä parhain. Kiva olisi ulkona koirien kanssa ryntäillä, mutta en oikein pääse edes etupihalle, kun en saa kenkää kipsin päälle. Tähän aikaa vuodesta alkaa varpaita helposti paleltaa ja kipsikin saattaisi sulaa sateessa. Aika on jollain tavalla saatava kulumaan.

Mitäs sitä muuta tekisi kuin lukisi, tuijottaisi telkkaria tai roikkuisi netissä. Seuraavassa lista päivän tärkeistä “tapahtumista” epämukavimmasta aloittaen.

10: Jokapäiväinen pistoshetki. Tämä ei ole viimeisellä sijalla siksi, että pistetään vaan siksi, että Barbara (hoitajani) tulee joka päivä eri aikaan eli yhtään en voi varautua, koska rouva oveen koputtaa.

9: Säätiedotus RTBF:n (ranskankielinen kanava) teksti-TV:ltä. Onhan tuleva sää tiedettävä vaikka ulos en menisikään. Aika samanlaisia ovat Brysselin ja Helsingin säät viime aikoina olleet. Ardennien lumitilanteenkin tarkistan, mutta tuskin tänä talvena hiihdetään.

8: The Weakest Link BBC 2:lla. Iltaan asti on odotettava tätä kilpailijoita mollaavaa tietokilpailua. En missään nimessä katso joka päivä, joku tolkku sentään on oltava.

7: Eurosport ja urheiluohjelmat. Viime viikolla seurasin tennistä ja taitoluistelua. Tällä viikolla näyttää kanavalta tulevan pelkästään ampumahiihtoa tai jalkapalloa. Ei kiinnosta yhtään.

6: Sähköpostit. Sekä työpaikan postit että omat yksityiset on luettava muutaman kerran päivässä.

5: Kirja. Mikä tahansa, mikä on tällä hetkellä kesken. Aika usein dekkari, mutta joskus muutakin. Sain juuri loppuun Henning Mankellin Daisy Sistersin ja nyt on joku Reijo Mäen jännäri työn alla. En muista edes nimeä, joten ei ole ainakaan vielä hätkähdyttänyt.

4: Ring TV on Brysselin hollanninkielisten ympäryskuntien tv-kanava, joka kertoo viimeisimmät paikallisuutiset. Kanavan pikku budjetilla tehdyt mainokset saavat minut aina hyvälle tuulelle.

3: No, nyt päästään asiaan! BBC 1:n aamun asunto-ohjelmia on vaikea päihittää. Ensin “Wanted Down Under”, seuraavaksi “Homes Under the Hammer” ja vielä puolelta päivin “To Buy or Not to Buy”. Aamupäivä menee joutuisasti, kun saa ihmetellä ihmisten valintoja ja talohankintoja.

2: BBC jatkaa listaa. Uutisia, dokumentteja, sarjoja, joskus jopa urheilua. Hyvin tehtyjä, korkeatasoisia ohjelmia, joita muiden tarjolla olevien yli 30 kanavan on vaikea päihittää.

Ehdoton ykkönen: Puhelut ja muut yhteydenotot kavereilta, ystäviltä, sukulaisilta ja LAPSILTA! Lämmin halaus teille kaikille yhdessä ja erikseen.

Tietenkään lista ei ole täysin kattava. Päivät vaihtelevat ja tärkeydet muuttuvat ja usein jopa teen muutakin kuin tylsänä telkkaria toljotan. Ykkössija kuitenkin pysyy ihan varmasti samana päivästä päivään.

 

Tyhmät ortopedit!

Lauantaina 26. tammikuuta 2008

No, ei tuo minun sanomaani ollut vaan entisen työkaverini, jolle kerroin tapahtuneesta. Hän on ammatiltaan lääkäri. Luulin aina, että varsinkin lääkärit pitävät toistensa puolta ja puolustavat toisiaan, mutta näin ei taidakaan aina olla. Ehkäpä erikoistuminen vaikuttaa myös arvostukseen.

Kesällä sairaalassa ihmettelin yhdelle hoitajalle, miksi osastolla oli niin paljon mieshoitajia. Hänen mielestään se johtui pelkästään ja ainoastaan vain siitä, että kysymyksessä oli ortopedinen osasto. Ala on kuulemma sen verran miehekästä, että pojat tykkäävät. No, käytetäänhän siellä työkaluja ja ruuveja ja metallia ja muutakin tekniikkaa ihan kiitettävästi.

Huvittelin ajatuksella, että nuori tekniikasta kiinnostunut mies tai nainen miettii, miksi alkaisi isona. Siinä sitten pohditaan, kumpi kannattaisi enemmän, lääkäri vai insinööri. Ja sitten välähtää: “Luenpa lääkäriksi ja erikoistun ortopediksi! Parannan ihmisiä ja siinä samalla saan käyttää porakonetta, sähkösahaa ja ruuvata ja rakentaa.” Jaa, ei ollut hauska vai. No, ei sitten. Minulla onkin ihan karmea flunssa ja päässä liikkuu ihan joku muu kuin aivosolut.

Hesarista löysin huumorintajutestin. Oma tulokseni on tässä:

 Sijoituksesi huumorintajuasteikolla on 80%


Asteikko ei kerro, onko sinulla hyvä vai huono huumorintaju.

Huumorintajusi on ivallista ja vahingoniloista.

Pidät pelleilystä ja älyvapaasta huumorista.

Sinua viehättää myös hassutteleva hölmöily.

Sairaslomaa enemmän kuin tarpeeksi

Maanantaina 21. tammikuuta 2008

Posti toi tänään sairauslomapaperin ja näköjään täytyy pysytellä kotosalla helmikuun 29. päivään saakka. Luulenpa, että aika käy pitkäksi viimeistään viikon kuluttua. Paikallaan oleminen ja sohvalla makoilu alkaa jo väsyttää.

Kotona olisi kyllä paljon tekemistä, mutta kipsijalka estää touhuamisen. Onneksi keittiömme on sen kokoinen, että pystyn melko vähin vaivoin kokkailemaan. Nyt juuri on kananpalat marinoitumassa ja kookosmaito, inkivääri sekä korianteri odottamassa H-hetkeä. Täytyy saada itämaista väriä tähän harmaaseen tammikuun päivään.

Päiväunilla heräämössä

Sunnuntaina 20. tammikuuta 2008

Nilkka leikattiin keskiviikkona eikä mikään ei mennyt niin kuin olin odottanut. No, tuo oli väärin sanottu. Tottakai joku asia meni suunnitelmien mukaan. Sairaalassa olin seitsemältä niin kuin pitikin, päiväsairaalaosastolla oli minulle sänky varattuna ja spinaalipuudutuskin (hieno sana, eikö?) lähes onnistui. Lähes sen takia, että itse leikkaus kyllä teki kipeää vaikka ei olisi pitänyt. Ilmeisesti lääkäri aloitti operaation vähän liian aikaisin. Näin muuten leikkaussalin lampunvarresta koko operaation peilikuvana. Aika ronskia hommaa.

Kolme ruuvia poistettiin, mutta luu ei ollutkaan vielä kunnolla luutunut, joten pitkät ruuvit korvattiin lyhyemmillä ja jalka peitettiin taas kerran kipsiin. Tällä kertaa sain vanhanaikaisen oikean kipsin ja nyt yritän taas liikkua kyynärsauvojen kanssa. Aluksi kyllä harmitti suunnattomasti, etten päässytkään kunnolla juoksemaan heti leikkauksen jälkeen niin kuin minulle oli luvattu. Minkäs asialle kuitenkaan voi, toivottavasti nilkka vielä kuitenkin tulee joskus kuntoon.

Leikkauksen jälkeen koko alapää tunnottomana odottelin heräämössä pääsyä takaisin osastolle. Katselin, kun leikattuja potilaita tuli ja meni, minä vain makoilin jalat liikkumattomina. Onneksi sain sen verran lääkitystä, että nukahdin pariksi tunniksi. Päiväunien jälkeen jalat jo liikkuivat ihan mukavasti.

Osastolle päästyäni odottelin lääkäriä, joka antaisi luvan kotiinlähtöön. Leikkaussalissa hän sanoi, että kipsiä täytyy tällä kertaa pitää neljä viikkoa, mutta osastolla oli jo muuttanut mielensä. Nyt ilmoitti, että kahden viikon kuluttua se poistetaan. Ei taida oikein osata päättää. Fraxiparine-ruiskeita määrättiin kyllä neljäksi viikoksi, joten ehkä en kaikkea täysin ymmärtänyt.

Seuraavana aamuna sairaalasta soitettiin minulle kaksi kertaa ja tiedusteltiin, kuinka yö oli sujunut. Se tuntui kivalta.

Kahden viikon kuluttua on aika röntgeniin ja ortopedille ja siitä taas kahden viikon kuluttua toinen samanlainen tapaaminen. Eiköhän tämä tästä jotenkin ajan mittaan selkiä. Sairaanhoitaja käy nyt päivittäin pistämässä lääkkeen mahanahkaani eli kotona on oltava. Vaikka mihinkäs minä tämän kipsin kanssa menisinkään. Onneksi on vähäluminen talvi, koska mitään kipsin suojaavaa kenkää en mukaani saanut.

Nyt on joku pahuksen flunssavirus iskenyt kyntensä kurkkuuni, mutta annetaan Echinaforcen hoitaa. En tiedä, auttaako se oikeasti, mutta ainakin maistuu niin pahalle, ettei kauaa viitsi flunssailla. Jalka tuntuu nyt ihan tavalliselta vaikka tikit vähän nipistelevätkin.

Kuvasta näkyy, minkälaisia ruuveja luihini on kiinnitetty. Huomiokynä ei ollut nilkan sisällä, se on mukana antamassa vähän viitettä ruuvien pituuksista. Saan kuulemma loputkin ruuvit joskus mukaani, joten siitä päättelin, että nilkkaa vielä leikellään.

Ensimmäiset ruuvit nilkasta ulos

Toinen otos on rumasta kipsistä ja punaisista varpaista. Oikeasti en ole punanahka vaan varpaat ovat vielä desinfiointiaineen värjäämiä.

Punaiset varpaat

Tutkimuksia ja tarkastuksia

Lauantaina 12. tammikuuta 2008

Olin eilen sairaalassa muutamissa kokeissa ensi viikon leikkausta varten. Pois lähtiessäni vilkaisin kelloa ja yllätys, yllätys, aikaa oli mennyt vain runsas kaksi tuntia! Tosi tehokasta toimintaa.

Aloitin varttia vaille yhdeksän EKG:llä, jonka jälkeen konkkasin pitkin käytäviä laboratorion puolelle verikokeita varten. Samassa odotushuoneessa odoteltiin myös narkoosilääkärin puheille. Ensin juttelin hetken sairaanhoitajan kanssa nukutusasioista ja sitten pääsinkin verikokeisiin. Muutama putki verta valutettiin kyynärtaipeesta ja sitten taas odottelemaan.

Narkoosilääkärin kanssa pohdimme eri nukutusvaihtoehtoja ja päädyttiin puolikkaaseen. Siis sellaiseen, jossa olen tiedottomana vain vyötäröstä alaspäin. No, ehkäpä tuo oli väärä sanonta, eihän voi olla tiedoton, jos pää on hereillä, eihän?

Lääkäri myös kyseli monta kysymystä mahdollisisista taudeistani ja lähes jokainen vastaus pitkään listaan oli tylsä ei. Ilmeisesti olen pysynyt terveenä koko ikäni vaikka aina ei siltä ole tuntunut. Sain lääkäriltä myös ohjeet leikkauspäivää varten. Syömättä ja juomatta pitää olla keskiyöstä lähtien ja illalla pääsen kotiin. Autolla en silloin vielä kuitenkaan saa ajaa vaan tarvitsen saattajan.

Nukutuslääkärin juttusilta siirryin röntgenosastolle, joka on pari kerrosta ylempänä muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä hisseistä. Nyt otettiin vain kuva keuhkoista. Vuoroaan odotteleva arabinainen hermostui silminnähden, kun huomasi, että röntgenhoitaja olikin mies. Näin suomalaisena en pitänyt asiaa mitenkään kummallisena, mutta varmaan toisenlaisesta kulttuurista tulevalle asia oli vaikea. Jos ei edes hiuksiaan saa näyttää vieraalle miehelle, niin kuinka mahtaa olla laita muiden ruumiinosien kanssa? Mielenkiintoisia nämä kulttuurierot.

Röntgenin jälkeen lähdin etsimään sairaalan kahvilaa. Aamupalaa en ollut syönyt verikokeiden takia ja maha kurni jo hirmuisesti. Löytyihän se kuppila mutkien jälkeen ja ostin tuoreen juustosämpylän ja kahvin (yhteensä 3,40 euroa).

Mitenköhän muuten on, saako Suomessa sairaalan kanttiinista hanaolutta vai täytyykö tyytyä pelkästään pulloihin? Minä en olutta nyt juonut, mutta monilla näytti olevan Stella- tai Leffe-lasi edessään. Niinpä niin, kulttuurieroja nämäkin. Täällä olut ei ole alkoholijuoma vaan elintarvike ja sitä myydään joka paikassa, missä ruokaakin.

Seuraavaksi menin hetkeksi jonottamaan kassalle. Koko lystin hinta tällä kertaa oli n. 45 euroa. Luultavasti saan kuitenkin lisälaskun ainakin laboratoriokokeista.

Autolle päin kävellessäni katsoin kelloa ja hämmästyin. Koko hommaan oli kulunut vaivaiset kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia!

Loma ohi

Torstaina 10. tammikuuta 2008

Nyt ollaan taas nilkan kanssa takaisin töissä. Jostain syystä loma ei tehnytkään kyseiselle ruumiinosalle hyvää vaikka muuten olikin kiva käydä Suomessa ja tavata minulle tärkeitä ihmisiä. Kävely on entistäkin kummallisempaa konkkaamista ja tuntuu, että metalliosat haluavat pikaisesti ulos ihon läpi.

Toimistoni postipinoa selatessani huomasin, että sairauskassamme ei olekaan vielä lähettänyt maksusitoumusta sairaalaan. Edellisen sairaalakäynnin lasku oli kyllä maksettu, peräti 4.160 euroa oli veloitettu. Luulenpa, että viikon loma jossain muualla kuin Brysselin sairaalassa olisi maksanut huomattavasti vähemmän.

Otin yhteyttä sairauskassaan siitä suoraveloituksesta ja yllätys, yllätys, mitään hakemusta ei minun tunnuksilla löytynyt. Virkailija lupasi hoitaa asian ensi tilassa ja lähettää maksusitoumuksen sairaalaan vielä tänään.

Huomenna on ns. pre-hospitalisation-päivä sairaalassa enkä luultavasti ehdi ollenkaan töihin, mutta ei se haittaa. Tällainen pehmeä lasku arkeen on ihan mukava pitkän loman jälkeen.