Nilkka murtui ja mitä sitten

Tänään olin ensimmäistä päivää töissä sairasloman jälkeen. Autolla ajo sujui ihan mukavasti ja töissäkään ei ollut hassumpaa vaikka eilen illalla asia harmittikin. Kotona oleiluun näköjään tottuu kovin nopeasti. En kylläkään koko päivää työmaalla viettänyt, sillä mukava lääkärini kirjoitti minulle vielä neljäksi viikoksi 50-prosenttista sairaslomaa. Se on kyllä ihan tarpeen, koska nilkka turpoaa päivän mittaan aivan palloksi ja kävely on vaikeaa ja kivuliasta.

Olen nyt tilannut ajan Oikein Erinomaiselta Ortopedilta. Ensi torstaina illalla yhdeksältä menen naapurikylään tohtorin juttusille. Täytyy muistaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset paperit ja röntgenkuvat, niitä hän kuitenkin kyselee.

Iloisella mielellä ajelin kotiin ennen iltaruuhkaa. Matka sujui joutuisasti kunnes Lakenissa juuri moottoritien alussa poliisi huitoi autoja pois oikeanpuoleisimmalta kaistalta. Luulin, että joku oli jäänyt auton alle, kun näin parin poliisin kumartuneena maassa makaavan ihmisen viereen. Ohi ajaessani huomasin kuitenkin, että poliisit olivat ottaneet kiinni nuoren, noin 16-vuotiaan pojan. Poika makasi mahallaan ja poliisit olivat sitoneet hänen kätensä selän taakse. Yhtäkkiä iloinen mieleni oli pois pyyhitty. Ilmeisesti poika kuitenkin oli jotain rikollista tehnyt, koska hänet oli maahan kaadettu, mutta minulle jäi näkemästäni paha olo.

Tänään olin kolmannen kerran fysioterapiassa leikkauksen jälkeen. Nilkkaa hierottiin, heilutettiin ja väännettiin. Kidutuspenkissäkin (lue: venytyslaudalla) seisoin viitisen minuuttia ja yritin pysyä tasapainossa puolikkaan ilmapallon päällä.

Kun edellisen kerran kokeilin puolipallon päällä seisomista, tuntui siltä, että nilkka murtuu uudestaan. Nyt pystyin seisomaan ja tasapainoilemaan sen päällä aika kauan. Välillä piti ottaa vähän tukea puolapuista, mutta aika hyvin meni.

Session jälkeen nilkka oli kyllä tosi kipeä ja kävely oli vaikeaa. Jumppari ei oikein usko, että pystyn ensi viikosta lähtien olemaan töissä ainakaan koko päivää. Ehkäpä käyn tällä viikolla lääkärillä ja pyydän osa-aikaista sairaslomaa ainakin pariksi viikoksi. Omalääkärini ei onneksi sairasloman antamisessa pihtaile. Hän kirjoittaa sitä niin paljon kuin luulen tarvitsevani. Mukava lääkäri.

Koska kohta on varmasti niin lämmin, että puutarhaa voi toden teolla alkaa möyhiä ja kasveja istuttaa, olen jo aloittanut puutarhuroinnin kylvämällä siemeniä idätysastioihin. Viime viikolla kävin läpi kaikki tähän mennessä ostamani siemenet ja mietin, mitkä esikasvattaisin sisällä ja mitkä heittelisin suoraan maahan.

Nyt on keittiön pöytä täynnä idätettäviä ja tänään huomasin ilokseni, että rukola oli jo alkanut vihertää. Ne taimet eivät tosin puutarhaan pääse vaan saavat jäädä sisäyrteiksi. Niinkuin basilikakin. Se ei ulkona menestykään, koska etanat tykkäävät siitä ihan liikaa. Muitakin yrttejä purkeissa on ja odotankin, mikä seuraavaksi seuraavaksi päättää putkahtaa esille mullasta.

Yrttien lisäksi kylvin talvipurjoa ja minulle uutta, punaista kevätsipulia. Saas nähdä, kuinka sen kasvattaminen onnistuu. Kukkiakin purkeissa on. Ensimmäistä kertaa kokeilen, josko saisin lobelian itse kasvamaan. Yleensä olen ostanut niitä valmiina taimina. Salkoruusuakin yritän tänä vuonna ja on siellä joku päivänkakkaran näköinen keltainenkin itämässä. Tämä kasvatusvaihe onkin mielenkiintoista, koska koskaan ei tiedä, mikä itää ja mikä ei. Kaikki eivät idä sitten millään vaikka kuinka yritän ohjeita noudattaa.

Tänä vuonna ajattelin istuttaa kaikki kukat suuriin ruukkuihin, joita olisi helppo siirtää eri paikkoihin. Eivät ehkä etanatkaan niin helposti pääsisi kasveihin käsiksi. Meillä nimittäin puutarha vilisee niljakkaita otuksia ja niiden hävittäminen on tosi työlästä, kun myrkkyjä emme halua käyttää.

Etanoille tuntuu kelpaavan lähes kaikki, mitä maahan keksimme laittaa. Vain sipulit ja herneet ovat saaneet kasvaa rauhassa, siksi vihannesmaallamme ei paljon muuta kasvatetakaan. Jopa perunanlehdet kelpaavat, ja päätimmekin viime vuonna, että enää ei perunoita omasta maasta yritetä. Eihän se päätös kuitenkaan pitänyt. Nyt on jo ituperunat hankittuina kellarissa. Taas kerran kokeillaan.

Alkuviikosta oli ihan pakko lähteä ulkoilemaan, kun aurinko paistoi niin keväisesti. Kuljeskeltiin koirien kanssa Vilvoorden  Drie Fonteinen -puistossa ja nautitiin kevätpäivästä. Olisi kiva sanoa, että olen lenkkeillyt, mutta silloin valehtelisin. Ei minun hitaassa klenkkaamisessani ole mitään urheilullista. Sykekin nousi vain silloin kun kyynärsauva upposi pari kertaa myyrän koloon ja olin lentää turvalleni.

Puiston ravintolan terassi oli avattu, mikä näkyy tuosta kuvastakin, jos oikein tarkasti katsoo. Olisihan siellä mukava ollut istuskella, mutta koirien kanssa ei viitsitty. Niitä näytti terassilla olevan jo sen verran, että rähinää olisi tullut. Jo pelkkä pöytien ohituskin tuotti henkistä tuskaa nelijalkaisille ystäville.

Kevään myötä tuli myös tarve uudistaa vähän kuontaloakin ja varasin ajan kampaajalta. Kylässämme on useita kampaamoita, joista minä olen omakseni ottanut armenialaisen perheyrityksen. Töissä siellä on omistajan lisäksi hänen isänsä ja vaimonsa. Toki yksi belgialainenkin kampaaja on joukkoon mahtunut. Aika kauan kesti ennen kuin löysin kampaamon, jonka työstä pidän. Taitavat suomalaiset hiukset vaatia kovastikin erilaista käsittelyä kuin paikalliset, koska aina on tukkaani kovasti kummasteltu ja monesti on leikkaus mennyt ihan pieleen. Nyt sain hiukset ihan mukavasti lyhyiksi ja värikin on passeli. Eipähän tarvinnut heti kotiin tultuani pistää päätä suihkun alle.

Nilkan kuntoutus alkoi keskiviikkona. Vähän harmittaa, etten sitten kuitenkaan vaihtanut jumpparia, mutta kun tämä entinen on niin sopivasti melkein naapurissa. Yhtään ei nilkka liikkunut paremmin kuin ennen leikkausta, mutta toivottavasti jotain edistystä alkaa pikku hiljaa tapahtua. Töihin minun pitäisi mennä viikon kuluttua, mutta ainakaan vielä nilkka ei ole siinä mallissa, että pystyisin olemaan sen kanssa koko päivän työmaalla. Vaikka kyllähän viikossa voi edistystä tapahtua vaikka millä mitalla. Esimieheni on silloin tällöin minulle soitellut ja kertonut osastollamme tapahtuneista organisaatiomuutoksista. Pari entistä, kivaa työkaveria on tullut takaisin ja omat työni ovat tainneet poissa ollessani muuttua kokonaan toisiksi. Hauskaa ja mielenkiintoista.

Kyllä on ihanaa, kun pääsee pitkästä aikaa kunnolla suihkuun! Olen antanut leikatulle jalalle oikein teholiotus- ja kuorintahoitoa ja vähitellen olen saanut kuivan ihon pois. Rasvaakin on ihoon uponnut aikamoinen määrä.

Tänään jalkaa rasvatessa tunsin nilkassa ruuvin pään ja kirotahan siinä täytyi. Voi *kele, joko taas! Ennen leikkausta nilkan ihon läpi törrötti terävä ruuvin pää ja silloin pelkäsin, että se tulee salakavalasti ihon läpi. Törröttävä ruuvi poistettiin, mutta ovat taitaneet asentaa samanlaisen tilalle. Tämä nykyinen törrö ei ole terävä, mutta aivan selvästi näkyy ja tuntuu.

Eihän nämä nilkkani mitkään siloiset ja suloiset ole koskaan olleet, mutta ei tämän toisen ihan näin muhkurainen tarvitsisi olla. Toki tilanne korjaantuu, kun ruuvit joskus poistetaan, mutta ihmettelenpä mitä koholla oleva ruuvi saa siihen mennessä aikaan. Onkohan se koko ajan ollut näin koholla vai liikkuuko se? Ja jos yksi ruuvi liikkuu, niin voivathan ne muutkin sen tehdä. Nyt on kyllä pikaisesti varattava aika uudelta lääkäriltä ja otettava asiasta selvää.

Tänään häipyi kipsi jalkani ympäriltä. Aamulla kävin sairaalan polilla ensin röntgenissä ja sitten lääkärin juttusilla. Tällä kertaa sainkin oikein kaksi lääkäriä samaan aikaan nilkkaani ihailemaan. Tai niin luulin. Toinen taisikin olla vasta lääketieteen opiskelija, kun hyvin joustavasti siirtyi etuvasemmalle oikean lääkärin ryhtyessä tutkimaan nilkkaani.

Nyt joudun käyttämään kyynärsauvoja viikon verran ennen kuin saan alkaa taas opetella kävelemistä. Fysioterapeutiltakin pitäisi taas aika tilata. Onneksi sain tällä kertaa vain yhdeksän kerran hoitosarjan. Lupasin itselleni, että nyt en suostu yhtä voimalliseen hoitoon kuin syksyllä.

Kun kyselin loppujen ruuvien poistosta, lääkäri oli sitä mieltä, että vasta joskus elo- tai syyskuussa pitäisi nilkka seuraavan kerran avata ja ruuvit poistaa. No, pitääpä odotella. Minä en lääkärille kertonut ajatuksestani vaihtaa hoitavaa sairaalaa ja lääkäriä. Katsotaan sitten, mitä uusi lääkäri tähän mennessä tapahtuneesta sanoo.

Syy lääkärin vaihtoon on se, että “luotettava taho” kertoi sairaalan ortopedian osaston olevan Brysselin alueen huonoin. Tiedä sitten, mitä se tarkoittaa, mutta ainakin tämän nilkan hoidossa on mokia tehty. Täytyypä samalta tietotoimistolta kysellä, mikä olisi paras sairaala hoitamaan jalkavammoja.

Onneksi Belgiassa voi valita sairaalan ja lääkärin oman mielen mukaan. Harmittaa vain, että olen kiltisti mennyt aina takaisin UZ Brusseliin koko tämän ajan. Olisi pitänyt tajuta vaihtaa jo aikaisemmin.

Kävin muuten tänään töissä ja postilaatikossani oli seitsemän kirjettä sairauskassalta. Ihan kiitettävästi näyttivät maksaneen sairauskulujani takaisin, mutta silti useassa laskelmassa loppusumma oli nolla euroa. Nyt on verrattava laskelmia lähettämiini korvaushakemuksiin. En epäile, että olisivat väärin laskeneet, mutta haluan silti selvittää, kuinka hakemukset on käsitelty. Laskelmien logiikka ei ainakaan ensi näkemältä minulle avautunut.

En olisi uskonut, että alan puutarhasta kirjoittaa, mutta niin vain taisi nyt käydä. Nilkka ja koko murtumajuttu alkaa kyllästyttää niin paljon, että jotain muuta ajateltavaa on ihan pakko saada. Sen kyllä olen päättänyt, että ei tästä ainakaan mitään askartelu- tai käsityöblogia tule. Pikkunen ripaus puutarhaa tai kokkaamista tuskin kuitenkaan on pahasta.

Viime lauantaina käytiin puutarhakaupassa Kontichissa eikä päästy ulos tyhjin käsin. Aurinko lämmittää päivisin jo oikein mukavasti ja krookukset kukkivat pihalla, joten puutarhan keväthuolto ja kaikenmaailman istutukset alkavat väkisin kutkuttaa takaraivossa. Harmi, kun en pääse vielä todenteolla maata möyhimään. Onneksi sentään voin antaa puolisolle istutusohjeita.

Eilen istutettiin etupihan pikkupuutarhaan kielon juurakoita ja helmihyasintin sipuleita. Toivottavasti hyasintit juurtuvat, vaikka istutus onkin parisen kuukautta myöhäss. Kukkikoot sitten kun haluavat. Muutenkin on etupihaa siivottu kaikenmaailman puskien oksista. Bambukin karsittiin tosi ronskilla kädellä ja muutama puksipuu siirrettiin toiseen paikkaan.

Varsinaiseen puutarhaan talon toiselle puolelle ostettiin mansikoiden juurakoita ja nekin näköjään voi jo istuttaa. Varmaan tänään tai huomenna saadaan ne maahan. Lisäksi varastossa on jo sipulit ja valkosipulit odottamassa, mutta ne saavat odottaa vielä muutaman viikon verran. Löydettiin muuten elefanttivalkosipuleitakin. Saas nähdä, kuinka suuriksi kasvavat.

Pussillinen anemonen mukuloitakin tarttui käsiini. Kun näin pussin, tuli ihan lapsuus mieleen. Kummatkin isovanhempani isän puolelta olivat puutarhureita ja muistan, kuinka Pappa kasvatti anemoneja Helsingin Kauppatorille myytäväksi. Nyt täytyy perustaa niille ihan oma kukkapenkki, mutta sen teen vasta, kun pääsen liikkumaan paremmin. Siihen saakka ihailen pussin kyljessä olevia kuvia.

Anemone-pussi jäi kuvassa näköjään vähän piiloon, mutta siellä se keskellä on, kielojen ja helmihyasinttien välissä.

Päivittäisiä sairaanhoitajan käyntejä on nyt jatkunut jo yli kolme viikkoa. Joka päivä yksi piikki pistää mahaan ja aika kirjavaksi se on tullut. On mustelmia ja patteja ja lisäksi kutiavia patteja. Eipähän ole kuitenkaan veritulppaa tullut eli ovat pistokset auttaneet. Syksyllä työkaverini sai polvileikkauksen jälkeen veritulpan jalkaansa pistoksista huolimatta.

Onneksi tämä riemu kuitenkin loppuu ensi viikolla. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, koko aamupäivä menee hoitajan odottelussa. Mitään hommaa ei oikein pysty aloittamaan, kun pitää vahtia, että koirat ovat kiinni hoitajan tullessa. En tiedä, mikä vetovoima rouvassa on mutta toinen koirista on ilmiselvästi häneen ihastunut. Epäilen kissaa.

Toinen koiristamme sen sijaan ilmeisesti vihaa hoitajaa, niin raivoisaa on haukku, kun oveen koputetaan. Luulisi, että se olisi jo tottunut päivittäisiin käynteihin.

Hoitajalla on varmaan ihan kamalasti töitä, kun minään päivänä hän ei tule klo 11 niin kuin on sanonut. Tänään sentään tuli jo ennen yhtä, mutta muina päivinä on vierailu aina ollut vasta kahden maissa. Olen vähän yrittänyt kysellä, miksei tule aikaisemmin, mutta hoitaja on niin kiireinen, että tuskin ehtii päivää sanoa. Pikaisesti vain piikittää ja sitten taas juoksee ulos. Eilen hän puhui puhelimessa koko piipahduksen ajan.

Alkaa vähitellen pitkästyttää tämä sisällä istuminen. Silmätkin menevät ihan ristiin kirjoja lukiessa tai netissä roikkuessa.

Kuva: Tällaista Fraxiparinea mahaani piikitetään

Telkkarin ja lukemisen lisäksi kulutan näitä kiireisiä sairaslomapäiviä myös lukemalla lukuisia nettiavaruudesta löytämiäni blogeja. Tänään törmäsin Kivimiehen tilityksiin ja kopsasin hänen blogistaan tämän meemin. 

Kysymyksiin haetaan vastaus oraakkelilta ja hupsista vaan, taas tutustuin itseeni lisää. Kysymykset voi esittää eri kielellä, tyylillä tai murteella ja sanajärjestyksen voi vaihtaa, mutta sisällön pitää olla sama.

Tässä olen minä:

1. Mikä minun nimeni on?
- Mirkka (Pitäisiköhän käydä virallisesti vaihtamassa.)

2. Missä asun?
- Festareilla! (Jatkuvaa reissaamista tämä asuminen, mutta onneksi musiikki soi.)

3. Mikä olen?
- Tuota samaa minäkin olen miettinyt, ja olen varma että vastaus on kyllä!  (Onneksi!)

4. Millainen olen?
- Mä oon ihan lätkässä suhun kyllä… (Hauska kuulla.)

5. Kuka olen?
- Pieni prinsessa jonka patjan alla on herne. (Pelottavaa, tämähän on ihan totta!)

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni?
- Suloisuus. (Niinpä, pikku vauvat ON suloisia, ja ne on ja ovat olleet tärkeitä.)

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Löysä ahteri (Jep, jep! Ja täällä istuessa turhuus lisääntyy.)

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys. (Oraakkeli on juuttunut kliseisiin. Jokainenhan sen tietää, että maailman rauha ja puhdas ilma ovat kaikista arvokkaimpia asioita. Ja tietysti oma napa.)

9. Miltä näytän?
- Naapurin koiralta. (No, onhan tämä positiivisempaa kuin jos olisin naapurin näköinen.)

10. Miltä tunnun?
- Vanhalta viinalta. (Siis prinsessa ja vanha viina, hmmm…. Miltä muuten tuntuu vanha viina? Täytyy varmaan mennä taas pesemään hampaat.)

11. Miltä maistun?
- Elämältä. (Pitää ehdottomasti paikkansa. Oraakkeli tietää.)

12. Miltä tuoksun?
- Rahalta (No tuon olisi voinut pitää omana tietonaan.)

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Ratikassa (Ratikka on kyllä ihan mukava kulkuneuvo, vähän hidas tosin. Eikä täällä meidän kylillä sellaiset liiku. Naapurikylässä kyllä on vielä vanhoja raiteitakin jäljellä, pitäisiköhän muuttaa sinne?)

14. Mikä minun kuuluisi olla?
- Se mistä ei julkisesti sovi puhua (Onneksi olen Belgiassa, niin on helppo matkustaa kouluttautuakseni ……….:n ammattiin. Huolivatkohan ne tällaisia pohjolan eläviä?)

15. Mistä minut löytää?
- Espoosta (Kertokaa espoolaiset, jos löydätte minut asuinkulmiltanne.)

16. Minkä ikäinen olen?
- On se yli 20 mutta alle 30 sentään (Jestas! Minuako se tarkoittaa?)

17. Mikä minun sukupuoleni on?
- Vähän sekä että (Tämä jos mikä pitää paikkansa, ehdottomasti. Olen testannut asian Hesarin “Oletko mies vai nainen?” -testillä ja tulos oli 50-50. Ilmankos seuraan välillä urheiluakin.)

18. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän?
- Ainakin 26, 5 miljardia! (Hitsi! Tähänhän menee vuosia!)

Aina sitä oppii uutta.