Alustava puutarha

Koska kohta on varmasti niin lämmin, että puutarhaa voi toden teolla alkaa möyhiä ja kasveja istuttaa, olen jo aloittanut puutarhuroinnin kylvämällä siemeniä idätysastioihin. Viime viikolla kävin läpi kaikki tähän mennessä ostamani siemenet ja mietin, mitkä esikasvattaisin sisällä ja mitkä heittelisin suoraan maahan.

Nyt on keittiön pöytä täynnä idätettäviä ja tänään huomasin ilokseni, että rukola oli jo alkanut vihertää. Ne taimet eivät tosin puutarhaan pääse vaan saavat jäädä sisäyrteiksi. Niinkuin basilikakin. Se ei ulkona menestykään, koska etanat tykkäävät siitä ihan liikaa. Muitakin yrttejä purkeissa on ja odotankin, mikä seuraavaksi seuraavaksi päättää putkahtaa esille mullasta.

Yrttien lisäksi kylvin talvipurjoa ja minulle uutta, punaista kevätsipulia. Saas nähdä, kuinka sen kasvattaminen onnistuu. Kukkiakin purkeissa on. Ensimmäistä kertaa kokeilen, josko saisin lobelian itse kasvamaan. Yleensä olen ostanut niitä valmiina taimina. Salkoruusuakin yritän tänä vuonna ja on siellä joku päivänkakkaran näköinen keltainenkin itämässä. Tämä kasvatusvaihe onkin mielenkiintoista, koska koskaan ei tiedä, mikä itää ja mikä ei. Kaikki eivät idä sitten millään vaikka kuinka yritän ohjeita noudattaa.

Tänä vuonna ajattelin istuttaa kaikki kukat suuriin ruukkuihin, joita olisi helppo siirtää eri paikkoihin. Eivät ehkä etanatkaan niin helposti pääsisi kasveihin käsiksi. Meillä nimittäin puutarha vilisee niljakkaita otuksia ja niiden hävittäminen on tosi työlästä, kun myrkkyjä emme halua käyttää.

Etanoille tuntuu kelpaavan lähes kaikki, mitä maahan keksimme laittaa. Vain sipulit ja herneet ovat saaneet kasvaa rauhassa, siksi vihannesmaallamme ei paljon muuta kasvatetakaan. Jopa perunanlehdet kelpaavat, ja päätimmekin viime vuonna, että enää ei perunoita omasta maasta yritetä. Eihän se päätös kuitenkaan pitänyt. Nyt on jo ituperunat hankittuina kellarissa. Taas kerran kokeillaan.

Jätä vastaus