Nilkka murtui ja mitä sitten

Olen kirjoittanut viime aikoina niin paljon muista asioista, että täytyy varmaan vähän päivittää nilkankin tietoja.

Tänään fysioterapiassa kävelin pitkät matkat varpaillani ja todettiin Ineksen kanssa yhdessä, että varmaan pitäisi hommata korkkarit. Kävely oli paljon helpompaa varpaillaan kuin tasajaloin.

Kumma että outo kävelytyyli on jäänyt vaikka nilkkaan ei ihan kamalasti enää satu. Varmaan kävelen ankkaa siksi, että mokoma ei vielä taivu tarpeeksi. Joku ruuvi estää vielä oikean liikeradan eli leikkausta odotellessa kävellään klenkaten.

Jumpasta tultuani lähdin toisen koiran kanssa lenkille ja nautin viimeisestä 50 prosentin sairaslomapäivästä. Ei ihan menty nilkan murtumispaikalle saakka, mutta melkein. Se oli virhe. Jalka tuli askel askeleelta kipeämmäksi. Takaisin kuljettiin tosi hitaasti välillä pysähdellen. Kotona oli ihan pakko istua hetki ja pistää jalka sohvan selkänojalle lepäämään. Särkylääkettäkin otin pitkästä aikaa.

Harmittaa, kun paraneminen on näin hidasta. Kovasti mielelläni tekisin pitkiä kävelylenkkejä, mutta en taida vielä pitkään aikaan sellaiseen pystyä.

Taisi vähän jäädä tuo eilinen tapaus kaivelemaan, kun tänään mietin minkä “aseen” ottaisin työmatkalle mukaan. En kuitenkaan lopulta muistanut ottaa mitään, mutta autossa oli lumiharja/jääskrapa, joka pääsi kunniapaikalle etupenkille. Samaan pääsi kynä, koska kynähän on miekkaa vahvempi. Töissä ehdottivat pippurisuihketta, mikä kyllä tietääkseni on tässä maassa laiton, mutta ehdottomasti aion miettiä sellaisen hankkimista. Niitä saa varmaan samoilta seuduilta, missä autooni murtauduttiin.

Tämä oli nyt kolmas kerta, kun autoni lasit rikotaan ja joka kerta mies on silloin ollut Suomessa. Eihän sillä mitään tekemistä tapahtuneen kanssa ole, mutta jotenkin vain huvittava yhteensattuma. Ensimmäinen rikkomus tapahtui Heyzelin metroasemalla, jonne olin autoni päiväksi jättänyt. Siitä on nyt kolmisen vuotta. Poliisi oli hajonneen lasin nähnyt ja jättänyt viestin autoon. Muuta ei autosta kadonnut kuin radion etupaneeli, millä ei yksistään tee yhtikäs mitään. Vakuutusyhtiö korvasi kiltisti kaiken.

Vajaa vuosi sitten murtauduttiin tähän nykyiseen autooni samalla metroasemalla. Silloin oli hajotettu suuri takalasi ja toinen sivulasi. Poliisit odottelivat paikalla ja ajelin heidän perässään laitokselle tekemään ilmoitusta. Olivat saaneet tekijänkin jo kiinni. Teini-ikäinen poika oli päättänyt tutkia muutaman auton ohi kulkiessaan. Tällä kertaa mitään ei autostani ollut kadonnut, mutta sotkua oli senkin edestä. Vakuutusyhtiö korvasi taas.

Pitäisi varmaan hommata työmatka-autoksi joku vanha kulkupeli, joka ei ketään kiinnostaisi ja jonka voisi jättää metroasemallekin ilman huolia. Tämän nykyisen ihanuuden pitäisin tallissa ja käyttäisin vain pitkillä matkoilla, joita niitäkin meidän perheessä on ihan riittämiin. Taidanpa vähän tutkia Vlanin autoilmoituksia.

Sain tänään kotimatkalla turpiini. Nuori, ei-belgialaista alkuperää oleva miehenalku hyökkäsi autoni kimppuun, kun odottelin ruuhkassa punaisissa valoissa. Kyynärpäällään iskemällä hän sai pelkääjänpuoleisen lasin rikki ja huitoi käsillään epätoivoisesti olematonta käsilaukkuani etupenkiltä. Samalla nuorukainen vetäisi oikean suoran leukaperiini.

Desibelit nousivat autossa, kun kiroilin ja huusin suomeksi kaikki mahdolliset manaukset, ja tyttäreni oli sitä mieltä, että kova ääneni ja hurja ulkomuotoni pelästytti pojan pois. Tuskinpa sentään, taisi vain valot vaihtua vihreiksi ja autot lähteä liikkeelle. Hetkeä aikaisemmin olin nähnyt kolme poikaa seisoskelemassa valoissa ja päätin vaihtaa kaistaa, etten olisi ihan heidän hyökkäysreitillään, vaan eipäs auttanut. Joksikin aikaa jouduin tolaltani ja ajoin auton kadun reunaan. En kuitenkaan voinut jäädä siihen tien tukoksi ja lähdin ajelemaan kohti Vilvoorden Carglassia, jossa kokemukseni mukaan auton lasit vaihdetaan nopeasti ja palvelu on ystävällistä. Matkalla soitin kaiken varalta vakuutusyhtiöön ja samaan paikkaan minua sieltä neuvottiin menemään.

Poliisille en soittanut, koska he eivät näille tapauksille tee yhtään mitään. Eivät aina edes ota ilmoitusta vastaan. Tällaisia juttuja tapahtuu Brysselissä yhtenään, eikä poliisilla ole kuulemma resursseja tutkia ja hutkia.

Järkeeni ei mahdu, miksi nämä nuoret miehet ilkivaltaa tekevät. Kukaan vähänkin ajatteleva naisihminen ei täällä pidä käsilaukkuaan eikä muutakaan arvokasta auton etupenkillä. Minä en ainakaan tunne yhtään naista, joka ei laukkuaan kätke näkymättömiin.

Tämän naisihmisen kimppuun ei kannata enää yrittää. Tästä lähin kuljen kotimatkat Ringin kautta. Sielläkin saa jonottaa ruuhkassa, mutta ei ole ainakaan ketään valoissa kyttäämässä. Lisäksi otan jotain kättä pidempää viereeni autoon. Ehkä en sentään pesäpallomailaa niin kuin yksi suomalainen täällä teki, mutta jotain kumminkin. Tuskinpa lasin rikkoja menee poliisille kertomaan, jos suihkutan hiuslakkaa silmille.

Nuori mies sai kyllä saalistakin. Hän nappasi mukaansa etupenkiltä yhden villahanskan ja jätti minulle toisen. Kiusa se on pienikin kiusa. Sivulasi on nyt korjattu, joten tervetuloa rikkomaan se huomenna uudestaan. Täältä pesee!

Olen ostanut polkupyörän! Ei siinä kyllä pyöriä ole, mutta muita toimintoja ihan mukavasti. Näen jopa, jos sydän hakkaa. Nyt voin vaikka ajaa Tour de Francen, tai ehkäpä Flanderin ympäriajo näin alkuun voisi olla realistisempi.

Torstaina piipahdettiin Wilrijkin Decathlonissa ja sieltä se kapistus käsiin jäi. Maksaahan se toki piti ja itse raahata autoon valtavassa laatikossa. Kotona jouduttiin käyttämään peräti kärryjä, että saatiin rakkinelaatikko olohuoneeseen. Onneksi perheessämme on kokemusta niin Legojen kuin Ikean huonekalujenkin kokoamisesta, ettei yhtään hirvittänyt laatikosta löytyneiden osien määrä. Ohjekin oli kiinalaiseksi sangen selkeä ja ymmärrettävä.

Toistaiseksi olen pyöräillyt vain kotinurkilla, mutta tarkoituksenani on ryhtyä kiertämään ainakin Belgiaa ristiin rastiin. Katsotaan nyt, kuinka pitkälle pääsen. Lupaan raportoida. Jouni Tapiovaara kirjoitti aikoinaan oman kuntopyöräilynsä kirvoittamana matkakertomuksen Virtuaalisesti Viitostietä, ja siitä minä idean nappasin. Nyt hyppään pyörän selkään ja teen ensin pikku kierroksen omalla kylällä.

Eipä täällä viitsisi oikealla pyörällä ajellakaan, kun tuota lunta on tullut viime aikoina ihan riesaksi asti. Tiet ovat rapaisia ja liukkaita. Puutarhakin joutui takatalven armoille ja narsissit näyttivät näin surkeilta.

Muutama pääsi sentään sisälle lämpimään.

Tältä näytti etupiha ulko-ovelta kuvattuna tänä aamuna. Lumitöihin ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä, koska illalla lumi oli tyystin kadonnut.

Sainpahan viimeinkin päivitetyksi kotikoneen tietoturvaohjelman. Valikosta valitsin päivityskieleksi suomen ja etenin sen mukaan. Maksuvaiheeseen tultaessa klikkasin luottokortin ikonia ja jatkoin ohjeita noudattaen. Sitten tyssäsi. En voinutkaan maksaa ohjelmaa belgialaisella kortillani. Kiitos vaan kovasti kansainvälisestikin tunnetulle suomalaiselle firmalle. Onneksi minulla on vielä Suomessa pankkitili ja pystyin nettipankin kautta maksun hoitamaan. Nyt on kone taas suojattu, mutta vähän jäi asia kaivelemaan. Jos olisin valinnut päivityskieleksi jonkun muun kuin suomen, olisinkohan silloin pystynyt käyttämään korttiani. En viitsinyt kokeilla. Voihan epätietoisuudessakin elää.

Ei muuten ole uutta tämä luottokortin käytön vaikeus. Olen muutaman kerran ostanut netin kautta VR:n junalippuja ja silloinkin olen joutunut korttini kanssa pulaan. VR on saanut minulta palautetta asiasta, mutta vastausta ei ole toistaiseksi tullut. Voihan olla, että ovat jo systeemejään muuttaneet. Tällä viikolla tilasin taas junalipun, mutta nyt maksoin suosiolla heti nettipankin kautta.

Yksi kummastuttava luottokorttikäytäntö Suomessa on se, että huoltoasemien (tai miksi niitä nykyisin kutsutaankin) polttoaineautomaatit hyvin harvoin hyväksyvät ulkomaisia luottokortteja. Kerran asiaa huoltoaseman kassalla ihmetellessäni, minulle vain sanottiin, että olihan ihan lähellä pankkiautomaatti, josta voi nostaa käteistä, joka taas käy automaattiin. Niinpä. 

Ei asia ole sen paremmin täällä Belgiassa. Monilla huoltoasemilla käy ainoastaan belgialainen pankkikortti, ei edes käteisellä voi polttoainetta ostaa. Jotkut asemat hyväksyvät luottokortteja ja käteismaksun päivisin, mutta ei iltaisin tai viikonloppuisin. Nyttemmin on tosin suuret yhtiöt muuttaneet useita palveluhuoltoasemiaan ns. express-asemiksi, ja niiden automaatteihin näyttävät kaikki kortit käyvän. Polttoainekin on niissä yleensä halvempaa kuin muilla asemilla. Hinnan muuten tarkistan täältä.

Olipas aamulla mielenkiintoinen, vähän jännittävä ja aika absurdi työmatka. Vein nilkan aamulla taas väännettäväksi ja käännettäväksi, ja uskokaa tai älkää, juoksin ja hypin sen kanssa! Tosin erittäin hitaasti ja matalalla eli aitajuoksu ei ihan vielä taitaisi onnistua.

Lakenin nurkilla poliisilaitoksen pihasta lähti tänä aamuna puolisen tusinaa mellakkapoliisiautoa liikkeelle juuri kun olin kohdalla. Minä jouduin autoineni näiden suurien, tummansinisten ajoneuvojen saartamaksi. Siltä istumalta päätin pitää pienen sisäinen kapinoitsijani tiukasti aloillaan. Ei kaahailua eikä turhia kaistanvaihtoja tänään!

Täytyy sanoa, että tunsin oloni samalla kertaa äärettömän turvalliseksi ja vähän pelottavaksi. Mieleeni palasi vanhoja uutiskuvia mellakoista ympäri maailmaa, poliisit raskaine varusteineen hakkaamassa (rauhallisia?) mielenosoittajia. No, nämä poliisit taisivat vain olla menossa Schumanille pitämään EU-huippukokouksen osallistujia erossa tavallisesta rahvaasta. Harmi, kun ei ollut kameraa mukana.

Onpahan saanut nilkka viime aikoina liikettä! Viikonloppuna ulkoiltiin oikein tekoluonnossa Brysselin pohjoispuolella. Täältä on aika vaikea löytää ns. oikeaa luontoa lähimailtakaan, mutta onneksi on sentään jotain.

Kävelin hiekkarannalla, metsäpoluilla ja pusikoissa, joten jalka sai aika monipuolista heilutusta. Illalla nilkka olikin ihan kivasti kipeä ja turvoksissa, joten ilman mitään omantunnontuskia annoin sen levätä sohvalla.

Eilen piti lähteä kokoukseen muutaman sadan metrin päässä olevaan toimistorakennukseen. Lyhyen matkan takia en tietenkään viitsinyt autolla lähteä vaan kävellä nilkutin katua pitkin.

Brysselin jalkakäytävät on yleensä laatoista rakennettu. Tai ei sitä voi rakentamiseksi sanoa. Laatat on vain pudotettu paikoilleen ja aika usein ne sojottavat sinne tänne ja liikkuvat hauskasti varsinkin sateella. Jalat terveinäkin laattoihin kompastuu vähän väliä, saatikka sitten kun nilkkaan sattuu joka askeleella. Matkani eteni erittäin hitaasti ja epävarmasti, mutta olin perillä hyvissä ajoin.

Työkavereitani sainkin odotella aika tovin. Taas kerran olivat myöhässä. Jostain syystä minun mielestäni kokouksiin pitäisi mennä ajoissa, mutta suurin osa työkavereistani ei ajattele niin. He eivät pidä sitä mitenkään kummallisena, että tulevat paikalle vartin kokouksen alun jälkeen. Minusta se on outoa ja jopa epäkohteliasta. Ymmärrän, jos on ihan oikea este, mutta ainakaan eilen ei sellaista ollut. Lähtivät vain liian myöhään liikkeelle. Onkohan tämä taas joku kulttuuriero, koska myöhästyjät hyvin harvoin ovat pohjoismaalaisia?

Kävin eilen iltasella ortopedi-kirurgin (Kirjoitetaankohan tuo sana yhteen vai väliviivalla??) juttusilla. Erittäin pätevänä pidetty tohtori ilmoitti, ettei mitään muuta tällä hetkellä voi tehdä kuin jumpata nilkkaa.

Nilkan pehmytkudokset (nivelsiteet etc.) ovat niin pahasti vaurioituneet, että tämänhetkinen kipu ja turvotus johtuu melkein pelkästään siitä. Nilkkaani väännellessään tohtori sanoi, että koska olen näin pitkä (jaahas, 165 senttinen ei mielestäni voi pituudella pröystäillä), minun tuskin enää tarvitsee pystyä varpailleni nousemaan. Kiitos vain siitäkin ja terveisiä Poriin. Tanssit on minulta vissiin tanssittu, mutta onneksi jälkipolvi jatkaa harrastusta.

Lääkäri määräsi lisää fysioterapiaa ja sanoi, että pyöräily ja uinti olisivat myös nilkan paranemiselle eduksi. Pitäisiköhän ostaa uimapuku ja kokeilla kylämme uimahallia? Hallin aukioloajat ovat vaan niin kummalliset, että minun on vaikea sinne ehtiä. Polkupyöräkin on roikkunut kellarin katossa pari vuotta ja odottaa kevät-syys-kevät-huoltoa. Ehkäpä investoin kuntopyörään.

Viimeisin leikkaus oli tohtorin mukaan onnistunut mainiosti ja nyt nilkassa oleva metallimäärä jätetään sinne, jos ruuvit ja naulat eivät ala minua vaivata. Ne vaivaavat nyt jo, mutta odotetaan, koska lääkäri niin sanoo. Kun kysyin, mitä seuraavaksi tehdään, oli vastauksena “Ei mitään”. Jos omalääkärini ei pysty hoitamaan, niin sitten takaisin ortopedi-gurulle. 38 euroa kiitos ja näkemiin. Että sellaista.

Aamulla oli taas nilkan jumppatunti ja Ines sanoi, että nyt harjoiteltaisiin portaissa kulkemista. Vähän kummastelin, koska en ole koko laitoksessa nähnyt portaita missään. Selvisihän se. Jumppasalissa oli froteepyyhkeellä päällystetty laatikko, korkeus n. 40 cm. Siihen minun piti nousta oikea jalka edellä, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kun kolme kertaa olin lähes kumauttanut naamani edessä olevaan betoniseinään, ilmoitin että nyt riitti. Yritin kohteliaasti sanoa, että taitaa motivaationi olla miinuksilla, mutta oikeasti olisin halunnut kommunikoida muutaman suomalaisen voimasanan avulla ja juosta (lue: klenkata) pois koko huvipuistosta. Vähän aikaa Ines minua vielä yritti liikuttaa, mutta taisi häneltäkin into vähitellen loppua hapannaamaa katsellessaan.

Toivottavasti viikonloppuna on oikein paska keli.

Nilkka on iltaisin turvoksissa ja näyttää ihan täyteen puhalletulta kumihanskalta. Vaikka olenkin töissä vain puoli päivää, tuntuu se silti rasittavan jalkaa. Vai olisikohan työmatkalla jotain asian kanssa tekemistä?

Aamuruuhkaa on tällä viikolla ollut ihan kiitettävästi. En ole edes viitsinyt yrittää moottoritielle rekkojen sekaan painimaan vaan olen valinnut huonopintaisen pikku tien. Tänä aamuna oli meidänki pihalla lunta ja kokemukseni mukaan pienikin lumimäärä saa koko Belgian liikenteen aivan sekaisin. Onneksi lunta ei kuitenkaan ollut satanut joka paikassa ja ihan normaaleilla jonotuksilla pääsin töihin. Radiosta kyllä kuulin, että jossain Liegen suunnalla oli jopa 140 kilometrin jonot moottoritiellä. Työkaverilta kuulin, että hiihtoladuillekin oli Malmedyn seuduilla lopultakin päästy. Taitaa kuitenkin tänä vuonna lumi sulaa yhtä nopeasti kuin se tulikin. Tämä työkaveri muuten ajaa junalla päivittäin Malmedyn ja Brysselin väliä. Yhteen suuntaan työmatka kestää vähän yli puolitoista tuntia. Minä en varmaan sellaista jaksaisi.

Kuva on otettu pari vuotta sitten jossain Hoge Venenin laduilla Belgiassa. Silloin täällä oli lunta ihan kunnolla.

Emma-myrskyn liepeet taisivat käväistä täälläkin, koska saimme aimo annoksen vettä ja ukkosta rajun tuulen kera pari yötä sitten, ja puutarha on tietysti kuin myrskyn jäljiltä. Sinnikkäästi kuitenkin ovat kevätkukat pitäneet pintansa.

Krookukset tietysti kukkivat jo ja niiden seurana pienet narsissit. Isommatkin avaavat nuppunsa varmaan tuota pikaa.

Aidan vieressä kukkii onnenpensas iloisen keltaisena.

Japanilainen aprikoosi (Prunus mume - tätä tietoa sainkin etsiä aika tovin) on myös avannut kauniit, pinkit kukkansa. Sen vierellä on joku keltakukkainen pensas, jonka nimeä en mistään löytänyt.

Tuhatkauno (= kaunokainen = Bellis perennis) alkaa myös jo riehaantua. Kevään edetessä koko nurmikkomme on näitä valkoisia kukkasia täynnä.

Tämä vahvan näköinen mikä-lienee-rikkaruoho peittää vielä suunniteltua sipulipenkkiä. Pitäisi varmaan pian kääntää sekin maapläntti.

Joku talon entinen asukas on istuttanut hyasintteja pensasaidan viereen. Jaksavat nekin vähän kukkia vaikka ovatkin koirien kulkureitin varrella.

Yrttien ja sisällä itämässä olevien kasvien esittely jääköön toiseen kertaan. Kuvien kanssa pelailu on aikaa vievää puuhaa, ja toivottavasti sain näistä tällä kertaa sopivan kokoisia. Kotikoneella ne näyttävät ihan oikeilta,  mutta ainakin jotkut aikaisemmat kuvat olivat aivan kamalia, kun työpaikan koneelta niitä selailin.