Nilkka murtui ja mitä sitten

Onpahan saanut nilkka viime aikoina liikettä! Viikonloppuna ulkoiltiin oikein tekoluonnossa Brysselin pohjoispuolella. Täältä on aika vaikea löytää ns. oikeaa luontoa lähimailtakaan, mutta onneksi on sentään jotain.

Kävelin hiekkarannalla, metsäpoluilla ja pusikoissa, joten jalka sai aika monipuolista heilutusta. Illalla nilkka olikin ihan kivasti kipeä ja turvoksissa, joten ilman mitään omantunnontuskia annoin sen levätä sohvalla.

Eilen piti lähteä kokoukseen muutaman sadan metrin päässä olevaan toimistorakennukseen. Lyhyen matkan takia en tietenkään viitsinyt autolla lähteä vaan kävellä nilkutin katua pitkin.

Brysselin jalkakäytävät on yleensä laatoista rakennettu. Tai ei sitä voi rakentamiseksi sanoa. Laatat on vain pudotettu paikoilleen ja aika usein ne sojottavat sinne tänne ja liikkuvat hauskasti varsinkin sateella. Jalat terveinäkin laattoihin kompastuu vähän väliä, saatikka sitten kun nilkkaan sattuu joka askeleella. Matkani eteni erittäin hitaasti ja epävarmasti, mutta olin perillä hyvissä ajoin.

Työkavereitani sainkin odotella aika tovin. Taas kerran olivat myöhässä. Jostain syystä minun mielestäni kokouksiin pitäisi mennä ajoissa, mutta suurin osa työkavereistani ei ajattele niin. He eivät pidä sitä mitenkään kummallisena, että tulevat paikalle vartin kokouksen alun jälkeen. Minusta se on outoa ja jopa epäkohteliasta. Ymmärrän, jos on ihan oikea este, mutta ainakaan eilen ei sellaista ollut. Lähtivät vain liian myöhään liikkeelle. Onkohan tämä taas joku kulttuuriero, koska myöhästyjät hyvin harvoin ovat pohjoismaalaisia?

Tämä artikkeli on julkaistu keskiviikkona 12. maaliskuuta 2008 kello 11.15 ja sen aiheena on Mietteitä, Belgia, Kuntoutus, Nilkka. Voit seurata tämän artikkelin vastauksia RSS 2.0 -virran avulla. Voit kirjoittaa vastauksen, tai lähettää seurantailmoituksen omalta sivustoltasi.