Luottokortti, pankkikortti, käteinen
Sainpahan viimeinkin päivitetyksi kotikoneen tietoturvaohjelman. Valikosta valitsin päivityskieleksi suomen ja etenin sen mukaan. Maksuvaiheeseen tultaessa klikkasin luottokortin ikonia ja jatkoin ohjeita noudattaen. Sitten tyssäsi. En voinutkaan maksaa ohjelmaa belgialaisella kortillani. Kiitos vaan kovasti kansainvälisestikin tunnetulle suomalaiselle firmalle. Onneksi minulla on vielä Suomessa pankkitili ja pystyin nettipankin kautta maksun hoitamaan. Nyt on kone taas suojattu, mutta vähän jäi asia kaivelemaan. Jos olisin valinnut päivityskieleksi jonkun muun kuin suomen, olisinkohan silloin pystynyt käyttämään korttiani. En viitsinyt kokeilla. Voihan epätietoisuudessakin elää.
Ei muuten ole uutta tämä luottokortin käytön vaikeus. Olen muutaman kerran ostanut netin kautta VR:n junalippuja ja silloinkin olen joutunut korttini kanssa pulaan. VR on saanut minulta palautetta asiasta, mutta vastausta ei ole toistaiseksi tullut. Voihan olla, että ovat jo systeemejään muuttaneet. Tällä viikolla tilasin taas junalipun, mutta nyt maksoin suosiolla heti nettipankin kautta.
Yksi kummastuttava luottokorttikäytäntö Suomessa on se, että huoltoasemien (tai miksi niitä nykyisin kutsutaankin) polttoaineautomaatit hyvin harvoin hyväksyvät ulkomaisia luottokortteja. Kerran asiaa huoltoaseman kassalla ihmetellessäni, minulle vain sanottiin, että olihan ihan lähellä pankkiautomaatti, josta voi nostaa käteistä, joka taas käy automaattiin. Niinpä.
Ei asia ole sen paremmin täällä Belgiassa. Monilla huoltoasemilla käy ainoastaan belgialainen pankkikortti, ei edes käteisellä voi polttoainetta ostaa. Jotkut asemat hyväksyvät luottokortteja ja käteismaksun päivisin, mutta ei iltaisin tai viikonloppuisin. Nyttemmin on tosin suuret yhtiöt muuttaneet useita palveluhuoltoasemiaan ns. express-asemiksi, ja niiden automaatteihin näyttävät kaikki kortit käyvän. Polttoainekin on niissä yleensä halvempaa kuin muilla asemilla. Hinnan muuten tarkistan täältä.