Nilkka murtui ja mitä sitten

Varasin tänään lentoliput Suomeen tätini hautajaisiin ilman lomalupaa esimieheltäni. Kaikki tuntuvat olevan syyslomalla tällä viikolla, enkä saanut loma-anomukselleni vahvistusta. Varasin lennot silti. En kertakaikkiaan voinut olla käyttämättä Finnairin edullista tarjousta hyväkseni. Tuskinpa minulta näitä kahta lomapäivää kielletään.

Kiva mennä käymään Suomessa pitkästä aikaa, vaikka syy ei olekaan yhtään hauska. Kuitenkin tiedän, että näen hautajaisissa sukulaisiani, joita nykyisin tapaan erittäin harvoin. Tuskin näkisin heitä silti sen usammin vaikka Suomessa asuisinkin.

Kesällä törmäsin sattumalta serkkuuni, jonka kanssa vietimme ikimuistoisen sairaala-ajan joskus lapsina, kun salmonella-epidemia roihusi etelä-Suomessa. Siinä kaupan portailla jutellessamme totesimme, että seuraavaksi varmaan näemme hautajaisissa. Näinhän se on, nykyisin tapaan serkkujani varmimmin vanhempiemme hautajaisissa. Vielä jokunen vuosi sitten tapasimme häissä, mutta vuodet vierivät ja kaikki me vanhenemme. Nyt on hyvästijättöjen aika.

Onneksi perässämme tulevat nuoret, jotka jatkavat perinteitä, omiaan tai meidän vanhempien. Ei sillä ole väliä. Kiertokulkuahan tämä elämä on.

P.S. Mistähän tuo omituinen mainos on sivupalkkiin tullut? Yritin poistaa sitä, mutten pystynyt. Tosi ärsyttävä, ja taas uusi syy siihen, että tämä blogi siirtyy jonnekin muualle.

P.P.S. Vasta kolmannella yrityksellä onnistuin julkaisemaan tämän postauksen. Lisää ärsytystä.

Yksi kolmesta nilkan haavasta tulehtui viikonlopun aikana, tai ainakin niin luulen. Haavan ympärys oli tulipunainen, turvoksissa ja kuuma. En viitsinyt lähteä sairaalan päivystykseen jonottelemaan vaan etsin lääkekaapista vanhan Betadine-tuubin. Siinä oli onneksi vielä käyttöaikaa vuoden verran.

Puhdistin haavan, levitin sille ruskeaa mönjää, peitin steriilisiteellä ja annoin olla. Seuraavana päivänä poistin sidokset ja tulehdus oli kadonnut. Turvotus ja punoitus olivat poissa

Haavat, tai olisivatko ne jo arpia, nilkan kummallakin puolella kiristävät eikä nilkka taivu vielä ollenkaan hyvin. Nilkka on myös kovin arka. Piti tänään mennä käymään työpaikalla kollegan läksiäisissä, mutta en menekään. Ei huvita saada nilkkaan kolhuja ruuhkabussissa ja -metrossa. Kyllä Eva ymmärtää.

Äitini soitti eilen. Hän on nyt jäänyt sisarussarjansa viimeiseksi. Vanha tätini, äitini sisko, oli edellisyönä nukkunut rauhallisesti pois. Kävin kesällä häntä Terho-kodissa tervehtimässä ja silloin hän vielä oli pirteä sairaudestaan huolimatta. Syksyn edetessä tätini tila huononi ja osasimme odottaa suruviestiä. Haluaisin päästä hautajaisiin ja toivon, että saan töistä lomaa sitä varten.

(Vähän alkaa ottaa päähän tämä blogipohja! Tekstit ovat jo pitkän aikaa kadonneet taivaan tuuliin tai ainakin jonnekin bittiavaruuteen. Nyt kirjoitan kaikki jutut muualla ja kopioin ne tänne. Pitäisi varmaan vaihtaa blogipalvelun tarjoajaa. Ja tietysti fonttikin meni ihan metsään. Kele!)

Kuntamme järjestää tällä viikolla ensimmäistä kertaa isojen kotitalousjätteiden keräyksen. Keräys hoidetaan katu kadulta ja tänään on meidän kotikatumme vuoro. Kunnan tiedotteessa annettiin ohjeeksi, että tavarat voi siirtää kadun varteen jo edellisenä iltana. Väki olikin eilen kiitettävän aktiivista, katuvarsilla oli jos jonkinmoisia röykkiöitä tarpeettomia tavaroita.

Minuunkin iski pienoinen tyhjennysvimma ja kannoin korteni kekoon. Raahasin tien varteen mm. vanhan vierassängyn, patjan ja romuttuneen pyykinkuivaustelineen. Olisin vienyt paljon muutakin, mutta en jaksanut kipeän jalkani kanssa rampata portaissa niin paljon kuin olisi ollut tarve.

Illan mittaan liikenne kadulla vilkastui huomattavasti normaalista. Välillä autot pysähtyivät, kuski tai apumies hyppäsi ulos ja nappasi tavaran jos toisenkin tienvarsiläjistä. Ensin minua nauratti ja vähän ihmetyttikin ihmisten tavaran himo, mutta sitten älysin, että tämähän on hienoa! Minä heitän pois tavaroita, joita en enää tarvitse, mutta jollekin toiselle ne voivat olla tuiki tärkeitä.

Naapuri sanoi ihan tarkoituksella laittaneensa jätepinoon myös elektroniikkaa, mikä oli kiellettyjen tavaroiden listalla. Hänen mukaansa ne katoavat kyllä pinosta ennen kunnan keräysauton tuloa. Vastapäisen talon pinosta ei tosin sähköompelukone ole ainakaan vielä mihinkään hävinnyt.

Tänä aamuna kaikki roinaläjät olivat ihanasti levällään. Joku tai jotkut olivat olleet yöllä ahkeria. Minä huomasin naapureiden pinoista kadonneiksi ainakin mikroaaltouunin ja muutamat murtomaasukset. Omasta läjästäni oli hävinnyt vanhat rakennustikkaat.

Taidanpa lehdestä vilkaista, millä kadulla huomenna kerätään ja lähteä yön tunteina kruisailemaan ja tutkimaan tarjontaa. Jospa löytäisin jotain ehdottoman tärkeää uutta roinaa nurkkia täyttämään. Toisaalta, en kuitenkaan taida viitsiä.

Käväisin aamusella lääkärin vastaanotolla otattamassa loput tikit pois. Hän sitoi vielä haavat ja sanoi, että huomenna saan jo mennä suihkuun. Kiva, kiva, eka suihku yli kahteen viikkoon! Kylpyä - tai saunaa - pitää vielä odotella neljä viikkoa. Haavoja ei saa liottaa, etteivät pullistu auki. Ovat muuten aika karmean näköiset, mutta Leevi and the Leavingsin laulun sanoja muunnellen: Tässä nilkassa arpikin kaunistus on.

Sairaslomaa tuli peräti kaksi viikkoa lisää! En ole vielä töihin ilmoittanut, mutta teen sen ensi tilassa. Tiedän, että työpöydälläni paperivuori jo odottaa valtaajaansa, mutta kasvakoon lisää. En ole yhtään pahoillani, että olen tämän nilkkavamman myötä oppinut itsekkääksi, ainakin työasioissa. Lupaan, että hommat tulevat aikanaan hoidetuiksi.

Lääkäri kirjoitti minulle myös lähetteen luuntiheysmittaukseen. Hänen mielestään on tärkeää selvittää, voisiko minulla olla osteoporoosia. Mikäs siinä, selvitetään vain. Meillä onkin tässä ihan kotikadulla röntgentutkimuslaitos, joten taidanpa käydä varaamassa ajan jo tänään.

Nyt on puolet niiteistä poissa. Omalääkärini ei halunnut poistaa kaikkia tikkejä kerralla, koska leikkaushaavat ovat kovin pitkiä ja syviä. Hän otti vain joka toisen ja jätti loput pitämään huolta haavoista. Huomenna poistetaan loput.

Sairauslomanikin taitaa jatkua vielä jokusen päivän. Tiistaina en vielä kuulemma saa töihin mennä. Osaan jo kuvitella, kuinka iloisia työkaverit ovatkaan kuullessaan lomani pidentymisestä. En etukäteen viitsinyt pomolle ilmoittaa, etten tulekaan töihin vielä tiistaina. Ilmoitan huomenna, kun tiedän kuinka pitkään vielä jalkaa pitää lepuuttaa.

Nyt olisi jo kova hinku alkaa liikkua kunnolla. Tekisi mieli pitkille kävelylenkeille koirien kanssa tai jopa juoksemaan. Olen alkanut etsiä kotikylän lähistöltä tanssikoulua, jonne tällainen muutaman vuoden liikkumattomana ollut täti-ihminenkin voisi mennä sekoamaan askelissa. Afrikkalainen tanssista tykkään tosi paljon. Siinä on rytmi kohdallaan eikä tanssiliikkeiden tarvitse olla ollenkaan sulavia ja kauniita. Nilkatkin saavat olla koukussa. Merchtemissä näyttää olevan paikka, johon taidan käydä tutustumassa. Tuskinpa kuitenkaan ennen tammikuuta uskallan nilkkaa tanssilla rasittaa.

Vietin tänään aamupäivän messukeskuksessa kirjamarkkinoilla. Minulle markkinat ovat syksyisen Brysselin kohokohta, josta ei edes kipeä nilkka voi pitää poissa.

Yleensä kiertelen ensin kirjoja notkuvien pöytien ympärillä ja tutkin, mitä kaikkea on tarjolla ennen kuin alan täyttää ostoskärryä. Tänään aloin kerätä kirjoja heti kärryyn, koska pelkäsin, että nilkkani ei kestä monen tunnin ostosurakkaa. Kolme tuntia sain sentään kivuttomasti kulumaan, mutta seitsemän tunnin ennätykseni jää rikottavaksi joskus toiste.

Lähtöpisteeni oli karttojen ja matkailukirjojen osastolla, jossa törmäsin moniin uusiin maihin ja paikkakuntiin, missä olisi ihan pakko käydä, eli oppaat ja kartat kärryyn kotilukemisiksi. Keittokirjatkin kävin tarkkaan läpi ja mukaani lähti muun muassa paksu, italialaisen keittiön saloihin opastava teos. Puutarhanhoitokirjoja ei ole koskaan liikaa ja metsäretkillä mukana tarvitaan sienikirjaa. Muutaman Ian Rankinin pokkarin ostin metromatkoja varten ja löytökoirien koulutuksesta kertovan kirjan hankaliin hetkiin. Vielä jokunen historian kirja ja muutama muu kiinnostava opus pääsi mukanani uuteen kotiin.

Hintaa ostoskärryni sisällölle ei paljon tullut. Suurin osa kirjoista maksoi 2 – 3 euroa ja kalleimmankin hinta taisi olla vain 6,95. Pieni hinta isosta ilosta!

Yksi ongelma ostoksissani kuitenkin on. En tiedä, mihin uudet ihanuuteni sijoittaisin, kirjahyllyssäni ei ole enää aikoihin ole ollut tyhjää tilaa

Kävin eilen kotikadun apuvälinemyymälässä ostamassa ihan omat kyynärsauvat. Aikaisemmin käyttämäni sauvat olen palauttanut pomolleni, joka tarvitsee niitä nyt itse. Hänkin on loukannut nilkkansa. Maksoin ranskalaisista sauvoistan peräti 25 euroa, jonka saan jonakin päivänä sairauskassalta takaisin.

Apteekissakin piti piipahtaa hakemassa lääkärin määräämät särkylääkkeet. Toinen lääke oli tavallinen Dafalgan, joka auttaa tai ei auta. Toinen sen sijaan oli uusi tuttavuus, Tradonal. Lueskelin Tohtori.fi -sivuston lääkeoppaasta vaikuttavan aineen, tramadolin, ominaisuuksista ja alkoi vähän hirvittää: “Tramadoli vaikuttaa keskushermostoon. Se on sukua morfiinille ja muille opiaateille, mutta tramadoli on vaikutukseltaan miedompi kuin vahvimmat kipulääkkeet.” Huh!

Lääke on tarkoitettu “vaikeahkojen ja vaikeiden kipujen hoitoon”, mikä oli ihan ok. Haittavaikutusten lista sen sijaan oli aika pitkä: “Lääke voi heikentää tarkkaavaisuutta liikenteessä ja muissa tarkkuutta vaativissa tilanteissa. Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat pahoinvointi ja huimaus, ja melko tavallisia myös mm. oksentelu, hikoilu, suun kuivuminen, ummetus ja päänsärky. Valmistetta ei saa käyttää samanaikaisesti alkoholin eikä keskushermostoa lamaavien muiden lääkkeiden kanssa. Pitkäaikainen käyttö lisää riippuvuuden kehittymisen vaaraa.”

Onneksi jalka ei ole niin kipeä, ettenkö Dafalganilla pärjää. Taidan työntää Tradonalin lääkekaapin kaukaisimpaan nurkkaan tai palautan sen apteekkiin takaisin. En minä noin vahvaa lääkettä tarvitse. Sitä paitsi tiedänpähän, että olen elossa, kun nilkkaan sattuu.

Samalla reissulla kävin myös Brysselissä asioilla ja autoilu sujui oikein iloisesti (ei, minä en ajanut). Eilen oli nimittäin Belgiassa yleislakko ja liikenne oli aika rauhallista tavalliseen arkipäivään verrattuna. Julkinen liikenne oli aivan pysähdyksissä, useat kaupat kiinni ja monet virastotkin toimivat vain puoliteholla.

Tässä ne ovat, nilkastani poistetut jalometallit:

Yksi koukku jätettiin jalkaan muistoksi. Oli kuulemma niin tiukasti luun sisällä, ettei kannattanut kaivaa irti. Pysyköön nilkassa, jos lupaa olla paikallaan. 

Sairaalareissu oli tylsä. Leikkaus varmaan meni ihan hyvin, vaikka lääkäri joutuikin tekemään nilkkaani ylimääräisen reiän saadakseen ruuvin ulos. Nukutuksesta herätessäni en millään muistanut salasanaani, mikä suututti minua suuresti. Osastolla saamani iltapala ei pysynyt sisällä. Nilkkaa särki enkä saanut kunnolla nukutuksi. Vaivasin yöhoitajaa kipulääkepyynnöilläni.

Lauantaina odotin kolmisen tuntia kotiinpääsyä kunnes yksi hoitajat tajusivat, etten pääse asiaa hoitamaan osaston toimistoon. En nimittäin pystynyt liikkumaan kuin yhdellä jalalla hyppien, joten lopulta hoitajien piti tulla huoneeseeni kotiutuspapereiden kanssa.

Sain mukaani viikonloppupakkauksen särkylääkkeitä ja läjän muitakin pillereitä, jotka hetken kuluttua otettiin pois. Ne oli kuulemma tarkoitettu jollekin toiselle. Hoitajilla tuntui olevan muutenkin potilaiden lääkkeet sekaisin, kun niitä hermostuneina kiikuttivat edes takaisin.

Olin koko ajan ihmetellyt hoitajien hieman epäystävällistä käytöstä ja se taisi selvitä viime minuuteilla. Yksi hoitaja totesi, että minähän olin Englannista ja samaan hengenvetoon kysyi, mitä tein Belgiassa. Kun sanoin, että olin Suomesta enkä Englannista, hän näytti kovin yllättyneeltä ja ilmoitti iloisena kansalaisuuteni muillekin. Onkohan joku britti saanut koko osaston henkilökunnan varpailleen?

Tässä vähän inhorealismia herkkähipiäisille. Laskuni mukaan turvonneessa nilkassa on niittejä yhteensä noin 25.

Kävin maanantaina taas kerran sairaalassa kaikenmaailman kokeissa, koska edellisistä oli jo yli puoli vuotta. Eivät tulokset enää kelpaa.

Ilmoittautumisluukulla sain vastaani tyypillisen belgialaisen asiakaspalvelijan. Herra otti paperini, rämpytti jotain masiinaa tiskin takana, antoi paperit takaisin muminan saattelemana. Anteeksi, mitä? “Mene käytävän päähän”, oli vastaus. “Mutta kun mulla on näitä erilaisia kokeita…”. Taas: “Mene käytävän päähän” ja mulkaisu. No, meninhän minä lopulta ja käytävän päässä laboratorion ilmoittautumisluukulla olikin aivan toisenlainen palvelu. Asiat selkisivät hetkessä. Pari tunnin päästä maksoin kassalla 18 euroa, eli pelkästään nukutuslääkärin korvauksen. Lopuista saan laskun kotiin.

Sairaalasta tuli myös kirje, jossa toivotettiin tervetulleeksi leikkaukseen perjantaina. Sanovat kirjeessä, että minun pitäisi ottaa mukaani 2500 euroa etukäteismaksuksi, ja jos haluan yhden hengen huoneen, vielä 500 euroa lisää. Onneksi työnantaja lähetti vihdoin tällä viikolla sairaalalle maksusitoumuksen, ettei minun itse tarvitse koko operaatiota maksaa.

Rahan lisäksi pitäisi ottaa mukaan neljä (!) käsipyyhettä, neljä pesulappua, yksi kylpypyyhe, saippuaa, hammasharja, paperinenäliinoja, yöpuku, aamutakki, aamutossut, lukemista ja joku tukisukka, josta en ole koskaan kuullutkaan. Ihmettelen tuota pyyheliinojen määrää. Aion olla tottelematon ja ottaa mukaani vain yhden pyyhkeen. Tuskin ehdin kovin usein suihkussa käydä runsaan vuorokauden aikana, josta varmaan noin 12 tuntia olen lähes tiedottomana.

En tiedä, mikä Suomen sairaaloiden käytäntö nykyisin on, mutta luulen, että siellä potilaat käyttävät sairaalan vaatteita ja pyyheliinoja ja varmaan sairaala tarjoaa kylpysaippuankin. Suomessa tuolta listalta ottaisin varmaan vain hammasharjan mukaani. No, lisäksi tietysti naamarasvat ja muut tuiki tärkeät kosmetiikat.

Töissä olen rivien välistä lukenut hyvin hienovaraista vihjailua siitä, että leikkaukseni ja tuleva sairaslomani osuvat tosi huonoon aikaan. En ole ollut kuulevinani. Yksi työkaverini joutui alkuviikosta pitkälle sairaslomalle uupumisen takia ja nyt on yksikössämme huomattavissa pientä paniikkia. Tällä kertaa en leikkausaikaa enää muuta. Viime syksynä siirsin työasioiden takia leikkaustani, ja jos niin en olisi tehnyt, nilkka olisi varmasti jo paljon nykyistä parempi. Kyllä töissä varmaan pari viikkoa pärjätään ilman minuakin.