Joulupäivät menivät kokaten, laiskotellen ja ulkoillen. Aina mukana seuraava kamera unohtui kerran kotiin ja käytin tilaisuutta hyväkseni ja JUOKSIN! Nilkka kesti, mutta omituiselta tuntui. Tuskin juoksin yhteensä edes sataa metriä, mutta jonkinlainen alku se oli kuitenkin. Tiedänpähän nyt, että kunnon kengissä pääsen eteenpäin ihan pikkuisen vauhdikkaammin kuin kävellen. Yritän pian uudestaan.
Siirtolapuutarhanäkymä Brysselin reunalta (koiran kera)
Käytiin lauantaina puutavarakaupassa hakemassa lankkua kellarin portaita varten. Ne ovat melkein romahtamispisteessä ja kaipaavat kipeästi remonttia. Kun kiinnitimme ostoksiamme auton katolle, huomasin, että lankun päässä oli Luvia-leima! Kohta meillä on kellarissa pätkä satakuntalaista mäntyä. Toivottavasti kestää yhtä kauan kuin alkuperäinen (talo on rakennettu n. vuonna 1930).
Muuten onkin ollut rauhallista. Olen nimittäin ollut sairaslomalla keuhkoputken tulehduksen takia enkä ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään. Lääkärillä käydessäni kyselin myös luuston tiheysmittauksen tuloksia. En kyllä yllättynyt ollenkaan, kun kuulin, että tulokset viittaavat alkavaan osteoporoosiin. Sen siitä saa, kun ei nuorena tyttönä juo maitoa. Nyt minun pitää syödä kalsiumia päivittäin, jotain toista lääkettä kerran viikossa ja D-vitamiinia kerran kuussa. Toivottavasti niillä saadaan tauti pidetyksi kurissa.
Tänään minulla alkoi oikea loma ja lopultakin sain itseäni niskasta kiinni ja joulusiivous pääsi vihdoin alkuun. En tiedä jaksetaanko koko huushollia käydä läpi, kunhan nyt olohuone, keittiö, kylppäri, makuuhuone ja yläkerran portaat. Se riittäisi minulle. Jos ei jakseta, niin ei haittaa. Olohuone on jo joulukoristeltu ja se on pääasia, uunissa paistuvan kinkun lisäksi tietysti!
Oikein rauhaisaa joulunaikaa kaikille!
Tänään tulee vieraita! Tuo nyt taisi olla ihan väärin sanottu, yksihän niitä tulee eikä sekään yhtään vieras. Poikani tulee käymään muutamaksi päiväksi. Olemme jo pitkän aikaa tutkineet kalentereita ja miettineet ja pohtineet, koska hänellä olisi aikaa tulla Belgiaan. Onneksi vihdoin ja viimein on opiskeluissa sellainen aukko, että hän pääsee matkaan. Odotan jo innolla.
Sain torstain ja perjantain vapaaksi töistä, joten ehdimme jopa jossain käymään, jos siltä tuntuu. Mitään suunnitelmia ei vielä ole, mutta eiköhän me jotain keksitä. Vaikka ei meidän välttämättä mihinkään tarvitse mennäkään, parasta on kun saadaan olla muutama päivä yhdessä ja touhuta mitä mieleen tulee.
Tosin yksi pakollinen kuvio pojan vierailuihin kuuluu: Aina ennen tuloaan hän varmistaa, että kai sitten kokataan simpukoita ja frittejä. Tottakai kokataan, muu ei tulisi mieleenikään! Kyllä lasten täytyy ainakin kerran käyntinsä aikana saada syödä kattilallinen simpukoita ja iso kulhollinen itse tehtyjä ranskanperunoita majoneesin kera. Eikös se ole kauhean terveellistäkin?
Meillä ei töissä järjestetä samanlaisia pikkujoulujuhlia kuin Suomessa. Ei tarvitse arki-iltana pynttäytyä parhaimpiinsa, valvoa myöhään ja kerrata seuraavana päivänä rättiväsyneenä illan tapahtumia. Ei, meillä juhlitaan keskellä päivää. Tiedossani on tällä hetkellä kolmet juhlat kahden päivän aikana.
Oman yksikön lounastilaisuuteen tuomme kaikki jotain pientä syötävää. Minä lupasin vääntää lihapiirakoita ja toinen suomalaisemme tuo karjalanpiirakoita. Kaikenlaisia muitakin herkkuja on kuulemma tarjolla. Pomo tuo juomat ja italialainen sihteerinsä valmistaa jo traditioksi tulleen tiramisun. Joulukoristeet ovat jäljellä edellisistä vuosista.
Samana iltapäivänä on myös koko pääosaston bileet, mutta minulla on sinä iltana hollannin kurssi, joten jätän osallistumisen muille. Seuraavana iltapäivänä on oman osastomme juhla noin 200 hengelle. Sekin järjestetään nyyttikestinä.
Osastonjohtajan sihteeri oli kutsunut järjestelytoimikunnan koolle ja minäkin kuuluin kutsuttuihin. Heti palaverin alussa ilmoitin, että en valitettavasti voi osallistua koko juhlaan, kun minulla on lääkäriaika varattuna sille päivälle. Vastauksena yleistä hälinää ja kummastusta ja sitten sanottiin, että tottakai on osallistuttava, peruuta lääkäri. No, en varmasti peruuta.
Ainakin sun on jotain tehtävä juhlien hyväksi, sanottiin. Selvä, minä tuon lautasliinat ja vaikka kertakäyttölautasia, lupasin. Asia jäi silleen ja aikamme äänekkäästi listattuamme, mitä mikäkin yksikkö juhliin tuo, saimme kokouksen päättymään.
Viime minuuteilla koollekutsuja kääntyi minuun päin ja sanoi: Muista sitten, että lautasliinojen täytyy olla kauniita ja jouluisia. Leukani loksahti. Mitä se luuli minun hommaavan, vaaleanpunaisia servettejä koristeltuina kedon kukilla ja poutapilvillä?
Sain jo jokin aika sitten Eevalta haasteen, mutta vastaukseni on viipynyt ja viipynyt ja…
Mitäs sitä sen kummemmin selittelemään, mutta a) olen hollannin tunnilla kaksi kertaa viikossa töitten jälkeen ja kotona vasta puoli kymmeneltä, b) illalla on pimeää eikä valokuvaus onnistu - ainakaan pihalla, c) väsyttää, d) on nälkä tai e) ei huvita mennä koneelle, kun silmät on muutenkin ristissä.
Sitä paitsi Eevan haaste on tosi haastava:
Laita blogiisi kuva ja selitys siitä paikasta/asiasta kodissasi mistä et pidä. Mikä sinua ärsyttää/hävettää/mihin haluat muutoksen. Sen jälkeen haasta 5 muuta blogia esittelemaan heidän ärsytyksiään.
Oli kertakaikkiaan vaikeaa valita, minkä/mitkä asiat esittelisin. Tuli oikein runsauden pula, kun niin moni kohta kotona pitäisi korjata, oma saamattomuus ihan ykkösenä 
Seuraavassa pieni otos hommista, joita pitäisi tehdä. Joskus nämä ärsyttävät, joskus eivät:
Eiköhän näidenkin raukkojen pitäisi siirtyä pois pakkasesta kompostin lämpöön? Ja mitä naapuritkin sanovat?
Joku kumma vimma pistää minut hommaamaan vanhoja tauluja nurkat täyteen. Seinille en ole saanut kuin muutaman vaikka tilaa olisi. Nämä ovat naapurin paapan jäämistöstä. Pienemmät kuuluvat 40-luvun Brugge-sarjaan ja iso on iloinen lehmätaulu. Taitelija aivan tuntematon. Ehkäpä jonakin päivänä ripustan kaikki kirppareilta ja muista vastaavista gallerioista löytämäni maalaukset hujan hajan seinille enkä piittaa sommittelusta yhtään.
Tauluihin liittyy myös ikuisuusprojektini raamien maalaus. Muutin töissä toimistohuoneesta toiseen joku vuosi sitten ja ostin muutaman hauskan julistetaulun Trendhopperista harmaita seiniä piristämään. Samalla reissulla hain Ikeasta puunvärisiä raameja, jotka päätin maalata mustiksi. Ensimmäisen kerroksen sain levitetyksi, sitten tuli muuta tekemistä. Urakka on vieläkin kesken ja toimiston seinät paljaina. Kyllä minä nämä vielä maalaan, ihan varmasti! (Mistä noi pyykkipojat kuvaan ilmestyi?)
Ei pelargonienkaan varmaan enää ulkona pitäis olla. Nythän on jo aika ripustaa jouluvaloja pihakuusiin ja -pensaisiin eikä ihastella nuutuneita kesäkukkia kuistin kaiteella.
Eikös numerot 5 ja 2 ole aika samanlaisia? Minäpä haastan leikkiin mukaan kaksi uutta blogituttavuuttani, Leenan ja Marjukan.
Lopuksi vielä arvoitus: Mikä oli purjopenkissä vikana marraskuun lopulla?
Vastaus: Ei mikään! Ne ovat talvipurjoja ja saavat olla maassa kunnes syödään pois. No, rikkaruohot voisi ehkä kitkeä.