Nilkka murtui ja mitä sitten

Nyt on hollannin koe ohi! Eilen sain arvailla huonoista kopiokuvista kauppojen aukioloaikoja ja ruokatarvikkeita ja kirjoittaa, kuinka päiväni vietän. Taisi se jotenkuten mennä, vaikka keskittymiskykyni ei ollut parhaimmillaan.

Vielä vähän aikaa ennen koetta luulin, etten edes ehtisi koko tilaisuuteen. Jouduin lähes koko iltapäivän riitelemään autoni maahantuojan autopalvelun kanssa, ja se ruljanssi vei toivottoman paljon aikaa. Kumma, kun yksinkertaisiakaan asioita ei osata hoitaa ilman dramatiikkaa. Jos minä asiakkaana tiedän, mikä autoa vaivaa, miksi sitä ei oteta todesta vaan vängätään ja vängätään vastaan.

Pari vuotta vanhassa autossani on ollut alusta asti vika, joka saa sen silloin tällöin jähmettymään niille sijoilleen. Maahantuoja on ollut ymmärtäväinen ja asiaa on tutkittu ja korjattu, mutta kokonaan ei ole vaiva parantunut. Aika usein vika on korjaantunut tunnin parin odottelulla ja ajopeli on taas kunnossa. Nyt oli hankalampi tilanne, kun auto oli jämähtänyt erittäin vaikeaan paikkaan. Vika oli kuitenkin sama kuin aina ennenkin, joten tiesin, kuinka asian selitän autopalvelun henkilölle. Alku sujui hyvin. Minulle luvattiin, että auto haetaan pois ja toimitetaan korjaamolle. Kun lopulta tajusivat, että nyt täytyykin hinausauton kanssa mennä hankalaan paikkaan, tuli toinen ääni kelloon.

Erittäin itsetietoinen rouvashenkilö *tiesi*, mikä autoani vaivasi eli ei mikään. Ihan omaa syytäni olin kuulemma sen saanut pahassa paikassa jysähtämään paikalleen, joten hinauspalvelu ei auttaisi. Kun kuitenkin yritin taivutella tekemään sen, mistä olen maksanutkin, sain ivallisen naurun kera vahvasti kielteisen vastauksen. Kylmästi kiitin ja suljin linjan. Sen jälkeen pääsi suustani jokunen rivi suomalaisia ärräpäitä. Taas kerran jouduin belgialaisen asiakaspalvelun jyräämäksi.

Onneksi omakorjaamolla tiedettiin, mistä oli kysymys ja sain asiallisia neuvoja puhelimitse. Myöhään illalla, hollannin kokeen jälkeen, autoparka oli ilmeisesti levännyt tarpeekseen, kun se lopulta suostui taas liikkumaan. Ensi viikolla se pääsee korjaamolle, ja taas kerran maahantuojan edustaja saa ihmetellä iänikuista vaivaa.

Saavat samalla tarkistaa, miksi digitaalisen näytön mukaan polttoaineen kulutus on 99,9 litraa sadalla kilometrilla. Jotain vikaa jossakin, ainakin siinä näytössä. Se tästä vielä puuttuisi, että joutuisin 50 kilometrin välein tankkaamaan.

Lopultakin sain joulukuusen ulos! Vaikka tykkäänkin joulukuusesta kovasti, alkoi jo tuntua siltä, että puun pitää päästä pihalle.

Pakkasin koristeet ja kynttilärivin laatikoihin, poistin ruukun ympäriltä punaisen kankaan ja kannoin puun ulos. Harmi, kun siihen oli jo alkanut ilmestyä vuosikasvuja. Ne voivat vielä paleltua yöpakkasissa. Kuusi on nimittäin ruukussa juurineen. Vähän myöhemmin keväällä se istutetaan puutarhan perälle toivossa, että siitä tulee joskus iso ja komea.

Yksi joulukuusi pihassa jo kasvaa. Se ei tosin joutunut ollenkaan keikaroimaan olkkarin nurkassa vaan pääsi lähes heti kauppapuutarhasta uuteen multaan. Hyvin on kasvanut ja meillä viihtynyt, vaikka koirat yrittivätkin ensin alkuun sitä lannoittaa.

Viikonloppuna tuli taas mieleeni kaikenmaailman kukkaset ja yrtit ja siemenet. Joskohan tänä vuonna pysyisin lujana, enkä hommaisi liikaa hoidettavia. Alkukeväästä puutarhassa tonkiminen on ihan hauskaa, mutta myöhemmin, kun rikkaruohot alkavat vallata alaa, en millään viitsisi joka iltaa viettää kasvimaalla kitkemässä. Saa nyt nähdä, varmaan kaikki pyhät lupaukset lentävät tuhka tuuleen, kun käyn kevään ensi visiitillä puutarha- ja siemenkaupassa.

Ai niin, jo aiemmin olen valittanut tämän blogipalvelimen huonosta toiminnasta. Nyt olen päättänyt, että nilkkablogin päivitys loppuu piakkoin ja aloitan uuden nettipäiväkirjan. Jos jalassa jotain dramaattista tapahtuu, siitä toki kerron täällä. Muuten siirryn muualle kunhan olen ensin päättänyt aukeaako päiväkirjani Bloggerissa, Vuodatuksessa vai kenties Word Pressissä. Enköhän asiasta aikoinani toitota.

Hollannin alkeiskurssi on lopuillaan ja ensimmäinen osa lopputentistä on tentattu. Pari päivää sitten meillä oli kuullunymmärtämiskoe ja maanantaina päästään opettajan kanssa keskustelemaan ihan kahden kesken. Sitä seuraava koitos on keskiviikkona, jolloin pitää yrittää ymmärtää luettua ja itsekin täytyy jotain paperille saada aikaan.

Ymmärrystehtävistä voi yhteensä saada 20 pistettä ja kirjoittamisesta 30. Kymmenen minuutin juttutuokio on kaikista tärkein, siitä voi pisteitä tulla 50, jos kaikki artikkelit, pronominit, aikamuodot, ärrät, ässät, ooeet, uuyyt, geet, ceet ja mitä niitä onkin, ääntyvät oikein. Jos kaikista osioista yhteenlaskettuna saa yli 50 pistettä, on tentin läpimeno varma ja pääsee siirtymään seuraavalle jaksolle.

Minä luotan siihen, että kaikki kynällä piirrettävät vastaukset menevät oikein. Jos keskustelun aikana saan jotain möngerrystä suustani ulos, on se pelkkää plussaa.

Kuuntelu sujui jo hyvin. Vaikka en ihan yli-erinomaista tulosta saisikaan niin ainakin erinomaisen. Minusta tuntui, että löysin oikeat vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja saan 10 pistettä. Vaikka eihän sillä yksinään pitkälle pötkitä. Vielä on koitoksia edessä.

Koetilaisuuden aikana romanialainen rouva hermostui täysin. Ensin hän ei kuullut kunnolla, sitten ei ymmärtänyt ja lopulta hän ei löytänyt oikeaa vastausvaihtoehtoa koepaperista. Taisi siinä itkukin tulla. En tiedä, mitä paineita hänellä on kurssin läpi pääsemiseksi, mutta kovasti hän jännitti. Minua ei jännittänyt, mutta käynkin kurssilla ihan vaan omasta kiinnostuksesta. Monet taitavat hollantia opiskella, koska työn takia on pakko.

Viikonloppuna aion kerrata syksyllä oppimaamme ja luen kielioppia. Taidanpa myös höpöttää lauseita ääneen, että osaan maanantaina opettajalle ainakin tietä neuvoa tai kertoa, kuinka kukkakaalia ostetaan, jos muuta en pystykään sanomaan.

Lupaan raportoida, kuinka käy (jopa siinä tapauksessa, etten jostain syystä koko tentistä läpi pääsisikään).

Taas pitäisi tehdä työnantajalle joka vuotinen arviointi omasta erinomaisuudestani. Sähköpostiini tuli ilmoitus asiasta jo pari viikkoa sitten ja aikaa asian hoitamiseen oli peräti kahdeksan työpäivää. Taidan olla myöhässä, mutta ajatellut olen kuitenkin asiaa paljonkin.

Ensin pohdin, ettenhän minä töissä edes ollut viime vuonna, koska kahden nilkkaleikkauksen jälkeen sairaslomaa oli useita viikkoja. Kesälomaakin pidin yllin kyllin. Kummastukseni oli suuri, kun listattuani viime vuoden aikaansaannokseni, huomasinkin tehneeni yhtä sun toista, jopa isojakin juttuja.

Nyt on arviointi hyvällä alulla. Kovasti olen kirjoituksessani kehunut itseäni ja ahkeruuttani ja analysoinut työni tuloksia erittäin positiivisesti. Omakehu tuntuu vieläkin vähän vieraalta, mutta minkäs teet, toisetkin kehuvat itsensä maasta taivaaseen, miksen sitten minäkin. Vuosien mittaan olen jo oppinut, että vakan alle ei täällä kannata piiloutua.

Itsearviointi arvioidaan myöhemmin ylemmällä taholla ja se taas vielä ylempänä. Jos itse en itseäni kehu, ei siellä ylhäällä kukaan muukaan sitä tee. Eiväthän ne edes tunne minua.

Ei tästä arvioinnista ole muuta kuin se hyöty, että se vaikuttaa lopulta saamiini pisteisiin. Siinähän se juju onkin. Kaikkien arviointien jälkeen saamme pisteitä niinkuin kanta-asiakaskortin haltijat. Kun pisteitä on tarpeeksi, pääsee niillä siirtymään pikkuriikkisen uralla eteenpäin. En muista, koska viimeeksi näin kävi, mutta nyt ei taida enää paljon puuttua.

Nyt taas arvioinnin kimppuun! Enköhän saa sen huomiseksi valmiiksi.

Osuinpa tänään taas kauppoihin vähän katselemaan ja tutkailemaan alennusmyyntien viimeisiä tarjontoja. Toki jotain pääsi taas mukaanikin. Veritaksessa oli sukkia ja sukkahousuja ihan mukavilla hinnoilla ja sukkiahan tarvitaan aina. Kassalle kävellessäni laskeskelin, että 11 euroa pitäisi ostoksista pulittaa. Hämmästykseni oli suuri, kun kassaneiti ilmoitti loppusummaksi 27,30! Ehei, nyt taisi tulla virhe. Levitin ostokseni tiskille ja melkein kädestä pitäen näytin tytölle, mistä löytyi minkäkin sukkapaketin oikea hinta ja alennusprosentti. Kassaneiti ei sanonut mitään, korjasi vain hinnat ja otti rahat. Kiitos ja näkemiin.

Samalla reissulla piipahdin myös postissa. Äskettäin vuoden täyttäneen pikku ystäväni lahja pääsi lopultakin matkaan (anteeksi paketin myöhästyminen). Olin ihan ällikällä lyöty, kun astuin postiin sisälle. Entisten paksujen lasiseinien tilalle oli asiakkaiden ja virkailijoiden välille rakennettu matalat, avonaiset tiskit vaaleasta puusta. Seinienkin väri oli muuttunut rumasta ruskeasta vaaleaksi. Olipas kiva uudistus! Jonotussysteemikin toimi kerta kaikkiaan mainiosti. Hyvä Belgian posti!

Meillä on töissä ruhtinaallisen pitkä ruokatunti ja ostoskatu ihan liian lähellä. Alennusmyyntien aikaan - ja joskus muulloinkin - jätän silloin tällöin alakerran kanttiinin ruuat syömättä ja lähden kadulle kuntoilemaan ja ennen kaikkea säästämään. Tänäänkin säästin monta sataa euroa!

Nälkä vähän kurni, mutta ei haitannut yhtään, kun ainakin jo kymmenennen kerran kolusin kaikki kadun kenkäkaupat enkä vieläkään löytänyt etsimääni. Haluaisin lyhytvartiset, matalakantaiset saapikkaat. Jotta saisin sellaiset myös oikeaan jalkaani, niissä täytyy olla vetoketju. Ei ole kenkiä löytynyt, ei. Ihania korkeakorkoisia ja pitkävartisia saappaita on kyllä hyllyt notkollaan. Lyhytvartisiakin on, mutta aina niissä on joko liikaa korkoa tai se tärkea ketju puuttuu. Yhden kaupan kengät olivat jo varmaan nähneet minua tarpeeksi usein, koska heti sisään astuttuani hyllyltä putosi saapas ja melkein osui päähäni. Sieltä lähdin ulos saman tien.

Tälle nimenomaiselle ostoskadulle ilmestyy jostain kumman syystä aina ale-aikaan pieniä kenkäkauppoja, joissa kelpaa pelkästään käteinen raha. Kun alennusmyynnit loppuvat, katoaa kauppias kenkineen toisaalle ja liikehuoneisto jää odottamaan seuraavaa lyhytaikaista yrittäjää. Sellaisessakin pistäydyin, mutten tietenkään mitään löytänyt.

Täytyy varmaan unohtaa koko saappaat tältä talvelta. Johan kohta on kevätkin ja toisenlaisten kenkien aika. Jotain sentään reissullani löysin, ostin 70 %:n alennuksella kahdet pitkät housut. Prosentit eivät mitään sano, mutta halvalla housuni sain.

Työpaikalle palasin takaisin Exkin kautta. Ostin lounaaksi salaatin ja palan sitruuna-marenkipiirasta, jota en parhaalla tahdollanikaan pysty ohittamaan. En minä muun takia Exkissä käykään

Selailin tässä työkiireen keskellä muutamaa blogia ja löysin Anulta hauskan kiertojutun (minusta parempi sana kuin kamala meemi):

Tätä oli ihan pakko kokeilla. Kirjoita alla olevat lauseet niin kuin sanot ne!

1. Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
Mun systerin punanen mekko sopii mulleki.

2. Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedonopettaja antoi?
Tarttetsä apuu kirjotustehtäväs, minkä mantsan maikka anto?

3. Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
Okei, tehään sit niinku sä ehdotit.

4. Isäni äiti kertoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
Mamma sano, et se tulee hakee meiät joskus varttii vaille kuus.

5. Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla, koska myöhästyin junasta.
Matkustinki Hesaan dösällä, ku myöhästyin junasta.

6. Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
Ootsä nähny missään mun broidin kännykkää?

7. Ostitko sen hameen, jonka näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
Ostitsä sen hameen, mikä nähtiin viime viikolla Henkkamaukassa?

Ei taida ihan kirjakieltä olla, mutta en sellaista varmaan osaisi puhuakaan. Kieleni taitaa olla lähinnä *vanhaa* vantaata maustettuna Porin iki-ihanalla murteella ja lisänä pikku ripauksia sieltä täältä, misä ny oonki elämäni aikana kulukenu.

Juttelin eilen hollannintunnilla kroatialaisen kurssikaverin kanssa. Se tavallinen tarina toi aikoinaan nuoren naisen Belgiaan ja muutama viikko sitten hän pääsi töihin poikaystävän kaverin timanttifirmaan Antwerpeniin. Silloin hän hehkutti, kuinka hienosta liikkestä työpaikka oli löytynyt ja kuinka hän saa opetella vaikeita, mutta mielenkiintoisia asioita.

Eilen kyselin, kuinka töissä sujuu. Ei oikein suju. Elenan työnä on liikkeen hallinnolliset asiat ja työvälineenään vielä kehitteillä oleva tietokoneohjelma. Kirjanpito- ja henkilöhallinto-ohjelma on kuulemma tarkoitus markkinoida muillekin saman alan yrityksille, kunhan se on lopullisesti valmis. Yhdeksän tunnin työpäivät ovat raskaita, kun mitään muuta ei voi tehdä kuin olla koneen ääressä ja opetella monimutkaisen ja vielä keskeneräisen ohjelman sielunelämää. Elena oli alussa päättänyt olla antamatta periksi vaikka kuinka vaikeilta ja raskailta päivät tuntuisivat, ettei kukaan luulisi, että hän luovuttaa helpolla. Nyt hän on alkanut tulla toisiin ajatuksiin.

Itku on monesti töissä kuulemma tullut. Ei mikään ihme! Yhdeksän tuntia on pitkä aika yrittää tehdä jotain, josta ei yhtään tykkää. En huomannut kysyä, koska Elenalla on vapaata, kun kuulemma lauantaisinkin pitää töissä olla. Totesin siinä jutellessamme, että työstä varmaan maksetaan hyvin, kun noin pitkiä työpäiviä teetetään, onkohan edes ihan laillista. Onneksi en tuolilta pudonnut, kun kuulin, että palkka on huimaavat 500 euroa kuussa! Viisi sataa ja töitä hullun lailla, ei voi olla totta! Pesti on joku harjoittelupaikka ja kuulemma työnantajan mukaan ihan oikein. Ihan en heti kyllä pysty tuota uskomaan.

Toivottavasti nuori nainen uskoo vanhemman puhetta ja alkaa etsiä uutta työtä. Ei sitä nyt ystävyyden varjollakaan voi ihan miten vaan ihmistä höynäyttää. Rikollista touhua, sanon minä.

Taitaa olla tämän talven hiihdot hiihdetty. Lauantaina pääsimme vielä laduille, mutta pitkälle piti ajaa ennen kuin lunta löytyi tarpeeksi. Vielä sunnuntaina hiihtäjämme herätti huomiota sivakoidessaan läheisessä puistossa väistellen koiria ja niiden ulkoiluttajia, mutta maanantaina ei enää kannattanut suksia kuljettaa mukana. Lumi katosi muutamassa tunnissa aivan tyystin. Nyt on surkea ilma, tuulee ja sataa. Hyvä puoli tässä erittäin belgialaisessa säässä on se, että teille kylvetyt suolatonnit huuhtoutuvat jonnekin. Eipähän enää kirvele koirien tassuja.

Etupihan bambupuska näytti viime viikon pakkasissa tältä (ei, talo ei ole vinossa)

Puiston narsisseilla on nyt varmaan paljon mukavampaa, kun lumi on sulanut ympäriltä pois.

Pajunkissatkin kertoivat, että keväthän se sieltä tulee

Nilkka saa taas liikuntaa tutun fysioterapeutin luona. Ines uhkasi, että varovaisen alun jälkeen alkaa tulla rankempaa jumppaa. Tekee kuulemma kipeää. En kyllä yhtään välitä, ainakaan vielä. Tämän jalan on tultava kuntoon vaikka olisi mikä! Onnettomuudesta on jo puolitoista vuotta enkä vieläkään pysty kävelemään kunnolla. Selkäkin kipeytyy, kun kävely ei suju. Niska ja hartianseutu on ihan jumissa ja alaselkä vihoittelee, jos istun pitkään paikallani. Särkylääkkeistä on vähän apua, mutta en niitäkään viitsisi koko ajan syödä. Väsyttääkin koko ajan niin vietävästi, etten jaksa lähteä iltaisin edes sauvakävelemään. Se voisi niskakipuun auttaa.

Nyt on lomat lomailtu taas joksikin aikaa. Uuden vuoden tienoon vietimme Belgian rannikolla ja olin oikein tyytyväinen, ettei ollut kesä. Taitaa loma-asuntojen reunustama hiekkaranta kuhista väkeä heinä- ja elokuussa, kun nytkin tuntui, että kaikki paikat olivat turisteja täynnä. Kesällä en tosin edes yrittäisi mennä rannalle, koska koirilta on sinne pääsy kielletty huhtikuusta alkaen aika pitkälle syksyyn.

Talvilomailijoita De Haanin hiekkarannalla

 Utuista Oostendea

Alkuviikosta lupaili säätiedotus runsaan kymmenen sentin lumikerrosta itäiseen Belgiaan ja lähes siltä istumalta kiinnitimme suksipussin auton katolle ja lähdimme katsomaan, josko Herzeboschissa voisi hiihtää. Paikka on Belgian hiihtomaajoukkueen harjoitusaluetta, jossa yleensä ladut ovat kunnollisia - jos vain on tarpeeksi lunta.

Tiistaina oli kaunis, aurinkoinen päivä, pakkasta runsaat kymmenen astetta ja puolet perheemme ihmisjäsenistä päätti lähteä laduille. Minä ulkoilutin koiria lumihangessa.

Keskiviikkona yritin minäkin suksilla oloa ja kivalta tuntui. Hiihtäminen hernerokkasumun seassa oli oikein hauskaa.

Nilkkaan sattui koko ajan, mutta kipu tuntui ihan hyvältä. Vasta viiden kilometrin jälkeen alkoi tuntua sen verran pahalta, että päätin oikaista tien kautta takaisin lähtöruutuun. Jalka oli pitkän aikaa kipeä, mutta ei kumma kyllä turvonnut yhtään. Ei hassumpaa liikuntaa ollenkaan.

Maanantaina aloitan taas fysioterapian. Saa nähdä, joko nyt saadaan nilkka liikkuvaksi. Olen yrittänyt sitä itse jotenkin jumpata, mutta ei siitä mitään hyötyä ole tainnut olla. Niskani olen vain saanut kipeäksi.