Nilkka murtui ja mitä sitten

Tänään olin ensimmäistä päivää töissä sairasloman jälkeen. Autolla ajo sujui ihan mukavasti ja töissäkään ei ollut hassumpaa vaikka eilen illalla asia harmittikin. Kotona oleiluun näköjään tottuu kovin nopeasti. En kylläkään koko päivää työmaalla viettänyt, sillä mukava lääkärini kirjoitti minulle vielä neljäksi viikoksi 50-prosenttista sairaslomaa. Se on kyllä ihan tarpeen, koska nilkka turpoaa päivän mittaan aivan palloksi ja kävely on vaikeaa ja kivuliasta.

Olen nyt tilannut ajan Oikein Erinomaiselta Ortopedilta. Ensi torstaina illalla yhdeksältä menen naapurikylään tohtorin juttusille. Täytyy muistaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset paperit ja röntgenkuvat, niitä hän kuitenkin kyselee.

Iloisella mielellä ajelin kotiin ennen iltaruuhkaa. Matka sujui joutuisasti kunnes Lakenissa juuri moottoritien alussa poliisi huitoi autoja pois oikeanpuoleisimmalta kaistalta. Luulin, että joku oli jäänyt auton alle, kun näin parin poliisin kumartuneena maassa makaavan ihmisen viereen. Ohi ajaessani huomasin kuitenkin, että poliisit olivat ottaneet kiinni nuoren, noin 16-vuotiaan pojan. Poika makasi mahallaan ja poliisit olivat sitoneet hänen kätensä selän taakse. Yhtäkkiä iloinen mieleni oli pois pyyhitty. Ilmeisesti poika kuitenkin oli jotain rikollista tehnyt, koska hänet oli maahan kaadettu, mutta minulle jäi näkemästäni paha olo.

Tänään olin kolmannen kerran fysioterapiassa leikkauksen jälkeen. Nilkkaa hierottiin, heilutettiin ja väännettiin. Kidutuspenkissäkin (lue: venytyslaudalla) seisoin viitisen minuuttia ja yritin pysyä tasapainossa puolikkaan ilmapallon päällä.

Kun edellisen kerran kokeilin puolipallon päällä seisomista, tuntui siltä, että nilkka murtuu uudestaan. Nyt pystyin seisomaan ja tasapainoilemaan sen päällä aika kauan. Välillä piti ottaa vähän tukea puolapuista, mutta aika hyvin meni.

Session jälkeen nilkka oli kyllä tosi kipeä ja kävely oli vaikeaa. Jumppari ei oikein usko, että pystyn ensi viikosta lähtien olemaan töissä ainakaan koko päivää. Ehkäpä käyn tällä viikolla lääkärillä ja pyydän osa-aikaista sairaslomaa ainakin pariksi viikoksi. Omalääkärini ei onneksi sairasloman antamisessa pihtaile. Hän kirjoittaa sitä niin paljon kuin luulen tarvitsevani. Mukava lääkäri.

Koska kohta on varmasti niin lämmin, että puutarhaa voi toden teolla alkaa möyhiä ja kasveja istuttaa, olen jo aloittanut puutarhuroinnin kylvämällä siemeniä idätysastioihin. Viime viikolla kävin läpi kaikki tähän mennessä ostamani siemenet ja mietin, mitkä esikasvattaisin sisällä ja mitkä heittelisin suoraan maahan.

Nyt on keittiön pöytä täynnä idätettäviä ja tänään huomasin ilokseni, että rukola oli jo alkanut vihertää. Ne taimet eivät tosin puutarhaan pääse vaan saavat jäädä sisäyrteiksi. Niinkuin basilikakin. Se ei ulkona menestykään, koska etanat tykkäävät siitä ihan liikaa. Muitakin yrttejä purkeissa on ja odotankin, mikä seuraavaksi seuraavaksi päättää putkahtaa esille mullasta.

Yrttien lisäksi kylvin talvipurjoa ja minulle uutta, punaista kevätsipulia. Saas nähdä, kuinka sen kasvattaminen onnistuu. Kukkiakin purkeissa on. Ensimmäistä kertaa kokeilen, josko saisin lobelian itse kasvamaan. Yleensä olen ostanut niitä valmiina taimina. Salkoruusuakin yritän tänä vuonna ja on siellä joku päivänkakkaran näköinen keltainenkin itämässä. Tämä kasvatusvaihe onkin mielenkiintoista, koska koskaan ei tiedä, mikä itää ja mikä ei. Kaikki eivät idä sitten millään vaikka kuinka yritän ohjeita noudattaa.

Tänä vuonna ajattelin istuttaa kaikki kukat suuriin ruukkuihin, joita olisi helppo siirtää eri paikkoihin. Eivät ehkä etanatkaan niin helposti pääsisi kasveihin käsiksi. Meillä nimittäin puutarha vilisee niljakkaita otuksia ja niiden hävittäminen on tosi työlästä, kun myrkkyjä emme halua käyttää.

Etanoille tuntuu kelpaavan lähes kaikki, mitä maahan keksimme laittaa. Vain sipulit ja herneet ovat saaneet kasvaa rauhassa, siksi vihannesmaallamme ei paljon muuta kasvatetakaan. Jopa perunanlehdet kelpaavat, ja päätimmekin viime vuonna, että enää ei perunoita omasta maasta yritetä. Eihän se päätös kuitenkaan pitänyt. Nyt on jo ituperunat hankittuina kellarissa. Taas kerran kokeillaan.

Alkuviikosta oli ihan pakko lähteä ulkoilemaan, kun aurinko paistoi niin keväisesti. Kuljeskeltiin koirien kanssa Vilvoorden  Drie Fonteinen -puistossa ja nautitiin kevätpäivästä. Olisi kiva sanoa, että olen lenkkeillyt, mutta silloin valehtelisin. Ei minun hitaassa klenkkaamisessani ole mitään urheilullista. Sykekin nousi vain silloin kun kyynärsauva upposi pari kertaa myyrän koloon ja olin lentää turvalleni.

Puiston ravintolan terassi oli avattu, mikä näkyy tuosta kuvastakin, jos oikein tarkasti katsoo. Olisihan siellä mukava ollut istuskella, mutta koirien kanssa ei viitsitty. Niitä näytti terassilla olevan jo sen verran, että rähinää olisi tullut. Jo pelkkä pöytien ohituskin tuotti henkistä tuskaa nelijalkaisille ystäville.

Kevään myötä tuli myös tarve uudistaa vähän kuontaloakin ja varasin ajan kampaajalta. Kylässämme on useita kampaamoita, joista minä olen omakseni ottanut armenialaisen perheyrityksen. Töissä siellä on omistajan lisäksi hänen isänsä ja vaimonsa. Toki yksi belgialainenkin kampaaja on joukkoon mahtunut. Aika kauan kesti ennen kuin löysin kampaamon, jonka työstä pidän. Taitavat suomalaiset hiukset vaatia kovastikin erilaista käsittelyä kuin paikalliset, koska aina on tukkaani kovasti kummasteltu ja monesti on leikkaus mennyt ihan pieleen. Nyt sain hiukset ihan mukavasti lyhyiksi ja värikin on passeli. Eipähän tarvinnut heti kotiin tultuani pistää päätä suihkun alle.

Nilkan kuntoutus alkoi keskiviikkona. Vähän harmittaa, etten sitten kuitenkaan vaihtanut jumpparia, mutta kun tämä entinen on niin sopivasti melkein naapurissa. Yhtään ei nilkka liikkunut paremmin kuin ennen leikkausta, mutta toivottavasti jotain edistystä alkaa pikku hiljaa tapahtua. Töihin minun pitäisi mennä viikon kuluttua, mutta ainakaan vielä nilkka ei ole siinä mallissa, että pystyisin olemaan sen kanssa koko päivän työmaalla. Vaikka kyllähän viikossa voi edistystä tapahtua vaikka millä mitalla. Esimieheni on silloin tällöin minulle soitellut ja kertonut osastollamme tapahtuneista organisaatiomuutoksista. Pari entistä, kivaa työkaveria on tullut takaisin ja omat työni ovat tainneet poissa ollessani muuttua kokonaan toisiksi. Hauskaa ja mielenkiintoista.

Kyllä on ihanaa, kun pääsee pitkästä aikaa kunnolla suihkuun! Olen antanut leikatulle jalalle oikein teholiotus- ja kuorintahoitoa ja vähitellen olen saanut kuivan ihon pois. Rasvaakin on ihoon uponnut aikamoinen määrä.

Tänään jalkaa rasvatessa tunsin nilkassa ruuvin pään ja kirotahan siinä täytyi. Voi *kele, joko taas! Ennen leikkausta nilkan ihon läpi törrötti terävä ruuvin pää ja silloin pelkäsin, että se tulee salakavalasti ihon läpi. Törröttävä ruuvi poistettiin, mutta ovat taitaneet asentaa samanlaisen tilalle. Tämä nykyinen törrö ei ole terävä, mutta aivan selvästi näkyy ja tuntuu.

Eihän nämä nilkkani mitkään siloiset ja suloiset ole koskaan olleet, mutta ei tämän toisen ihan näin muhkurainen tarvitsisi olla. Toki tilanne korjaantuu, kun ruuvit joskus poistetaan, mutta ihmettelenpä mitä koholla oleva ruuvi saa siihen mennessä aikaan. Onkohan se koko ajan ollut näin koholla vai liikkuuko se? Ja jos yksi ruuvi liikkuu, niin voivathan ne muutkin sen tehdä. Nyt on kyllä pikaisesti varattava aika uudelta lääkäriltä ja otettava asiasta selvää.

Tänään häipyi kipsi jalkani ympäriltä. Aamulla kävin sairaalan polilla ensin röntgenissä ja sitten lääkärin juttusilla. Tällä kertaa sainkin oikein kaksi lääkäriä samaan aikaan nilkkaani ihailemaan. Tai niin luulin. Toinen taisikin olla vasta lääketieteen opiskelija, kun hyvin joustavasti siirtyi etuvasemmalle oikean lääkärin ryhtyessä tutkimaan nilkkaani.

Nyt joudun käyttämään kyynärsauvoja viikon verran ennen kuin saan alkaa taas opetella kävelemistä. Fysioterapeutiltakin pitäisi taas aika tilata. Onneksi sain tällä kertaa vain yhdeksän kerran hoitosarjan. Lupasin itselleni, että nyt en suostu yhtä voimalliseen hoitoon kuin syksyllä.

Kun kyselin loppujen ruuvien poistosta, lääkäri oli sitä mieltä, että vasta joskus elo- tai syyskuussa pitäisi nilkka seuraavan kerran avata ja ruuvit poistaa. No, pitääpä odotella. Minä en lääkärille kertonut ajatuksestani vaihtaa hoitavaa sairaalaa ja lääkäriä. Katsotaan sitten, mitä uusi lääkäri tähän mennessä tapahtuneesta sanoo.

Syy lääkärin vaihtoon on se, että “luotettava taho” kertoi sairaalan ortopedian osaston olevan Brysselin alueen huonoin. Tiedä sitten, mitä se tarkoittaa, mutta ainakin tämän nilkan hoidossa on mokia tehty. Täytyypä samalta tietotoimistolta kysellä, mikä olisi paras sairaala hoitamaan jalkavammoja.

Onneksi Belgiassa voi valita sairaalan ja lääkärin oman mielen mukaan. Harmittaa vain, että olen kiltisti mennyt aina takaisin UZ Brusseliin koko tämän ajan. Olisi pitänyt tajuta vaihtaa jo aikaisemmin.

Kävin muuten tänään töissä ja postilaatikossani oli seitsemän kirjettä sairauskassalta. Ihan kiitettävästi näyttivät maksaneen sairauskulujani takaisin, mutta silti useassa laskelmassa loppusumma oli nolla euroa. Nyt on verrattava laskelmia lähettämiini korvaushakemuksiin. En epäile, että olisivat väärin laskeneet, mutta haluan silti selvittää, kuinka hakemukset on käsitelty. Laskelmien logiikka ei ainakaan ensi näkemältä minulle avautunut.

En olisi uskonut, että alan puutarhasta kirjoittaa, mutta niin vain taisi nyt käydä. Nilkka ja koko murtumajuttu alkaa kyllästyttää niin paljon, että jotain muuta ajateltavaa on ihan pakko saada. Sen kyllä olen päättänyt, että ei tästä ainakaan mitään askartelu- tai käsityöblogia tule. Pikkunen ripaus puutarhaa tai kokkaamista tuskin kuitenkaan on pahasta.

Viime lauantaina käytiin puutarhakaupassa Kontichissa eikä päästy ulos tyhjin käsin. Aurinko lämmittää päivisin jo oikein mukavasti ja krookukset kukkivat pihalla, joten puutarhan keväthuolto ja kaikenmaailman istutukset alkavat väkisin kutkuttaa takaraivossa. Harmi, kun en pääse vielä todenteolla maata möyhimään. Onneksi sentään voin antaa puolisolle istutusohjeita.

Eilen istutettiin etupihan pikkupuutarhaan kielon juurakoita ja helmihyasintin sipuleita. Toivottavasti hyasintit juurtuvat, vaikka istutus onkin parisen kuukautta myöhäss. Kukkikoot sitten kun haluavat. Muutenkin on etupihaa siivottu kaikenmaailman puskien oksista. Bambukin karsittiin tosi ronskilla kädellä ja muutama puksipuu siirrettiin toiseen paikkaan.

Varsinaiseen puutarhaan talon toiselle puolelle ostettiin mansikoiden juurakoita ja nekin näköjään voi jo istuttaa. Varmaan tänään tai huomenna saadaan ne maahan. Lisäksi varastossa on jo sipulit ja valkosipulit odottamassa, mutta ne saavat odottaa vielä muutaman viikon verran. Löydettiin muuten elefanttivalkosipuleitakin. Saas nähdä, kuinka suuriksi kasvavat.

Pussillinen anemonen mukuloitakin tarttui käsiini. Kun näin pussin, tuli ihan lapsuus mieleen. Kummatkin isovanhempani isän puolelta olivat puutarhureita ja muistan, kuinka Pappa kasvatti anemoneja Helsingin Kauppatorille myytäväksi. Nyt täytyy perustaa niille ihan oma kukkapenkki, mutta sen teen vasta, kun pääsen liikkumaan paremmin. Siihen saakka ihailen pussin kyljessä olevia kuvia.

Anemone-pussi jäi kuvassa näköjään vähän piiloon, mutta siellä se keskellä on, kielojen ja helmihyasinttien välissä.

Päivittäisiä sairaanhoitajan käyntejä on nyt jatkunut jo yli kolme viikkoa. Joka päivä yksi piikki pistää mahaan ja aika kirjavaksi se on tullut. On mustelmia ja patteja ja lisäksi kutiavia patteja. Eipähän ole kuitenkaan veritulppaa tullut eli ovat pistokset auttaneet. Syksyllä työkaverini sai polvileikkauksen jälkeen veritulpan jalkaansa pistoksista huolimatta.

Onneksi tämä riemu kuitenkin loppuu ensi viikolla. Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, koko aamupäivä menee hoitajan odottelussa. Mitään hommaa ei oikein pysty aloittamaan, kun pitää vahtia, että koirat ovat kiinni hoitajan tullessa. En tiedä, mikä vetovoima rouvassa on mutta toinen koirista on ilmiselvästi häneen ihastunut. Epäilen kissaa.

Toinen koiristamme sen sijaan ilmeisesti vihaa hoitajaa, niin raivoisaa on haukku, kun oveen koputetaan. Luulisi, että se olisi jo tottunut päivittäisiin käynteihin.

Hoitajalla on varmaan ihan kamalasti töitä, kun minään päivänä hän ei tule klo 11 niin kuin on sanonut. Tänään sentään tuli jo ennen yhtä, mutta muina päivinä on vierailu aina ollut vasta kahden maissa. Olen vähän yrittänyt kysellä, miksei tule aikaisemmin, mutta hoitaja on niin kiireinen, että tuskin ehtii päivää sanoa. Pikaisesti vain piikittää ja sitten taas juoksee ulos. Eilen hän puhui puhelimessa koko piipahduksen ajan.

Alkaa vähitellen pitkästyttää tämä sisällä istuminen. Silmätkin menevät ihan ristiin kirjoja lukiessa tai netissä roikkuessa.

Kuva: Tällaista Fraxiparinea mahaani piikitetään

Ihan kivasti saatiin eilen aamupäivä kulumaan ortopedian poliklinikalla. Siinä lääkäriä odotellessa oli aikaa seurata potilasvirtaa ja taas kerran huomasin, että jos on suomalaisilla paino-ongelmia, niin on niitä belgialaisillakin. Vaikka eihän se ihme ole, kun ranskanperunat on täällä oikea kansallisruoka. Niin, ja tietysti olut myös.

Asiaan: Kaksi viikkoa vanha, jo pahasti pohjasta murtunut kipsi ja metalliset tikit poistettiin (auts!). Lääkärin kanssa laskeskeltiin leikkiä ja todettiin, että ollaan varmaan kaukaisia serkuksia, kun hänen isoäitinsä sukunimi on melkein sama kuin minulla. Naureskelu ei kuitenkaan auttanut. Taas rakennettiin kipsi kinttuni ympärille pariksi seuraavaksi viikoksi. Sain sentään värin tällä kertaa päättää. Ei tällä mielialalla kuitenkaan väreillä iloita, joten jalkaani koristaa taas tyylikäs musta kipsi. Laskin, että tämä on jo kuudes sitten heinäkuisen onnettomuuden.

Parin viikon kuluttua otetaan taas röntgenkuva ja katsotaan, vieläkö pitää kipsata. Millä kummalla saisin luutumisen nopeutumaan, ettei enää tarvitsisi ulkopuolelta nilkkaa tukea? Epäilenpä, että syksyinen fysioterapia ei ole tehnyt yhtään hyvää luille. Päinvastoin. Mitäs jos jalan väkisin vääntely ja liikuttaminen onkin vaikeuttanut luutumista, kun luut eivät ole saaneet olla rauhassa.

Jalkaa saan nyt käyttää ihan “normaalisti”, mutta milläs käytät, kun ainoastaan vanha kipsisandaali sopii jalkaan. Nyt on Belgiassakin sen verran viileää, ettei ainakaan ulkona viitsi ilman kenkiä kulkea. Onneksi sentään saan villasukat vedetyksi jalkaani, sillä vanhassa talossamme vetää kaikista seinistä ja ilman sukkia tulisi vähän kylmä.

Kipsin kanssa koikkelehtiminen kolmen (tai oikeastaan neljän) kerroksen talossa on mielenkiintoista seikkailua. Selkä ja lonkat ovat jo aika voimakkaasti ilmoittaneet olemassaolostaan. Pakko minun kuitenkin on liikkua, etten ihan kokonaan jumitu paikoilleni. Taidanpa ryhtyä jumppaamaan.

Päivillä tuntuu olevan mittaa paljon enemmän kuin 24 tuntia, kun joutuu olemaan sairaslomalla vaikka ei ole sairas. Viime viikon superflunssakin katosi tuhka tuuleen ihan yllättäen ja nyt olo on mitä parhain. Kiva olisi ulkona koirien kanssa ryntäillä, mutta en oikein pääse edes etupihalle, kun en saa kenkää kipsin päälle. Tähän aikaa vuodesta alkaa varpaita helposti paleltaa ja kipsikin saattaisi sulaa sateessa. Aika on jollain tavalla saatava kulumaan.

Mitäs sitä muuta tekisi kuin lukisi, tuijottaisi telkkaria tai roikkuisi netissä. Seuraavassa lista päivän tärkeistä “tapahtumista” epämukavimmasta aloittaen.

10: Jokapäiväinen pistoshetki. Tämä ei ole viimeisellä sijalla siksi, että pistetään vaan siksi, että Barbara (hoitajani) tulee joka päivä eri aikaan eli yhtään en voi varautua, koska rouva oveen koputtaa.

9: Säätiedotus RTBF:n (ranskankielinen kanava) teksti-TV:ltä. Onhan tuleva sää tiedettävä vaikka ulos en menisikään. Aika samanlaisia ovat Brysselin ja Helsingin säät viime aikoina olleet. Ardennien lumitilanteenkin tarkistan, mutta tuskin tänä talvena hiihdetään.

8: The Weakest Link BBC 2:lla. Iltaan asti on odotettava tätä kilpailijoita mollaavaa tietokilpailua. En missään nimessä katso joka päivä, joku tolkku sentään on oltava.

7: Eurosport ja urheiluohjelmat. Viime viikolla seurasin tennistä ja taitoluistelua. Tällä viikolla näyttää kanavalta tulevan pelkästään ampumahiihtoa tai jalkapalloa. Ei kiinnosta yhtään.

6: Sähköpostit. Sekä työpaikan postit että omat yksityiset on luettava muutaman kerran päivässä.

5: Kirja. Mikä tahansa, mikä on tällä hetkellä kesken. Aika usein dekkari, mutta joskus muutakin. Sain juuri loppuun Henning Mankellin Daisy Sistersin ja nyt on joku Reijo Mäen jännäri työn alla. En muista edes nimeä, joten ei ole ainakaan vielä hätkähdyttänyt.

4: Ring TV on Brysselin hollanninkielisten ympäryskuntien tv-kanava, joka kertoo viimeisimmät paikallisuutiset. Kanavan pikku budjetilla tehdyt mainokset saavat minut aina hyvälle tuulelle.

3: No, nyt päästään asiaan! BBC 1:n aamun asunto-ohjelmia on vaikea päihittää. Ensin “Wanted Down Under”, seuraavaksi “Homes Under the Hammer” ja vielä puolelta päivin “To Buy or Not to Buy”. Aamupäivä menee joutuisasti, kun saa ihmetellä ihmisten valintoja ja talohankintoja.

2: BBC jatkaa listaa. Uutisia, dokumentteja, sarjoja, joskus jopa urheilua. Hyvin tehtyjä, korkeatasoisia ohjelmia, joita muiden tarjolla olevien yli 30 kanavan on vaikea päihittää.

Ehdoton ykkönen: Puhelut ja muut yhteydenotot kavereilta, ystäviltä, sukulaisilta ja LAPSILTA! Lämmin halaus teille kaikille yhdessä ja erikseen.

Tietenkään lista ei ole täysin kattava. Päivät vaihtelevat ja tärkeydet muuttuvat ja usein jopa teen muutakin kuin tylsänä telkkaria toljotan. Ykkössija kuitenkin pysyy ihan varmasti samana päivästä päivään.