Nilkka murtui ja mitä sitten

Löydettiinhän me sitä lunta sunnuntaina. Ei tarvinnut edes paljon etsiä, kun lauantaista lähtien pyrytti jo täällä Brysselinkin nurkilla. Lähdimme kuitenkin Hoge Venenille katsomaan, miltä oikea talvi näyttää, emmekä muuten olleet ainoita. Ulkoilureittien varsilla olivat tienpenkat täynnä autoja ja ihmisiä. Ensimmäiset olivat ehtineet suksetkin kaivaa esiin ja hiihtelivät pitkin metsiä.

Onneksi olimme sen verran aikaisin liikkeellä, että vältyimme sentään menomatkalla suurimmalta ruuhkalta. Kotiin paluu olikin toinen juttu. Moottoritie oli aivan tukossa, emmekä sinne edes yrittäneet. Pikku teillä köröteltiin kesärenkaissa kahtakymppiä ja välillä alkoi jo usko loppua. Tuntui, ettei matka edisty laisinkaan. Onneksi täällä ei sentään niin paljon lunta satanut kuin Suomessa. Sellainen myräkkä saisi varmaan koko maan täydelliseen pysähdyksen tilaan.

Kuten kuvasta näkyy, liikennesäännöt ovat joskus vain viitteellisiä. Sitä paitsi pysähtymiskieltomerkkihän on melkein lumen peitossa, eihän sitä voi edes nähdä.

Olin eilen ensimmäistä päivää ihan oikeasti töissä. Tosin vasta iltapäivällä, koska aamulla kävin röntgenissä ja lääkärin juttusilla sairaalassa - siitä vähän myöhemmin lisää.

Työkaverit juhlistivat paluutani valtavan suurella kukkakimpulla. Nyt on kiva kirjoitella piilossa kukkapuskan takana ;). Tietysti vaihdettiin kuulumiset kaikkien kanssa ja paljon oli puhuttavaa. Yksi kollega manasi kotikatunsa viemäriremonttia, joka on nyt kestänyt muutaman kuukauden.

Kaupunki päätti remontoida ikivanhat viemärit, koska kadun varren talot ovat parin viime vuoden aikana kärsineet tulvista. Kellarit ovat rankkasateiden aikana muuttuneet jätevesialtaiksi.

Nyt katu on poikki milloin mistäkin ja asukkaiden on vaikea päästä koteihinsa ja niistä pois. Joku osa kadusta on jo korjattu, uudet viemäröinnit ovat paikallaan ja katua on päällystetty. Työkaverini kyllä tiesi, että päällyste avataan ainakin vielä kerran. Sitä en yhtään ihmetellyt, sillä niinhän joka paikassa tehdään. Ensin asennetaan viemärit ja muurataan katu kiinni, sitten taas avataan ja toinen porukka ryhtyy vetämään kaapeleita. Tai näin luulin, mutta tällä kertaa asia ei näin olekaan.

Kun viemäröinti on asennettu ja katu asfaltoitu, alkaa viemäriputkiston testaus (Olisiko tämä sitä koeponnistusta?). Jos kaikki sujuu hyvin, asfaltti pysyy paikallaan, mutta jos huomataan, että viemäriputkisto ei vedäkään niin kuin on suunniteltu, katu avataan taas ja vialliset kohdat tai kenties koko putkisto korjataan.

Eikö tällaista isoa remonttia voisi suunnitella niin hyvin, että tiedettäisiin jo alussa, kuinka suuret putket alueelle tarvitaan? Miksi asukkaiden täytyy kärsiä siitä, että kaupunki haluaa oppia kantapään kautta, kulkeeko jätevesi sinne minne pitääkin vai päättäkö se nousta kellareihin lillumaan? Ihan varmasti tässäkin maassa on insinöörejä, jotka osaavat suunnitella. Vai onkohan tämä joku kustannuskysymys? En kuitenkaan oikein ymmärrä.

Kuntamme järjestää tällä viikolla ensimmäistä kertaa isojen kotitalousjätteiden keräyksen. Keräys hoidetaan katu kadulta ja tänään on meidän kotikatumme vuoro. Kunnan tiedotteessa annettiin ohjeeksi, että tavarat voi siirtää kadun varteen jo edellisenä iltana. Väki olikin eilen kiitettävän aktiivista, katuvarsilla oli jos jonkinmoisia röykkiöitä tarpeettomia tavaroita.

Minuunkin iski pienoinen tyhjennysvimma ja kannoin korteni kekoon. Raahasin tien varteen mm. vanhan vierassängyn, patjan ja romuttuneen pyykinkuivaustelineen. Olisin vienyt paljon muutakin, mutta en jaksanut kipeän jalkani kanssa rampata portaissa niin paljon kuin olisi ollut tarve.

Illan mittaan liikenne kadulla vilkastui huomattavasti normaalista. Välillä autot pysähtyivät, kuski tai apumies hyppäsi ulos ja nappasi tavaran jos toisenkin tienvarsiläjistä. Ensin minua nauratti ja vähän ihmetyttikin ihmisten tavaran himo, mutta sitten älysin, että tämähän on hienoa! Minä heitän pois tavaroita, joita en enää tarvitse, mutta jollekin toiselle ne voivat olla tuiki tärkeitä.

Naapuri sanoi ihan tarkoituksella laittaneensa jätepinoon myös elektroniikkaa, mikä oli kiellettyjen tavaroiden listalla. Hänen mukaansa ne katoavat kyllä pinosta ennen kunnan keräysauton tuloa. Vastapäisen talon pinosta ei tosin sähköompelukone ole ainakaan vielä mihinkään hävinnyt.

Tänä aamuna kaikki roinaläjät olivat ihanasti levällään. Joku tai jotkut olivat olleet yöllä ahkeria. Minä huomasin naapureiden pinoista kadonneiksi ainakin mikroaaltouunin ja muutamat murtomaasukset. Omasta läjästäni oli hävinnyt vanhat rakennustikkaat.

Taidanpa lehdestä vilkaista, millä kadulla huomenna kerätään ja lähteä yön tunteina kruisailemaan ja tutkimaan tarjontaa. Jospa löytäisin jotain ehdottoman tärkeää uutta roinaa nurkkia täyttämään. Toisaalta, en kuitenkaan taida viitsiä.

Kohta alkaa täälläkin olla syksy ja koska syksyllä mennään kouluun, niin minäkin menin. Lopultakin sain itseäni niskavilloista kiinni ja aloitin hollannin kielen opiskelun. Olenhan sitä toki oppinut jonkin verran luonnonmenetelmällä televisiosta, lehdistä ja kauppareissuilla, mutta nyt aloitetaan ihan virallisesti alkeista.

Yksi opetuskerta on lähes 2,5 tuntia pitkä, eli viidessä viikkotunnissa varmaan jotain menee minunkin päähäni. Ryhmämme on hyvin kansainvälinen, on ainakin romanialaisia, venäläisiä, yksi puolalainen, yksi tsekki ja yksi nigerialainenkin parin suomalaisen lisäksi. Jo kahden kerran jälkeen tuntuu, että olen jotain oppinut ja muutama aikaisemmin epäselvä asia on kummasti kirkastunut. Tunneilla kyllä edetään aika hitaasti, mutta ehkä se on vain hyväksi. Eipähän ole liikaa lukemista kokeisiin, joita kuulemma pidetään usein.

Lopuksi vähän belgialaista logiikkaa: Flanderin hallinto maksaa kurssimaksustani puolet, koska käyn töissä. Jos olisin työtön, joutuisin maksamaan kurssimaksun kokonaan itse. Tämä ei ihan heti meikeläiselle aukea. Luulisi, että työttömien olisi tärkeämpää saada kieliopinnoista alennusta kuin työssäkäyvien.