Nilkka murtui ja mitä sitten

Ei ole vielä nilkan ongelmat loppuneet. Jouduin keskeyttämään fysioterapian pariksi kuukaudeksi, kun toinen jalka kipeytyi. Välilevytyrä sai minut lähes liikkumattomaksi useaksi viikoksi. Nyt olen aloittanut terapian taas uudestaan.

Viikon verran on nilkkaa jumpattu, hierottu ja venytetty. Tuntuu kuin olisin taas lähtöpisteessä. Jalkapahus ei liiku yhtään sen enempää kuin ennenkään. Kävely sujuu kyllä hyvin, mutta portaissa liikkuminen on vaikeaa.

Alas mennessä tarvitsen tukea, koska vasen jalka on vielä osittain tunnoton ja menee silloin tällöin täysin veltoksi. Oikeassa taas nilkkaa tekee tenää oikein kunnolla. Ylös päin mennessä taas jalat eivät nouse tarpeeksi ja saan tehdä oikein töitä, että pääsen kulkemaan askelmia ylös. Onneksi sentään metroasemilla on yleensä liukuportaat, ettei tarvitse olla juoksevien ihmisten tukkona. Kotona ei portaissa onneksi juokse muut kuin koirat, niin hidasteluni ei haittaa ollenkaan.

Minulla on vielä noin 18 hoitokertaa ja sitten taas katsotaan. Virallisesti (= työpaikan sairauskassan päätöksen mukaan) nilkan pitäisi olla kokonaan terve 28.7. Täytyypä muistaa käydä lääkärissä hakemassa lisäaikaa ennen kuin kesäloma alkaa.

En millään usko, että nilkka on täysin parantunut heinäkuun lopussa. Eihän onnettomuudestakaan ole silloin kuin vähän yli kaksi vuotta! Toivottavasti muut epäonniset nilkkojen katkojat on parempi onni ja paranevat nopeammin.

Vähän nilkkauutisia taas pitkästä aikaa:

Kävin maanantaina ortopedian polilla tarkastuttamassa tuota arpista nilkkaani. Lääkäri oli samaa mieltä kanssani, ei ole vielä kunnossa, ei. Röntgenkuvien mukaan murtumat ovat luutuneet hyvin, mutta nilkka ei liiku ollenkaan niin kuin pitäisi. Turvonnutkin se mokoma on vielä. Lisäksi kuvissa näkyi, että nivelessä on jotain reumaattisen näköistä muodostelmaa. No, sen kyllä tiedänkin. Nivelreumaani on hoidettu aina silloin tällöin lapsuudestani saakka. Viime vuosina ei mitään ongelmia ole ollut, enkä ole edes viitsinyt ajatella koko asiaa. En ala vieläkään sitä pohtia. Olkoon.

Fysioterapiaa pitää jatkaa, mutta siinäpä onkin nyt ongelma, kun tuo vasen jalkani kipeytyi. Taidan ottaa yhteyttä Inekseen ja kysellä, kuinka jatkaisimme. Voikohan oikeaa jalkaa kuntouttaa, jos vasen ei kestä kunnolla astumista? Minulla onkin nyt edessä taas uusi seikkailu, kun sain lähetteen Aalstin sairaalaan välilevytyrien takia. Siitä kuitenkin enemmän toisessa blogissani.

Seuraavaksi pitää mennä nilkkaa taas ortopedille näyttämään joskus muutaman kuukauden kuluttua. Kunpa muistasin hakea sairauskassaa varten jatkoaikaa, etteivät lopeta täyskorvausta. Nyt on määräpäivä heinäkuun lopulla, mutta jos lähden lomille jo kesäkuussa, täytyy asia hoitaa silloin. Täytyypä merkitä kalenteriin Erittäin Tärkeänä Asiana.

Huh, kun pelästyin eilen aamulla. Muistin yhtäkkiä, että helmikuussa menee umpeen ns. virallinen nilkan paranemisen määräaika, mutten muistanut tarkkaa päivää. Nousin äkkiä ylös etsimään sairauskassan kirjettä. Kesti kauan ennen kuin kirjeen löysin, mutta lopulta luin, että määräpäivä on 28. helmikuuta.

Jos nilkka ei siihen mennessä ole täysin parantunut, minun täytyy käydä lääkärillä ja pyytää häntä taas kerran täyttämään lomake. Siinä kiltti lääkärini ilmoittaa kunnian ja oman tunnon kautta, että en ole vielä terve ja että hoito jatkuu. Yritän saada lääkäriajan mahdollisimman nopeasti, että saan lomakkeen lähetetyksi sairauskassaan ajoissa. Ellen mitään ilmoita, minulta loppuu sairauskulujen täyskorvaus.

Nyt on vielä fysikaalinen hoito meneillään (ei kyllä ollenkaan tehokasta) ja huhtikuussa on seuraava aika ortopedian poliklinikalle sairaalassa. Eli ei ole nilkka vielä terve. Luulen vähän, että vietän onnettomuuden 2-vuotissynttäreitäkin heinäkuussa kipeän nilkan kanssa. On tämä niin hemmetin hidasta!

Taitaa olla tämän talven hiihdot hiihdetty. Lauantaina pääsimme vielä laduille, mutta pitkälle piti ajaa ennen kuin lunta löytyi tarpeeksi. Vielä sunnuntaina hiihtäjämme herätti huomiota sivakoidessaan läheisessä puistossa väistellen koiria ja niiden ulkoiluttajia, mutta maanantaina ei enää kannattanut suksia kuljettaa mukana. Lumi katosi muutamassa tunnissa aivan tyystin. Nyt on surkea ilma, tuulee ja sataa. Hyvä puoli tässä erittäin belgialaisessa säässä on se, että teille kylvetyt suolatonnit huuhtoutuvat jonnekin. Eipähän enää kirvele koirien tassuja.

Etupihan bambupuska näytti viime viikon pakkasissa tältä (ei, talo ei ole vinossa)

Puiston narsisseilla on nyt varmaan paljon mukavampaa, kun lumi on sulanut ympäriltä pois.

Pajunkissatkin kertoivat, että keväthän se sieltä tulee

Nilkka saa taas liikuntaa tutun fysioterapeutin luona. Ines uhkasi, että varovaisen alun jälkeen alkaa tulla rankempaa jumppaa. Tekee kuulemma kipeää. En kyllä yhtään välitä, ainakaan vielä. Tämän jalan on tultava kuntoon vaikka olisi mikä! Onnettomuudesta on jo puolitoista vuotta enkä vieläkään pysty kävelemään kunnolla. Selkäkin kipeytyy, kun kävely ei suju. Niska ja hartianseutu on ihan jumissa ja alaselkä vihoittelee, jos istun pitkään paikallani. Särkylääkkeistä on vähän apua, mutta en niitäkään viitsisi koko ajan syödä. Väsyttääkin koko ajan niin vietävästi, etten jaksa lähteä iltaisin edes sauvakävelemään. Se voisi niskakipuun auttaa.

Nyt on lomat lomailtu taas joksikin aikaa. Uuden vuoden tienoon vietimme Belgian rannikolla ja olin oikein tyytyväinen, ettei ollut kesä. Taitaa loma-asuntojen reunustama hiekkaranta kuhista väkeä heinä- ja elokuussa, kun nytkin tuntui, että kaikki paikat olivat turisteja täynnä. Kesällä en tosin edes yrittäisi mennä rannalle, koska koirilta on sinne pääsy kielletty huhtikuusta alkaen aika pitkälle syksyyn.

Talvilomailijoita De Haanin hiekkarannalla

 Utuista Oostendea

Alkuviikosta lupaili säätiedotus runsaan kymmenen sentin lumikerrosta itäiseen Belgiaan ja lähes siltä istumalta kiinnitimme suksipussin auton katolle ja lähdimme katsomaan, josko Herzeboschissa voisi hiihtää. Paikka on Belgian hiihtomaajoukkueen harjoitusaluetta, jossa yleensä ladut ovat kunnollisia - jos vain on tarpeeksi lunta.

Tiistaina oli kaunis, aurinkoinen päivä, pakkasta runsaat kymmenen astetta ja puolet perheemme ihmisjäsenistä päätti lähteä laduille. Minä ulkoilutin koiria lumihangessa.

Keskiviikkona yritin minäkin suksilla oloa ja kivalta tuntui. Hiihtäminen hernerokkasumun seassa oli oikein hauskaa.

Nilkkaan sattui koko ajan, mutta kipu tuntui ihan hyvältä. Vasta viiden kilometrin jälkeen alkoi tuntua sen verran pahalta, että päätin oikaista tien kautta takaisin lähtöruutuun. Jalka oli pitkän aikaa kipeä, mutta ei kumma kyllä turvonnut yhtään. Ei hassumpaa liikuntaa ollenkaan.

Maanantaina aloitan taas fysioterapian. Saa nähdä, joko nyt saadaan nilkka liikkuvaksi. Olen yrittänyt sitä itse jotenkin jumpata, mutta ei siitä mitään hyötyä ole tainnut olla. Niskani olen vain saanut kipeäksi.

Joulupäivät menivät kokaten, laiskotellen ja ulkoillen. Aina mukana seuraava kamera unohtui kerran kotiin ja käytin tilaisuutta hyväkseni ja JUOKSIN! Nilkka kesti, mutta omituiselta tuntui. Tuskin juoksin yhteensä edes sataa metriä, mutta jonkinlainen alku se oli kuitenkin. Tiedänpähän nyt, että kunnon kengissä pääsen eteenpäin ihan pikkuisen vauhdikkaammin kuin kävellen. Yritän pian uudestaan.

Siirtolapuutarhanäkymä Brysselin reunalta (koiran kera)

Tiistaina kävin näyttämässä nilkkaa ortopedin polilla sairaalassa. Ihan hyvältä kuulemma näyttää, vaikka parantumisen varaa vielä onkin. Kävely sujuu paljon paremmin kuin ennen leikkausta, koska ruuvit eivät ole enää esteinä. Nilkkaan jätetty ruuvi ei vaivaa yhtään eikä se ainakaan lääkärin mukaan mihinkään paikaltaan lähde. Aika yksinäiseltä se kuitenkin röntgenkuvissa näyttää.

Kun valitin erityisesti nilkan vasemmalla puolella tuntuvaa, joskus kovinkin pistävää kipua, lääkäri kertoi syyn. Murtuman korjaus ei ole onnistunut yhdestä kohdasta ihan niinkuin olisi pitänyt ja sen takia nilkka kipuilee. Skannasin viimeisimmät röntgenkuvat muillekin iloksi ja ympäröin toiseen kuvaan huonosti korjatun alueen. Minä en siinä mitään ihmeellistä näe, mutta kaipa asia on niinkuin lääkäri sanoo.

Ei ole ruuvilla kavereita enää

-Röntgenkuvat varmaan vääristävät totuutta, ei tuo nilkka nyt ihan noin suuri voi olla. -

Sain lääkäriltä taas lähetteen fysioterapiaan, jonka pitäisi tällä kertaa ihan oikeasti parantaa nilkan liikkuvuutta. Toivottavasti näin käy. Polille menen seuraavan kerran puolen vuoden päästä eli ensi vuoden huhtikuussa.  Täytyy varmaan hakea jatkoaikaa sairauskassan määrittelemään täydellisen paranemisen päivään, joka tällä hetkellä on helmikuun lopussa. Se on onneksi pelkkä ilmoitusasia; omalääkäri täyttää lomakkeen ja asia on sillä hoidettu.

Parin viikon kuluttua menen sairaalaan luuntiheysmittaukseen. Saas nähdä, mitä tuloksia sieltä saan. En yhtään ihmettelisi vaikka jonkinasteista osteoporoosia sairastaisin. Maitoa en ole juonut sitten lapsuusiän, piimää tai viiliä en voi sietää enkä jugurtistakaan paljon perusta. Juustoista sen sijaan pidän, ja ne ovatkin ruokavaliossani lähes ainoa kalsiumin lähde. No, tutkitaan ensin ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu.

Ines-terapeuttini käski minun kävellä polvet hieman koukussa. Kuulemma kävely näyttää normaalimmalta niin. En ihan heti uskonut. Kuka on koskaan nähnyt ihmisen kävelevän polvet koukussa ja näyttävän normaalilta? Mr Bean ei näytä normaalilta koukkupolvena koikkelehtiessaan enkä näytä minäkään.

Töissä olen muutaman kerran yrittänyt kävellä polvia koukistaen, mutta työkavereiden reaktiot ovat olleen niin riemukkaita, että lopetin pelleilyn ja jatkoin “normaalia” klenkkaamista. Kyllä töissä hauskaa saa olla, mutta tuskin nauruun tappaminen on sallittua.

Olen viime aikoina yrittänyt kävellä ja liikuttaa nilkkaa entistä enemmän. Uskalsin jopa lähteä koiran kanssa ulos. Normaalisti puolessa tunnissa kierrettävä lenkki kesti nyt yli tunnin eli hidasta oli.

Sairaalakin muisti minua. Lähettivät leikkauspäivän sairaalalaskun minulle eikä sairauskassallemme, mihin se olisi kuulunut. Kokonaissumma on 846 euroa, josta puolet kattaa oloni päiväsairaalaosastolla. Aika hyvä hinta, kun ottaa huomioon, että olin lähes koko päivän joko leikkaussalissa tai heräämössä. Edes ruoka-aikana en ollut paikalla, joten jäi kokematta sekin kulinaarinen nautinto. Lähetin laskun edelleen sairauskassalle maksettavaksi.

Sain Kivimieheltä palkinnon. Kiitos kovasti huomioimisesta.

1.You have to nominate 5 blogs,which haven’t had awards before.

2.Each of the blogs must have a purpose!

3.The nominated blogs must make a link back to this page!

4.The logo from the award must be put on their blog and it must link back to this blog.

Minun pitäisi luovuttaa palkinto viidelle blogille, joilla on tarkoitus, mutta enhän edes seuraa muunlaisia. Kovin on vaikeaa valita niistä viittä, joten haluan palkita teidät kaikki.

Olen kirjoittanut viime aikoina niin paljon muista asioista, että täytyy varmaan vähän päivittää nilkankin tietoja.

Tänään fysioterapiassa kävelin pitkät matkat varpaillani ja todettiin Ineksen kanssa yhdessä, että varmaan pitäisi hommata korkkarit. Kävely oli paljon helpompaa varpaillaan kuin tasajaloin.

Kumma että outo kävelytyyli on jäänyt vaikka nilkkaan ei ihan kamalasti enää satu. Varmaan kävelen ankkaa siksi, että mokoma ei vielä taivu tarpeeksi. Joku ruuvi estää vielä oikean liikeradan eli leikkausta odotellessa kävellään klenkaten.

Jumpasta tultuani lähdin toisen koiran kanssa lenkille ja nautin viimeisestä 50 prosentin sairaslomapäivästä. Ei ihan menty nilkan murtumispaikalle saakka, mutta melkein. Se oli virhe. Jalka tuli askel askeleelta kipeämmäksi. Takaisin kuljettiin tosi hitaasti välillä pysähdellen. Kotona oli ihan pakko istua hetki ja pistää jalka sohvan selkänojalle lepäämään. Särkylääkettäkin otin pitkästä aikaa.

Harmittaa, kun paraneminen on näin hidasta. Kovasti mielelläni tekisin pitkiä kävelylenkkejä, mutta en taida vielä pitkään aikaan sellaiseen pystyä.

Olen ostanut polkupyörän! Ei siinä kyllä pyöriä ole, mutta muita toimintoja ihan mukavasti. Näen jopa, jos sydän hakkaa. Nyt voin vaikka ajaa Tour de Francen, tai ehkäpä Flanderin ympäriajo näin alkuun voisi olla realistisempi.

Torstaina piipahdettiin Wilrijkin Decathlonissa ja sieltä se kapistus käsiin jäi. Maksaahan se toki piti ja itse raahata autoon valtavassa laatikossa. Kotona jouduttiin käyttämään peräti kärryjä, että saatiin rakkinelaatikko olohuoneeseen. Onneksi perheessämme on kokemusta niin Legojen kuin Ikean huonekalujenkin kokoamisesta, ettei yhtään hirvittänyt laatikosta löytyneiden osien määrä. Ohjekin oli kiinalaiseksi sangen selkeä ja ymmärrettävä.

Toistaiseksi olen pyöräillyt vain kotinurkilla, mutta tarkoituksenani on ryhtyä kiertämään ainakin Belgiaa ristiin rastiin. Katsotaan nyt, kuinka pitkälle pääsen. Lupaan raportoida. Jouni Tapiovaara kirjoitti aikoinaan oman kuntopyöräilynsä kirvoittamana matkakertomuksen Virtuaalisesti Viitostietä, ja siitä minä idean nappasin. Nyt hyppään pyörän selkään ja teen ensin pikku kierroksen omalla kylällä.

Eipä täällä viitsisi oikealla pyörällä ajellakaan, kun tuota lunta on tullut viime aikoina ihan riesaksi asti. Tiet ovat rapaisia ja liukkaita. Puutarhakin joutui takatalven armoille ja narsissit näyttivät näin surkeilta.

Muutama pääsi sentään sisälle lämpimään.

Tältä näytti etupiha ulko-ovelta kuvattuna tänä aamuna. Lumitöihin ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä, koska illalla lumi oli tyystin kadonnut.