Nilkka murtui ja mitä sitten

Tässä ne ovat, nilkastani poistetut jalometallit:

Yksi koukku jätettiin jalkaan muistoksi. Oli kuulemma niin tiukasti luun sisällä, ettei kannattanut kaivaa irti. Pysyköön nilkassa, jos lupaa olla paikallaan. 

Sairaalareissu oli tylsä. Leikkaus varmaan meni ihan hyvin, vaikka lääkäri joutuikin tekemään nilkkaani ylimääräisen reiän saadakseen ruuvin ulos. Nukutuksesta herätessäni en millään muistanut salasanaani, mikä suututti minua suuresti. Osastolla saamani iltapala ei pysynyt sisällä. Nilkkaa särki enkä saanut kunnolla nukutuksi. Vaivasin yöhoitajaa kipulääkepyynnöilläni.

Lauantaina odotin kolmisen tuntia kotiinpääsyä kunnes yksi hoitajat tajusivat, etten pääse asiaa hoitamaan osaston toimistoon. En nimittäin pystynyt liikkumaan kuin yhdellä jalalla hyppien, joten lopulta hoitajien piti tulla huoneeseeni kotiutuspapereiden kanssa.

Sain mukaani viikonloppupakkauksen särkylääkkeitä ja läjän muitakin pillereitä, jotka hetken kuluttua otettiin pois. Ne oli kuulemma tarkoitettu jollekin toiselle. Hoitajilla tuntui olevan muutenkin potilaiden lääkkeet sekaisin, kun niitä hermostuneina kiikuttivat edes takaisin.

Olin koko ajan ihmetellyt hoitajien hieman epäystävällistä käytöstä ja se taisi selvitä viime minuuteilla. Yksi hoitaja totesi, että minähän olin Englannista ja samaan hengenvetoon kysyi, mitä tein Belgiassa. Kun sanoin, että olin Suomesta enkä Englannista, hän näytti kovin yllättyneeltä ja ilmoitti iloisena kansalaisuuteni muillekin. Onkohan joku britti saanut koko osaston henkilökunnan varpailleen?

Tässä vähän inhorealismia herkkähipiäisille. Laskuni mukaan turvonneessa nilkassa on niittejä yhteensä noin 25.

Kävin maanantaina taas kerran sairaalassa kaikenmaailman kokeissa, koska edellisistä oli jo yli puoli vuotta. Eivät tulokset enää kelpaa.

Ilmoittautumisluukulla sain vastaani tyypillisen belgialaisen asiakaspalvelijan. Herra otti paperini, rämpytti jotain masiinaa tiskin takana, antoi paperit takaisin muminan saattelemana. Anteeksi, mitä? “Mene käytävän päähän”, oli vastaus. “Mutta kun mulla on näitä erilaisia kokeita…”. Taas: “Mene käytävän päähän” ja mulkaisu. No, meninhän minä lopulta ja käytävän päässä laboratorion ilmoittautumisluukulla olikin aivan toisenlainen palvelu. Asiat selkisivät hetkessä. Pari tunnin päästä maksoin kassalla 18 euroa, eli pelkästään nukutuslääkärin korvauksen. Lopuista saan laskun kotiin.

Sairaalasta tuli myös kirje, jossa toivotettiin tervetulleeksi leikkaukseen perjantaina. Sanovat kirjeessä, että minun pitäisi ottaa mukaani 2500 euroa etukäteismaksuksi, ja jos haluan yhden hengen huoneen, vielä 500 euroa lisää. Onneksi työnantaja lähetti vihdoin tällä viikolla sairaalalle maksusitoumuksen, ettei minun itse tarvitse koko operaatiota maksaa.

Rahan lisäksi pitäisi ottaa mukaan neljä (!) käsipyyhettä, neljä pesulappua, yksi kylpypyyhe, saippuaa, hammasharja, paperinenäliinoja, yöpuku, aamutakki, aamutossut, lukemista ja joku tukisukka, josta en ole koskaan kuullutkaan. Ihmettelen tuota pyyheliinojen määrää. Aion olla tottelematon ja ottaa mukaani vain yhden pyyhkeen. Tuskin ehdin kovin usein suihkussa käydä runsaan vuorokauden aikana, josta varmaan noin 12 tuntia olen lähes tiedottomana.

En tiedä, mikä Suomen sairaaloiden käytäntö nykyisin on, mutta luulen, että siellä potilaat käyttävät sairaalan vaatteita ja pyyheliinoja ja varmaan sairaala tarjoaa kylpysaippuankin. Suomessa tuolta listalta ottaisin varmaan vain hammasharjan mukaani. No, lisäksi tietysti naamarasvat ja muut tuiki tärkeät kosmetiikat.

Töissä olen rivien välistä lukenut hyvin hienovaraista vihjailua siitä, että leikkaukseni ja tuleva sairaslomani osuvat tosi huonoon aikaan. En ole ollut kuulevinani. Yksi työkaverini joutui alkuviikosta pitkälle sairaslomalle uupumisen takia ja nyt on yksikössämme huomattavissa pientä paniikkia. Tällä kertaa en leikkausaikaa enää muuta. Viime syksynä siirsin työasioiden takia leikkaustani, ja jos niin en olisi tehnyt, nilkka olisi varmasti jo paljon nykyistä parempi. Kyllä töissä varmaan pari viikkoa pärjätään ilman minuakin.

Vihdoin ja viimein osuimme ortopedin kanssa samaan aikaan vastaanotolle ja saimme sovituksi ruuvinpoistoleikkauksen ajan. Perjantai, lokakuun 3. menen sairaalaan leikattavaksi ja seuraavana päivänä pääsen kotiin. Saan kaksi viikkoa sairaslomaa ja urheilu on kiellettyä kuuden viikon ajan leikkauksen jälkeen. Normaali kävely ja polkupyöräily on sallittua, mutta rajummat urheilulajit kuten jalka- tai koripallo, ovat kiellettyjen listalla. No, enpähän ole noita ennenkään harrastanut, joten ei taida olla vaikeaa elää niitä ilman kuutta viikkoa.

Voimallinen liikunta on kiellettyä siksi, että nilkka saattaa murtua ruuvin reikien kohdalta uudestaan, jos lähden riuhtomaan liian aikaisin. Lupaan, etten ala harrastaa rugbya tai potkunyrkkeilyä ainakaan toistaiseksi. Sauvakävely saa riittää muutaman viikon ajan.

Nyt pitää muistaa lähettää maksusitoumusanomus (Kylläpä suomen kielessä on pitkiä sanoja!) sairauskassalle ja käydä yleislääkärin juttusilla. Hänen täytyy kirjoittaa työnantajalleni todistus siitä, että nilkkavamma ei ole täysin parantunut 5.10., joka minulle on määräpäiväksi annettu. Taitaa kulua jonkin aikaa ennen kuin saan unohtaa koko ikävän murtuman. Epäilen, että muutama käynti fysioterapiassakin on vielä tarpeen, jotta nilkka alkaisi liikkua normaalisti.

Piti tänään olla nilkan röntgenkuvaus, mutta eipäs ollutkaan. Sain sairaalasta tiistaina kirjeen, jonka mukaan röntgen- sekä lääkäriaikaa oli siirretty viikolla. Ensi viikon perjantaina pääsen toivottavasti lopultakin suunnittelemaan lääkärin kanssa leikkausajankohtaa.

Sanoin tänään parille työkaverille, että tällä kertaa en aio siirtää leikkausta minkään työtehtävän takia yhtään päivää niin kuin viime syksynä tein. Nyt pitää jalka saada kuntoon mahdollisimman pian. Paranemiseen on mennyt jo turhan kauan.

Oli eilen sairaalakäynti. Piti käydä röntgenissä ja ortopedin juttusilla, mutta joku oli möhlinyt ja sairaalan listojen mukaan minun olisi pitänyt olla siellä jo viikko sitten. Muistan ihan varmasti, että puhelimessa sanottiin torstai 28. elokuuta! Vaikka olisi kuinka huono kielitaito, ei yhtä ja kahdeksaa voi millään sekoittaa keskenään. Sairaalassa oli kyllä tehty paljon muutoksia kesän aikana ja ilmoittautumissysteemikin oli kokonaan uudistunut. Erehdyksen syy saattoikin olla siinä.

Tottakai varasin uudet ajat. Ensi viikolla menen kuvauttamaan nilkan ja seuraavalla viikolla käyn juttelemassa lääkärin kanssa ja sopimassa leikkausajan. Toivottavasti leikkausta ei tarvitse kauaa odottaa. Syksyllä olisi muutakin tekemistä kuin lepuuttaa leikattua nilkkaa.

Jalka on nyt ihan ennallaan, ei parempi eikä huonompi. Jonkin verran jaksan sen kanssa kävellä, mutta lenkin jälkeen nilkka on kuin pyöreä kuin pallo. Kunnollisia (lue: kauniita) kenkiä en voi varmaan vielä pitkään aikaan käyttää. Ellei nyt tuo sunnuntaitorilla laukkukauppiaan pöydällä näkemäni yksilö sopisi. Korko taitaa kyllä olla liian korkea.

Kyllä on ihanaa, kun pääsee pitkästä aikaa kunnolla suihkuun! Olen antanut leikatulle jalalle oikein teholiotus- ja kuorintahoitoa ja vähitellen olen saanut kuivan ihon pois. Rasvaakin on ihoon uponnut aikamoinen määrä.

Tänään jalkaa rasvatessa tunsin nilkassa ruuvin pään ja kirotahan siinä täytyi. Voi *kele, joko taas! Ennen leikkausta nilkan ihon läpi törrötti terävä ruuvin pää ja silloin pelkäsin, että se tulee salakavalasti ihon läpi. Törröttävä ruuvi poistettiin, mutta ovat taitaneet asentaa samanlaisen tilalle. Tämä nykyinen törrö ei ole terävä, mutta aivan selvästi näkyy ja tuntuu.

Eihän nämä nilkkani mitkään siloiset ja suloiset ole koskaan olleet, mutta ei tämän toisen ihan näin muhkurainen tarvitsisi olla. Toki tilanne korjaantuu, kun ruuvit joskus poistetaan, mutta ihmettelenpä mitä koholla oleva ruuvi saa siihen mennessä aikaan. Onkohan se koko ajan ollut näin koholla vai liikkuuko se? Ja jos yksi ruuvi liikkuu, niin voivathan ne muutkin sen tehdä. Nyt on kyllä pikaisesti varattava aika uudelta lääkäriltä ja otettava asiasta selvää.

Nilkka leikattiin keskiviikkona eikä mikään ei mennyt niin kuin olin odottanut. No, tuo oli väärin sanottu. Tottakai joku asia meni suunnitelmien mukaan. Sairaalassa olin seitsemältä niin kuin pitikin, päiväsairaalaosastolla oli minulle sänky varattuna ja spinaalipuudutuskin (hieno sana, eikö?) lähes onnistui. Lähes sen takia, että itse leikkaus kyllä teki kipeää vaikka ei olisi pitänyt. Ilmeisesti lääkäri aloitti operaation vähän liian aikaisin. Näin muuten leikkaussalin lampunvarresta koko operaation peilikuvana. Aika ronskia hommaa.

Kolme ruuvia poistettiin, mutta luu ei ollutkaan vielä kunnolla luutunut, joten pitkät ruuvit korvattiin lyhyemmillä ja jalka peitettiin taas kerran kipsiin. Tällä kertaa sain vanhanaikaisen oikean kipsin ja nyt yritän taas liikkua kyynärsauvojen kanssa. Aluksi kyllä harmitti suunnattomasti, etten päässytkään kunnolla juoksemaan heti leikkauksen jälkeen niin kuin minulle oli luvattu. Minkäs asialle kuitenkaan voi, toivottavasti nilkka vielä kuitenkin tulee joskus kuntoon.

Leikkauksen jälkeen koko alapää tunnottomana odottelin heräämössä pääsyä takaisin osastolle. Katselin, kun leikattuja potilaita tuli ja meni, minä vain makoilin jalat liikkumattomina. Onneksi sain sen verran lääkitystä, että nukahdin pariksi tunniksi. Päiväunien jälkeen jalat jo liikkuivat ihan mukavasti.

Osastolle päästyäni odottelin lääkäriä, joka antaisi luvan kotiinlähtöön. Leikkaussalissa hän sanoi, että kipsiä täytyy tällä kertaa pitää neljä viikkoa, mutta osastolla oli jo muuttanut mielensä. Nyt ilmoitti, että kahden viikon kuluttua se poistetaan. Ei taida oikein osata päättää. Fraxiparine-ruiskeita määrättiin kyllä neljäksi viikoksi, joten ehkä en kaikkea täysin ymmärtänyt.

Seuraavana aamuna sairaalasta soitettiin minulle kaksi kertaa ja tiedusteltiin, kuinka yö oli sujunut. Se tuntui kivalta.

Kahden viikon kuluttua on aika röntgeniin ja ortopedille ja siitä taas kahden viikon kuluttua toinen samanlainen tapaaminen. Eiköhän tämä tästä jotenkin ajan mittaan selkiä. Sairaanhoitaja käy nyt päivittäin pistämässä lääkkeen mahanahkaani eli kotona on oltava. Vaikka mihinkäs minä tämän kipsin kanssa menisinkään. Onneksi on vähäluminen talvi, koska mitään kipsin suojaavaa kenkää en mukaani saanut.

Nyt on joku pahuksen flunssavirus iskenyt kyntensä kurkkuuni, mutta annetaan Echinaforcen hoitaa. En tiedä, auttaako se oikeasti, mutta ainakin maistuu niin pahalle, ettei kauaa viitsi flunssailla. Jalka tuntuu nyt ihan tavalliselta vaikka tikit vähän nipistelevätkin.

Kuvasta näkyy, minkälaisia ruuveja luihini on kiinnitetty. Huomiokynä ei ollut nilkan sisällä, se on mukana antamassa vähän viitettä ruuvien pituuksista. Saan kuulemma loputkin ruuvit joskus mukaani, joten siitä päättelin, että nilkkaa vielä leikellään.

Toinen otos on rumasta kipsistä ja punaisista varpaista. Oikeasti en ole punanahka vaan varpaat ovat vielä desinfiointiaineen värjäämiä.

Olin eilen sairaalassa muutamissa kokeissa ensi viikon leikkausta varten. Pois lähtiessäni vilkaisin kelloa ja yllätys, yllätys, aikaa oli mennyt vain runsas kaksi tuntia! Tosi tehokasta toimintaa.

Aloitin varttia vaille yhdeksän EKG:llä, jonka jälkeen konkkasin pitkin käytäviä laboratorion puolelle verikokeita varten. Samassa odotushuoneessa odoteltiin myös narkoosilääkärin puheille. Ensin juttelin hetken sairaanhoitajan kanssa nukutusasioista ja sitten pääsinkin verikokeisiin. Muutama putki verta valutettiin kyynärtaipeesta ja sitten taas odottelemaan.

Narkoosilääkärin kanssa pohdimme eri nukutusvaihtoehtoja ja päädyttiin puolikkaaseen. Siis sellaiseen, jossa olen tiedottomana vain vyötäröstä alaspäin. No, ehkäpä tuo oli väärä sanonta, eihän voi olla tiedoton, jos pää on hereillä, eihän?

Lääkäri myös kyseli monta kysymystä mahdollisisista taudeistani ja lähes jokainen vastaus pitkään listaan oli tylsä ei. Ilmeisesti olen pysynyt terveenä koko ikäni vaikka aina ei siltä ole tuntunut. Sain lääkäriltä myös ohjeet leikkauspäivää varten. Syömättä ja juomatta pitää olla keskiyöstä lähtien ja illalla pääsen kotiin. Autolla en silloin vielä kuitenkaan saa ajaa vaan tarvitsen saattajan.

Nukutuslääkärin juttusilta siirryin röntgenosastolle, joka on pari kerrosta ylempänä muutaman sadan metrin kävelymatkan päässä hisseistä. Nyt otettiin vain kuva keuhkoista. Vuoroaan odotteleva arabinainen hermostui silminnähden, kun huomasi, että röntgenhoitaja olikin mies. Näin suomalaisena en pitänyt asiaa mitenkään kummallisena, mutta varmaan toisenlaisesta kulttuurista tulevalle asia oli vaikea. Jos ei edes hiuksiaan saa näyttää vieraalle miehelle, niin kuinka mahtaa olla laita muiden ruumiinosien kanssa? Mielenkiintoisia nämä kulttuurierot.

Röntgenin jälkeen lähdin etsimään sairaalan kahvilaa. Aamupalaa en ollut syönyt verikokeiden takia ja maha kurni jo hirmuisesti. Löytyihän se kuppila mutkien jälkeen ja ostin tuoreen juustosämpylän ja kahvin (yhteensä 3,40 euroa).

Mitenköhän muuten on, saako Suomessa sairaalan kanttiinista hanaolutta vai täytyykö tyytyä pelkästään pulloihin? Minä en olutta nyt juonut, mutta monilla näytti olevan Stella- tai Leffe-lasi edessään. Niinpä niin, kulttuurieroja nämäkin. Täällä olut ei ole alkoholijuoma vaan elintarvike ja sitä myydään joka paikassa, missä ruokaakin.

Seuraavaksi menin hetkeksi jonottamaan kassalle. Koko lystin hinta tällä kertaa oli n. 45 euroa. Luultavasti saan kuitenkin lisälaskun ainakin laboratoriokokeista.

Autolle päin kävellessäni katsoin kelloa ja hämmästyin. Koko hommaan oli kulunut vaivaiset kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia!

Nyt ollaan taas nilkan kanssa takaisin töissä. Jostain syystä loma ei tehnytkään kyseiselle ruumiinosalle hyvää vaikka muuten olikin kiva käydä Suomessa ja tavata minulle tärkeitä ihmisiä. Kävely on entistäkin kummallisempaa konkkaamista ja tuntuu, että metalliosat haluavat pikaisesti ulos ihon läpi.

Toimistoni postipinoa selatessani huomasin, että sairauskassamme ei olekaan vielä lähettänyt maksusitoumusta sairaalaan. Edellisen sairaalakäynnin lasku oli kyllä maksettu, peräti 4.160 euroa oli veloitettu. Luulenpa, että viikon loma jossain muualla kuin Brysselin sairaalassa olisi maksanut huomattavasti vähemmän.

Otin yhteyttä sairauskassaan siitä suoraveloituksesta ja yllätys, yllätys, mitään hakemusta ei minun tunnuksilla löytynyt. Virkailija lupasi hoitaa asian ensi tilassa ja lähettää maksusitoumuksen sairaalaan vielä tänään.

Huomenna on ns. pre-hospitalisation-päivä sairaalassa enkä luultavasti ehdi ollenkaan töihin, mutta ei se haittaa. Tällainen pehmeä lasku arkeen on ihan mukava pitkän loman jälkeen.

Tänään kävin taas sairaalassa ortopedin juttusilla ja sain ajan uutta leikkausta varten. Tammikuun 16. päivä pitäisi viettää sairaalassa. Koko juttu hoituu kuulemma yhdessä päivässä, joten aamulla sisään ja iltapäivällä kotiin. Tosi kiva, kun ei tarvitse makailla sairaalassa taas päiväkausia.

Ennen leikkausta minun täytyy käydä 11. tammikuuta EKG:ssä, keuhkoröntgenissä, verikokeissa ja juttelemassa anestesialääkärin kanssa. Tuo viimeinen onkin minulle ihan uutta. Edellisellä kerralla en muista, että kukaan olisi keskustellut kanssani nukutuksesta. Nyt varmaan päätetään, leikataanko nilkka täys narkoosissa (siis minä, ei lääkäri :)) vai hoidetaanko homma epiduraalipuudutuksella. Itse olisin jälkimmäisen kannalla.

Sairaslomaa tulee kuulemma n. 10 päivää. Tikkien poiston jälkeen olen taas valmis työntekoon. Fysikaalista hoitoakaan ei tohtorin mukaan enää uuden leikkauksen jälkeen tarvita. Tästä uutisesta fysioterapeuttini ei kyllä pidä. Hänen mielestään kuntoutusta tulisi jatkaa vielä pitkään leikkauksen jälkeen.

Tammikuussa nilkasta poistetaan kaikki metalliosat, jos luutuminen on sujunut hyvin. Muussa tapauksessa joitain ruuveja jätetään vielä nilkkaa tukemaan. Toivottavasti leikkausaamuna ei jännitä niin paljon, etten muista pyytää ruuveja itselleni.

Hyvä, kun sain sen leikkausajan jo tänään, lähetin heti suoraveloitushakemuksen työnantajalle. Toivottavasti päätös on valmis, kun palaan töihin 10.1. Nyt aloitin joululoman ja lähden huomenna perheineni Suomea kohti ajelemaan. Odotan matkaa tosi paljon, koska siitä onkin jo lähes vuosi, kun olen viimeeksi siellä käynyt. Kunpa ei olisi liian liukasta, etten mene uudestaan nurin. On varmaan otettava mukaan kävelysauvat ja ainakin yksi kyynärsauva, varmuuden vuoksi.