Nilkka murtui ja mitä sitten

Ensin tärkeitä nilkkauutisia: Murtunut jäseneni toipuu hitaasti mutta varmasti. Kävely sujuu jo kohtalaisesti ja juoksemistakin olen yrittänyt. En ole koskaan ollut mikään tyylikäs juoksija, mutta nyt on juoksutaito unohtunut tyystin. Toimiston käytävillä yritän silloin tällöin salaa ottaa jokusen juoksuaskeleen, että kroppa alkaisi taas muistaa. Piikit nilkassa pistävät vielä, mutta enköhän niistäkin joskus eroon pääse.

Tänään käväisin kylämme lääkärillä hakemassa lausuntoa, jossa todetaan että nilkka ei ole 12. toukokuuta vielä täysin parantunut. Minun pitää toimittaa lausunto sairauskassallemme, ettei hoitokorvausten maksaminen lopu. Joku byrokraatti on syksyllä ollut sitä mieltä, että vammani on poispyyhkäisty heti äitienpäivän jälkeen.

En varannut lääkäriltä aikaa vaan odottelin kiltisti vuoroani. Pieni odotushuone oli aamulla yhdeksän jälkeen täpö täynnä ja vähän yli kymmenen pääsin vastaanotolle. Paikka ei ole mikään klinikka tai terveyskeskus vaan ihan yksityinen vastaanotto. Systeemi on aika toimiva, kun kaksi lääkäriä päivystää vuorotellen ja odotusaika on enimmillään noin tunti.

Eilen sain ilmoituksen viime vuotisen autoveron palautuksesta ja sitä varten piti pistäytyä postissa. Siellä jonotin lähes saman ajan kuin lääkärissä. Taaksenikin kertyi väkeä niin paljon, että osa joutui seisoskelemaan oven ulkopuolella. Vähän kummastutti, miksi postissa oli vain yksi henkilö palvelemassa kiireiseen aikaan.

Koska olin jo reippaasti töistä myöhässä, päätin jatkaa myöhästelyä ja käydä naapurikylän kaupassa. Siellä vasta olikin jonoja! Ei toki muualla kuin kassoilla, mutta niillä sitäkin pidemmät. Tiistaita ei varmaan pidetä vilkkaana kauppapäivänä, koska kassoja oli auki vain kaksi. Omaa syytänihän se oli, että menin kauppaan samaan aikaan kuin eläkeläiset ja sain odotella, kun päivän uutiset ja tapahtumat kerrattiin kassahenkilön kanssa.

Ymmärrän hyvin, että kaupassa on kiva vaihtaa ajatuksia ja rupatella, jos juttukaveria ei muuten ole. Kaupassakäynti on ehkä monille päivän ainoa sosiaalinen tapahtuma, ja mikäs siinä haastellessa, kun ei kiirettä ole. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että iltaisin töitten jälkeen suuret marketit pitävät vain muutamaa kassaa auki, jonot ovat kymmeniä metrejä pitkiä ja silti aikaa käytetään seurusteluun.

Täällä Belgiassa on kassoilla sellainen hauska tapa, että ostokset skannataan hihnalta, asiakas pakkaa rauhassa kaikki tavaransa samalla keskustellen kassahenkilön kanssa. Sen jälkeen kassahenkilö ilmoittaa loppusumman, asiakas pohtii, maksaisiko käteisellä, kortilla vai ostoskorteilla ja lopulta maksaa ostoksensa. Vasta viimeisten kuulumisten, hyvän illan tai viikonlopun toivotusten jälkeen otetaan seuraavan asiakkaan ostokset käsittelyyn. Minä en ole vieläkään tähän sopeutunut vaan jonossa seisominen harmittaa joka kerta yhtä paljon. Toki en sitä näytä, kun sellainen ei ole täällä tapana. Kaikki seisoskelevat rauhassa ja odottelevat omaa vuoroaan. Kertaakaan en ole nähnyt kenenkään hermostuvan vaikka parhaimmassa tapauksessa jonottamiseen kuluu aikaa moninkertaisesti ostosten keruuseen verrattuna.

Toisaalta, ei pitäisi valittaa. Suomessa käydessäni jään nykyisin auttamattomasti jalkoihin, kun joskus asioin isoissa marketeissa. Kassojen nopeus on siellä aivan toista kuin täällä.

Olen kirjoittanut viime aikoina niin paljon muista asioista, että täytyy varmaan vähän päivittää nilkankin tietoja.

Tänään fysioterapiassa kävelin pitkät matkat varpaillani ja todettiin Ineksen kanssa yhdessä, että varmaan pitäisi hommata korkkarit. Kävely oli paljon helpompaa varpaillaan kuin tasajaloin.

Kumma että outo kävelytyyli on jäänyt vaikka nilkkaan ei ihan kamalasti enää satu. Varmaan kävelen ankkaa siksi, että mokoma ei vielä taivu tarpeeksi. Joku ruuvi estää vielä oikean liikeradan eli leikkausta odotellessa kävellään klenkaten.

Jumpasta tultuani lähdin toisen koiran kanssa lenkille ja nautin viimeisestä 50 prosentin sairaslomapäivästä. Ei ihan menty nilkan murtumispaikalle saakka, mutta melkein. Se oli virhe. Jalka tuli askel askeleelta kipeämmäksi. Takaisin kuljettiin tosi hitaasti välillä pysähdellen. Kotona oli ihan pakko istua hetki ja pistää jalka sohvan selkänojalle lepäämään. Särkylääkettäkin otin pitkästä aikaa.

Harmittaa, kun paraneminen on näin hidasta. Kovasti mielelläni tekisin pitkiä kävelylenkkejä, mutta en taida vielä pitkään aikaan sellaiseen pystyä.

Taisi vähän jäädä tuo eilinen tapaus kaivelemaan, kun tänään mietin minkä “aseen” ottaisin työmatkalle mukaan. En kuitenkaan lopulta muistanut ottaa mitään, mutta autossa oli lumiharja/jääskrapa, joka pääsi kunniapaikalle etupenkille. Samaan pääsi kynä, koska kynähän on miekkaa vahvempi. Töissä ehdottivat pippurisuihketta, mikä kyllä tietääkseni on tässä maassa laiton, mutta ehdottomasti aion miettiä sellaisen hankkimista. Niitä saa varmaan samoilta seuduilta, missä autooni murtauduttiin.

Tämä oli nyt kolmas kerta, kun autoni lasit rikotaan ja joka kerta mies on silloin ollut Suomessa. Eihän sillä mitään tekemistä tapahtuneen kanssa ole, mutta jotenkin vain huvittava yhteensattuma. Ensimmäinen rikkomus tapahtui Heyzelin metroasemalla, jonne olin autoni päiväksi jättänyt. Siitä on nyt kolmisen vuotta. Poliisi oli hajonneen lasin nähnyt ja jättänyt viestin autoon. Muuta ei autosta kadonnut kuin radion etupaneeli, millä ei yksistään tee yhtikäs mitään. Vakuutusyhtiö korvasi kiltisti kaiken.

Vajaa vuosi sitten murtauduttiin tähän nykyiseen autooni samalla metroasemalla. Silloin oli hajotettu suuri takalasi ja toinen sivulasi. Poliisit odottelivat paikalla ja ajelin heidän perässään laitokselle tekemään ilmoitusta. Olivat saaneet tekijänkin jo kiinni. Teini-ikäinen poika oli päättänyt tutkia muutaman auton ohi kulkiessaan. Tällä kertaa mitään ei autostani ollut kadonnut, mutta sotkua oli senkin edestä. Vakuutusyhtiö korvasi taas.

Pitäisi varmaan hommata työmatka-autoksi joku vanha kulkupeli, joka ei ketään kiinnostaisi ja jonka voisi jättää metroasemallekin ilman huolia. Tämän nykyisen ihanuuden pitäisin tallissa ja käyttäisin vain pitkillä matkoilla, joita niitäkin meidän perheessä on ihan riittämiin. Taidanpa vähän tutkia Vlanin autoilmoituksia.

Sain tänään kotimatkalla turpiini. Nuori, ei-belgialaista alkuperää oleva miehenalku hyökkäsi autoni kimppuun, kun odottelin ruuhkassa punaisissa valoissa. Kyynärpäällään iskemällä hän sai pelkääjänpuoleisen lasin rikki ja huitoi käsillään epätoivoisesti olematonta käsilaukkuani etupenkiltä. Samalla nuorukainen vetäisi oikean suoran leukaperiini.

Desibelit nousivat autossa, kun kiroilin ja huusin suomeksi kaikki mahdolliset manaukset, ja tyttäreni oli sitä mieltä, että kova ääneni ja hurja ulkomuotoni pelästytti pojan pois. Tuskinpa sentään, taisi vain valot vaihtua vihreiksi ja autot lähteä liikkeelle. Hetkeä aikaisemmin olin nähnyt kolme poikaa seisoskelemassa valoissa ja päätin vaihtaa kaistaa, etten olisi ihan heidän hyökkäysreitillään, vaan eipäs auttanut. Joksikin aikaa jouduin tolaltani ja ajoin auton kadun reunaan. En kuitenkaan voinut jäädä siihen tien tukoksi ja lähdin ajelemaan kohti Vilvoorden Carglassia, jossa kokemukseni mukaan auton lasit vaihdetaan nopeasti ja palvelu on ystävällistä. Matkalla soitin kaiken varalta vakuutusyhtiöön ja samaan paikkaan minua sieltä neuvottiin menemään.

Poliisille en soittanut, koska he eivät näille tapauksille tee yhtään mitään. Eivät aina edes ota ilmoitusta vastaan. Tällaisia juttuja tapahtuu Brysselissä yhtenään, eikä poliisilla ole kuulemma resursseja tutkia ja hutkia.

Järkeeni ei mahdu, miksi nämä nuoret miehet ilkivaltaa tekevät. Kukaan vähänkin ajatteleva naisihminen ei täällä pidä käsilaukkuaan eikä muutakaan arvokasta auton etupenkillä. Minä en ainakaan tunne yhtään naista, joka ei laukkuaan kätke näkymättömiin.

Tämän naisihmisen kimppuun ei kannata enää yrittää. Tästä lähin kuljen kotimatkat Ringin kautta. Sielläkin saa jonottaa ruuhkassa, mutta ei ole ainakaan ketään valoissa kyttäämässä. Lisäksi otan jotain kättä pidempää viereeni autoon. Ehkä en sentään pesäpallomailaa niin kuin yksi suomalainen täällä teki, mutta jotain kumminkin. Tuskinpa lasin rikkoja menee poliisille kertomaan, jos suihkutan hiuslakkaa silmille.

Nuori mies sai kyllä saalistakin. Hän nappasi mukaansa etupenkiltä yhden villahanskan ja jätti minulle toisen. Kiusa se on pienikin kiusa. Sivulasi on nyt korjattu, joten tervetuloa rikkomaan se huomenna uudestaan. Täältä pesee!

Sainpahan viimeinkin päivitetyksi kotikoneen tietoturvaohjelman. Valikosta valitsin päivityskieleksi suomen ja etenin sen mukaan. Maksuvaiheeseen tultaessa klikkasin luottokortin ikonia ja jatkoin ohjeita noudattaen. Sitten tyssäsi. En voinutkaan maksaa ohjelmaa belgialaisella kortillani. Kiitos vaan kovasti kansainvälisestikin tunnetulle suomalaiselle firmalle. Onneksi minulla on vielä Suomessa pankkitili ja pystyin nettipankin kautta maksun hoitamaan. Nyt on kone taas suojattu, mutta vähän jäi asia kaivelemaan. Jos olisin valinnut päivityskieleksi jonkun muun kuin suomen, olisinkohan silloin pystynyt käyttämään korttiani. En viitsinyt kokeilla. Voihan epätietoisuudessakin elää.

Ei muuten ole uutta tämä luottokortin käytön vaikeus. Olen muutaman kerran ostanut netin kautta VR:n junalippuja ja silloinkin olen joutunut korttini kanssa pulaan. VR on saanut minulta palautetta asiasta, mutta vastausta ei ole toistaiseksi tullut. Voihan olla, että ovat jo systeemejään muuttaneet. Tällä viikolla tilasin taas junalipun, mutta nyt maksoin suosiolla heti nettipankin kautta.

Yksi kummastuttava luottokorttikäytäntö Suomessa on se, että huoltoasemien (tai miksi niitä nykyisin kutsutaankin) polttoaineautomaatit hyvin harvoin hyväksyvät ulkomaisia luottokortteja. Kerran asiaa huoltoaseman kassalla ihmetellessäni, minulle vain sanottiin, että olihan ihan lähellä pankkiautomaatti, josta voi nostaa käteistä, joka taas käy automaattiin. Niinpä. 

Ei asia ole sen paremmin täällä Belgiassa. Monilla huoltoasemilla käy ainoastaan belgialainen pankkikortti, ei edes käteisellä voi polttoainetta ostaa. Jotkut asemat hyväksyvät luottokortteja ja käteismaksun päivisin, mutta ei iltaisin tai viikonloppuisin. Nyttemmin on tosin suuret yhtiöt muuttaneet useita palveluhuoltoasemiaan ns. express-asemiksi, ja niiden automaatteihin näyttävät kaikki kortit käyvän. Polttoainekin on niissä yleensä halvempaa kuin muilla asemilla. Hinnan muuten tarkistan täältä.

Olipas aamulla mielenkiintoinen, vähän jännittävä ja aika absurdi työmatka. Vein nilkan aamulla taas väännettäväksi ja käännettäväksi, ja uskokaa tai älkää, juoksin ja hypin sen kanssa! Tosin erittäin hitaasti ja matalalla eli aitajuoksu ei ihan vielä taitaisi onnistua.

Lakenin nurkilla poliisilaitoksen pihasta lähti tänä aamuna puolisen tusinaa mellakkapoliisiautoa liikkeelle juuri kun olin kohdalla. Minä jouduin autoineni näiden suurien, tummansinisten ajoneuvojen saartamaksi. Siltä istumalta päätin pitää pienen sisäinen kapinoitsijani tiukasti aloillaan. Ei kaahailua eikä turhia kaistanvaihtoja tänään!

Täytyy sanoa, että tunsin oloni samalla kertaa äärettömän turvalliseksi ja vähän pelottavaksi. Mieleeni palasi vanhoja uutiskuvia mellakoista ympäri maailmaa, poliisit raskaine varusteineen hakkaamassa (rauhallisia?) mielenosoittajia. No, nämä poliisit taisivat vain olla menossa Schumanille pitämään EU-huippukokouksen osallistujia erossa tavallisesta rahvaasta. Harmi, kun ei ollut kameraa mukana.

Onpahan saanut nilkka viime aikoina liikettä! Viikonloppuna ulkoiltiin oikein tekoluonnossa Brysselin pohjoispuolella. Täältä on aika vaikea löytää ns. oikeaa luontoa lähimailtakaan, mutta onneksi on sentään jotain.

Kävelin hiekkarannalla, metsäpoluilla ja pusikoissa, joten jalka sai aika monipuolista heilutusta. Illalla nilkka olikin ihan kivasti kipeä ja turvoksissa, joten ilman mitään omantunnontuskia annoin sen levätä sohvalla.

Eilen piti lähteä kokoukseen muutaman sadan metrin päässä olevaan toimistorakennukseen. Lyhyen matkan takia en tietenkään viitsinyt autolla lähteä vaan kävellä nilkutin katua pitkin.

Brysselin jalkakäytävät on yleensä laatoista rakennettu. Tai ei sitä voi rakentamiseksi sanoa. Laatat on vain pudotettu paikoilleen ja aika usein ne sojottavat sinne tänne ja liikkuvat hauskasti varsinkin sateella. Jalat terveinäkin laattoihin kompastuu vähän väliä, saatikka sitten kun nilkkaan sattuu joka askeleella. Matkani eteni erittäin hitaasti ja epävarmasti, mutta olin perillä hyvissä ajoin.

Työkavereitani sainkin odotella aika tovin. Taas kerran olivat myöhässä. Jostain syystä minun mielestäni kokouksiin pitäisi mennä ajoissa, mutta suurin osa työkavereistani ei ajattele niin. He eivät pidä sitä mitenkään kummallisena, että tulevat paikalle vartin kokouksen alun jälkeen. Minusta se on outoa ja jopa epäkohteliasta. Ymmärrän, jos on ihan oikea este, mutta ainakaan eilen ei sellaista ollut. Lähtivät vain liian myöhään liikkeelle. Onkohan tämä taas joku kulttuuriero, koska myöhästyjät hyvin harvoin ovat pohjoismaalaisia?

Tänään olin ensimmäistä päivää töissä sairasloman jälkeen. Autolla ajo sujui ihan mukavasti ja töissäkään ei ollut hassumpaa vaikka eilen illalla asia harmittikin. Kotona oleiluun näköjään tottuu kovin nopeasti. En kylläkään koko päivää työmaalla viettänyt, sillä mukava lääkärini kirjoitti minulle vielä neljäksi viikoksi 50-prosenttista sairaslomaa. Se on kyllä ihan tarpeen, koska nilkka turpoaa päivän mittaan aivan palloksi ja kävely on vaikeaa ja kivuliasta.

Olen nyt tilannut ajan Oikein Erinomaiselta Ortopedilta. Ensi torstaina illalla yhdeksältä menen naapurikylään tohtorin juttusille. Täytyy muistaa ottaa mukaan kaikki mahdolliset paperit ja röntgenkuvat, niitä hän kuitenkin kyselee.

Iloisella mielellä ajelin kotiin ennen iltaruuhkaa. Matka sujui joutuisasti kunnes Lakenissa juuri moottoritien alussa poliisi huitoi autoja pois oikeanpuoleisimmalta kaistalta. Luulin, että joku oli jäänyt auton alle, kun näin parin poliisin kumartuneena maassa makaavan ihmisen viereen. Ohi ajaessani huomasin kuitenkin, että poliisit olivat ottaneet kiinni nuoren, noin 16-vuotiaan pojan. Poika makasi mahallaan ja poliisit olivat sitoneet hänen kätensä selän taakse. Yhtäkkiä iloinen mieleni oli pois pyyhitty. Ilmeisesti poika kuitenkin oli jotain rikollista tehnyt, koska hänet oli maahan kaadettu, mutta minulle jäi näkemästäni paha olo.

Alkuviikosta oli ihan pakko lähteä ulkoilemaan, kun aurinko paistoi niin keväisesti. Kuljeskeltiin koirien kanssa Vilvoorden  Drie Fonteinen -puistossa ja nautitiin kevätpäivästä. Olisi kiva sanoa, että olen lenkkeillyt, mutta silloin valehtelisin. Ei minun hitaassa klenkkaamisessani ole mitään urheilullista. Sykekin nousi vain silloin kun kyynärsauva upposi pari kertaa myyrän koloon ja olin lentää turvalleni.

Puiston ravintolan terassi oli avattu, mikä näkyy tuosta kuvastakin, jos oikein tarkasti katsoo. Olisihan siellä mukava ollut istuskella, mutta koirien kanssa ei viitsitty. Niitä näytti terassilla olevan jo sen verran, että rähinää olisi tullut. Jo pelkkä pöytien ohituskin tuotti henkistä tuskaa nelijalkaisille ystäville.

Kevään myötä tuli myös tarve uudistaa vähän kuontaloakin ja varasin ajan kampaajalta. Kylässämme on useita kampaamoita, joista minä olen omakseni ottanut armenialaisen perheyrityksen. Töissä siellä on omistajan lisäksi hänen isänsä ja vaimonsa. Toki yksi belgialainenkin kampaaja on joukkoon mahtunut. Aika kauan kesti ennen kuin löysin kampaamon, jonka työstä pidän. Taitavat suomalaiset hiukset vaatia kovastikin erilaista käsittelyä kuin paikalliset, koska aina on tukkaani kovasti kummasteltu ja monesti on leikkaus mennyt ihan pieleen. Nyt sain hiukset ihan mukavasti lyhyiksi ja värikin on passeli. Eipähän tarvinnut heti kotiin tultuani pistää päätä suihkun alle.

Nilkan kuntoutus alkoi keskiviikkona. Vähän harmittaa, etten sitten kuitenkaan vaihtanut jumpparia, mutta kun tämä entinen on niin sopivasti melkein naapurissa. Yhtään ei nilkka liikkunut paremmin kuin ennen leikkausta, mutta toivottavasti jotain edistystä alkaa pikku hiljaa tapahtua. Töihin minun pitäisi mennä viikon kuluttua, mutta ainakaan vielä nilkka ei ole siinä mallissa, että pystyisin olemaan sen kanssa koko päivän työmaalla. Vaikka kyllähän viikossa voi edistystä tapahtua vaikka millä mitalla. Esimieheni on silloin tällöin minulle soitellut ja kertonut osastollamme tapahtuneista organisaatiomuutoksista. Pari entistä, kivaa työkaveria on tullut takaisin ja omat työni ovat tainneet poissa ollessani muuttua kokonaan toisiksi. Hauskaa ja mielenkiintoista.

En olisi uskonut, että alan puutarhasta kirjoittaa, mutta niin vain taisi nyt käydä. Nilkka ja koko murtumajuttu alkaa kyllästyttää niin paljon, että jotain muuta ajateltavaa on ihan pakko saada. Sen kyllä olen päättänyt, että ei tästä ainakaan mitään askartelu- tai käsityöblogia tule. Pikkunen ripaus puutarhaa tai kokkaamista tuskin kuitenkaan on pahasta.

Viime lauantaina käytiin puutarhakaupassa Kontichissa eikä päästy ulos tyhjin käsin. Aurinko lämmittää päivisin jo oikein mukavasti ja krookukset kukkivat pihalla, joten puutarhan keväthuolto ja kaikenmaailman istutukset alkavat väkisin kutkuttaa takaraivossa. Harmi, kun en pääse vielä todenteolla maata möyhimään. Onneksi sentään voin antaa puolisolle istutusohjeita.

Eilen istutettiin etupihan pikkupuutarhaan kielon juurakoita ja helmihyasintin sipuleita. Toivottavasti hyasintit juurtuvat, vaikka istutus onkin parisen kuukautta myöhäss. Kukkikoot sitten kun haluavat. Muutenkin on etupihaa siivottu kaikenmaailman puskien oksista. Bambukin karsittiin tosi ronskilla kädellä ja muutama puksipuu siirrettiin toiseen paikkaan.

Varsinaiseen puutarhaan talon toiselle puolelle ostettiin mansikoiden juurakoita ja nekin näköjään voi jo istuttaa. Varmaan tänään tai huomenna saadaan ne maahan. Lisäksi varastossa on jo sipulit ja valkosipulit odottamassa, mutta ne saavat odottaa vielä muutaman viikon verran. Löydettiin muuten elefanttivalkosipuleitakin. Saas nähdä, kuinka suuriksi kasvavat.

Pussillinen anemonen mukuloitakin tarttui käsiini. Kun näin pussin, tuli ihan lapsuus mieleen. Kummatkin isovanhempani isän puolelta olivat puutarhureita ja muistan, kuinka Pappa kasvatti anemoneja Helsingin Kauppatorille myytäväksi. Nyt täytyy perustaa niille ihan oma kukkapenkki, mutta sen teen vasta, kun pääsen liikkumaan paremmin. Siihen saakka ihailen pussin kyljessä olevia kuvia.

Anemone-pussi jäi kuvassa näköjään vähän piiloon, mutta siellä se keskellä on, kielojen ja helmihyasinttien välissä.