Nilkka murtui ja mitä sitten

Olen kirjoittanut viime aikoina niin paljon muista asioista, että täytyy varmaan vähän päivittää nilkankin tietoja.

Tänään fysioterapiassa kävelin pitkät matkat varpaillani ja todettiin Ineksen kanssa yhdessä, että varmaan pitäisi hommata korkkarit. Kävely oli paljon helpompaa varpaillaan kuin tasajaloin.

Kumma että outo kävelytyyli on jäänyt vaikka nilkkaan ei ihan kamalasti enää satu. Varmaan kävelen ankkaa siksi, että mokoma ei vielä taivu tarpeeksi. Joku ruuvi estää vielä oikean liikeradan eli leikkausta odotellessa kävellään klenkaten.

Jumpasta tultuani lähdin toisen koiran kanssa lenkille ja nautin viimeisestä 50 prosentin sairaslomapäivästä. Ei ihan menty nilkan murtumispaikalle saakka, mutta melkein. Se oli virhe. Jalka tuli askel askeleelta kipeämmäksi. Takaisin kuljettiin tosi hitaasti välillä pysähdellen. Kotona oli ihan pakko istua hetki ja pistää jalka sohvan selkänojalle lepäämään. Särkylääkettäkin otin pitkästä aikaa.

Harmittaa, kun paraneminen on näin hidasta. Kovasti mielelläni tekisin pitkiä kävelylenkkejä, mutta en taida vielä pitkään aikaan sellaiseen pystyä.

Tänään häipyi kipsi jalkani ympäriltä. Aamulla kävin sairaalan polilla ensin röntgenissä ja sitten lääkärin juttusilla. Tällä kertaa sainkin oikein kaksi lääkäriä samaan aikaan nilkkaani ihailemaan. Tai niin luulin. Toinen taisikin olla vasta lääketieteen opiskelija, kun hyvin joustavasti siirtyi etuvasemmalle oikean lääkärin ryhtyessä tutkimaan nilkkaani.

Nyt joudun käyttämään kyynärsauvoja viikon verran ennen kuin saan alkaa taas opetella kävelemistä. Fysioterapeutiltakin pitäisi taas aika tilata. Onneksi sain tällä kertaa vain yhdeksän kerran hoitosarjan. Lupasin itselleni, että nyt en suostu yhtä voimalliseen hoitoon kuin syksyllä.

Kun kyselin loppujen ruuvien poistosta, lääkäri oli sitä mieltä, että vasta joskus elo- tai syyskuussa pitäisi nilkka seuraavan kerran avata ja ruuvit poistaa. No, pitääpä odotella. Minä en lääkärille kertonut ajatuksestani vaihtaa hoitavaa sairaalaa ja lääkäriä. Katsotaan sitten, mitä uusi lääkäri tähän mennessä tapahtuneesta sanoo.

Syy lääkärin vaihtoon on se, että “luotettava taho” kertoi sairaalan ortopedian osaston olevan Brysselin alueen huonoin. Tiedä sitten, mitä se tarkoittaa, mutta ainakin tämän nilkan hoidossa on mokia tehty. Täytyypä samalta tietotoimistolta kysellä, mikä olisi paras sairaala hoitamaan jalkavammoja.

Onneksi Belgiassa voi valita sairaalan ja lääkärin oman mielen mukaan. Harmittaa vain, että olen kiltisti mennyt aina takaisin UZ Brusseliin koko tämän ajan. Olisi pitänyt tajuta vaihtaa jo aikaisemmin.

Kävin muuten tänään töissä ja postilaatikossani oli seitsemän kirjettä sairauskassalta. Ihan kiitettävästi näyttivät maksaneen sairauskulujani takaisin, mutta silti useassa laskelmassa loppusumma oli nolla euroa. Nyt on verrattava laskelmia lähettämiini korvaushakemuksiin. En epäile, että olisivat väärin laskeneet, mutta haluan silti selvittää, kuinka hakemukset on käsitelty. Laskelmien logiikka ei ainakaan ensi näkemältä minulle avautunut.

Ihan kivasti saatiin eilen aamupäivä kulumaan ortopedian poliklinikalla. Siinä lääkäriä odotellessa oli aikaa seurata potilasvirtaa ja taas kerran huomasin, että jos on suomalaisilla paino-ongelmia, niin on niitä belgialaisillakin. Vaikka eihän se ihme ole, kun ranskanperunat on täällä oikea kansallisruoka. Niin, ja tietysti olut myös.

Asiaan: Kaksi viikkoa vanha, jo pahasti pohjasta murtunut kipsi ja metalliset tikit poistettiin (auts!). Lääkärin kanssa laskeskeltiin leikkiä ja todettiin, että ollaan varmaan kaukaisia serkuksia, kun hänen isoäitinsä sukunimi on melkein sama kuin minulla. Naureskelu ei kuitenkaan auttanut. Taas rakennettiin kipsi kinttuni ympärille pariksi seuraavaksi viikoksi. Sain sentään värin tällä kertaa päättää. Ei tällä mielialalla kuitenkaan väreillä iloita, joten jalkaani koristaa taas tyylikäs musta kipsi. Laskin, että tämä on jo kuudes sitten heinäkuisen onnettomuuden.

Parin viikon kuluttua otetaan taas röntgenkuva ja katsotaan, vieläkö pitää kipsata. Millä kummalla saisin luutumisen nopeutumaan, ettei enää tarvitsisi ulkopuolelta nilkkaa tukea? Epäilenpä, että syksyinen fysioterapia ei ole tehnyt yhtään hyvää luille. Päinvastoin. Mitäs jos jalan väkisin vääntely ja liikuttaminen onkin vaikeuttanut luutumista, kun luut eivät ole saaneet olla rauhassa.

Jalkaa saan nyt käyttää ihan “normaalisti”, mutta milläs käytät, kun ainoastaan vanha kipsisandaali sopii jalkaan. Nyt on Belgiassakin sen verran viileää, ettei ainakaan ulkona viitsi ilman kenkiä kulkea. Onneksi sentään saan villasukat vedetyksi jalkaani, sillä vanhassa talossamme vetää kaikista seinistä ja ilman sukkia tulisi vähän kylmä.

Kipsin kanssa koikkelehtiminen kolmen (tai oikeastaan neljän) kerroksen talossa on mielenkiintoista seikkailua. Selkä ja lonkat ovat jo aika voimakkaasti ilmoittaneet olemassaolostaan. Pakko minun kuitenkin on liikkua, etten ihan kokonaan jumitu paikoilleni. Taidanpa ryhtyä jumppaamaan.

Päivillä tuntuu olevan mittaa paljon enemmän kuin 24 tuntia, kun joutuu olemaan sairaslomalla vaikka ei ole sairas. Viime viikon superflunssakin katosi tuhka tuuleen ihan yllättäen ja nyt olo on mitä parhain. Kiva olisi ulkona koirien kanssa ryntäillä, mutta en oikein pääse edes etupihalle, kun en saa kenkää kipsin päälle. Tähän aikaa vuodesta alkaa varpaita helposti paleltaa ja kipsikin saattaisi sulaa sateessa. Aika on jollain tavalla saatava kulumaan.

Mitäs sitä muuta tekisi kuin lukisi, tuijottaisi telkkaria tai roikkuisi netissä. Seuraavassa lista päivän tärkeistä “tapahtumista” epämukavimmasta aloittaen.

10: Jokapäiväinen pistoshetki. Tämä ei ole viimeisellä sijalla siksi, että pistetään vaan siksi, että Barbara (hoitajani) tulee joka päivä eri aikaan eli yhtään en voi varautua, koska rouva oveen koputtaa.

9: Säätiedotus RTBF:n (ranskankielinen kanava) teksti-TV:ltä. Onhan tuleva sää tiedettävä vaikka ulos en menisikään. Aika samanlaisia ovat Brysselin ja Helsingin säät viime aikoina olleet. Ardennien lumitilanteenkin tarkistan, mutta tuskin tänä talvena hiihdetään.

8: The Weakest Link BBC 2:lla. Iltaan asti on odotettava tätä kilpailijoita mollaavaa tietokilpailua. En missään nimessä katso joka päivä, joku tolkku sentään on oltava.

7: Eurosport ja urheiluohjelmat. Viime viikolla seurasin tennistä ja taitoluistelua. Tällä viikolla näyttää kanavalta tulevan pelkästään ampumahiihtoa tai jalkapalloa. Ei kiinnosta yhtään.

6: Sähköpostit. Sekä työpaikan postit että omat yksityiset on luettava muutaman kerran päivässä.

5: Kirja. Mikä tahansa, mikä on tällä hetkellä kesken. Aika usein dekkari, mutta joskus muutakin. Sain juuri loppuun Henning Mankellin Daisy Sistersin ja nyt on joku Reijo Mäen jännäri työn alla. En muista edes nimeä, joten ei ole ainakaan vielä hätkähdyttänyt.

4: Ring TV on Brysselin hollanninkielisten ympäryskuntien tv-kanava, joka kertoo viimeisimmät paikallisuutiset. Kanavan pikku budjetilla tehdyt mainokset saavat minut aina hyvälle tuulelle.

3: No, nyt päästään asiaan! BBC 1:n aamun asunto-ohjelmia on vaikea päihittää. Ensin “Wanted Down Under”, seuraavaksi “Homes Under the Hammer” ja vielä puolelta päivin “To Buy or Not to Buy”. Aamupäivä menee joutuisasti, kun saa ihmetellä ihmisten valintoja ja talohankintoja.

2: BBC jatkaa listaa. Uutisia, dokumentteja, sarjoja, joskus jopa urheilua. Hyvin tehtyjä, korkeatasoisia ohjelmia, joita muiden tarjolla olevien yli 30 kanavan on vaikea päihittää.

Ehdoton ykkönen: Puhelut ja muut yhteydenotot kavereilta, ystäviltä, sukulaisilta ja LAPSILTA! Lämmin halaus teille kaikille yhdessä ja erikseen.

Tietenkään lista ei ole täysin kattava. Päivät vaihtelevat ja tärkeydet muuttuvat ja usein jopa teen muutakin kuin tylsänä telkkaria toljotan. Ykkössija kuitenkin pysyy ihan varmasti samana päivästä päivään.

Nilkka leikattiin keskiviikkona eikä mikään ei mennyt niin kuin olin odottanut. No, tuo oli väärin sanottu. Tottakai joku asia meni suunnitelmien mukaan. Sairaalassa olin seitsemältä niin kuin pitikin, päiväsairaalaosastolla oli minulle sänky varattuna ja spinaalipuudutuskin (hieno sana, eikö?) lähes onnistui. Lähes sen takia, että itse leikkaus kyllä teki kipeää vaikka ei olisi pitänyt. Ilmeisesti lääkäri aloitti operaation vähän liian aikaisin. Näin muuten leikkaussalin lampunvarresta koko operaation peilikuvana. Aika ronskia hommaa.

Kolme ruuvia poistettiin, mutta luu ei ollutkaan vielä kunnolla luutunut, joten pitkät ruuvit korvattiin lyhyemmillä ja jalka peitettiin taas kerran kipsiin. Tällä kertaa sain vanhanaikaisen oikean kipsin ja nyt yritän taas liikkua kyynärsauvojen kanssa. Aluksi kyllä harmitti suunnattomasti, etten päässytkään kunnolla juoksemaan heti leikkauksen jälkeen niin kuin minulle oli luvattu. Minkäs asialle kuitenkaan voi, toivottavasti nilkka vielä kuitenkin tulee joskus kuntoon.

Leikkauksen jälkeen koko alapää tunnottomana odottelin heräämössä pääsyä takaisin osastolle. Katselin, kun leikattuja potilaita tuli ja meni, minä vain makoilin jalat liikkumattomina. Onneksi sain sen verran lääkitystä, että nukahdin pariksi tunniksi. Päiväunien jälkeen jalat jo liikkuivat ihan mukavasti.

Osastolle päästyäni odottelin lääkäriä, joka antaisi luvan kotiinlähtöön. Leikkaussalissa hän sanoi, että kipsiä täytyy tällä kertaa pitää neljä viikkoa, mutta osastolla oli jo muuttanut mielensä. Nyt ilmoitti, että kahden viikon kuluttua se poistetaan. Ei taida oikein osata päättää. Fraxiparine-ruiskeita määrättiin kyllä neljäksi viikoksi, joten ehkä en kaikkea täysin ymmärtänyt.

Seuraavana aamuna sairaalasta soitettiin minulle kaksi kertaa ja tiedusteltiin, kuinka yö oli sujunut. Se tuntui kivalta.

Kahden viikon kuluttua on aika röntgeniin ja ortopedille ja siitä taas kahden viikon kuluttua toinen samanlainen tapaaminen. Eiköhän tämä tästä jotenkin ajan mittaan selkiä. Sairaanhoitaja käy nyt päivittäin pistämässä lääkkeen mahanahkaani eli kotona on oltava. Vaikka mihinkäs minä tämän kipsin kanssa menisinkään. Onneksi on vähäluminen talvi, koska mitään kipsin suojaavaa kenkää en mukaani saanut.

Nyt on joku pahuksen flunssavirus iskenyt kyntensä kurkkuuni, mutta annetaan Echinaforcen hoitaa. En tiedä, auttaako se oikeasti, mutta ainakin maistuu niin pahalle, ettei kauaa viitsi flunssailla. Jalka tuntuu nyt ihan tavalliselta vaikka tikit vähän nipistelevätkin.

Kuvasta näkyy, minkälaisia ruuveja luihini on kiinnitetty. Huomiokynä ei ollut nilkan sisällä, se on mukana antamassa vähän viitettä ruuvien pituuksista. Saan kuulemma loputkin ruuvit joskus mukaani, joten siitä päättelin, että nilkkaa vielä leikellään.

Toinen otos on rumasta kipsistä ja punaisista varpaista. Oikeasti en ole punanahka vaan varpaat ovat vielä desinfiointiaineen värjäämiä.

Piti aloittaa tämä nilkan murtumisblogi jo aikoja sitten, mutta asia on vain jäänyt. Mutta alkakoon nyt, eli

Kuinka kaikki alkoi

Kesälomaani oli kulunut kokonaiset kaksi päivää, kun matkavalmistelujen jälkeen, myöhään illalla lähdin koirien kanssa vielä lenkille. Mokomat näkivät SUUREN mustan koiran tulevan vastaan. Koirien kiskomisen seurauksena sora alkoi luistaa jalkojeni alla ja niin vain menin nurin mukkelis-makkelis. Tunsin heti - ja luulen jopa kuulleeni sen - että nilkka murtui.

Onneksi sain heti apua ja ystävälliset ihmiset soittivat ambulanssin, joka kiireesti vei minut lähinnä olevaan sairaalaan. Onneksi se oli iso yliopistollinen sairaala, UZ Brussel.

Ensiavussa muutaman englanninkielisen sanan lääkäreiden kanssa vaihdettuani  kuulin yllättäen suomeakin. “Kuinka voit?”, kysyi nuori lääkäriopiskelija. “Mitäs tässä, hyvinhän minä”, vastasin. Poika oli ollut opiskelijavaihdossa Jyväskylässä. Palvelu ensiavussa oli äärettömän ystävällistä ja huolehtivaa. Kipulääkitystä aloin saada heti ja kun ensimmäisen röntgenin jälkeen luita alettiin asetella paikoilleen, sain tehokkaan puudutuksen eikä toimenpide sattunut laisinkaan. Etukäteen kyllä pelotti. Nilkasta oli murtunut luita kolmesta kohdasta ja minut kuljetettiin ortopediselle osastolle leikkausta odottamaan.

Reipas mieshoitaja piti osastolla huolta kivuistani, tai siis siitä, etten niitä tuntenut. Taisinpa välillä jopa nukahtaa hieman vaikka ajatukset kieltämättä olivat sekavat. Eipäs taida tänä kesänä tulla kesälomaa!

Aamulla soittelin työpaikalle ja kolleega hoiti byrokratian kiemurat niin, että kesäloma vaihtui oitis sairaslomaksi. Työkaverit kuulemma olisivat heti halunneet lähteä minua katsomaan, mutta kielsin tulemasta. Sitten jäin odottelemaan leikkausta. Välillä minua kuskattiin uusintaröntgeniin ja nilkka myös magneettikuvattiin. Vertakin valutettiin ihan kiitettävästi. Hoitajat kävivät vähän väliä kyselemässä vointia ja tarkistamassa, ettei jalkaan satu. Iltapäivällä pääsin leikkaussaliin ja operaatio kuulemma kesti noin kaksi tuntia. Heräämössä tunsin jonkun aikaa hieman kipuja nilkassa, mutta muutaman piikin jälkeen kivut katosivat eikä olo ollut muutenkaan hullumpi. Osastolääkäri kertoi myöhemmin, että nilkan luut oli korjattu metallilevyn, ruuvien ja koukkujen avulla. Ilmankos jalka tuntui painavalta

Suomalaisesta käytännöstä poiketen Belgian sairaaloissa käytetään omia vaatteita ja muutenkin mukana pitäisi olla omat pesuaineet yms. Koska olin joutunut sairaalaan suoraan onnettomuuspaikalta, mukanani ei ollut kuin hiekassa likaantuneet lenkkivaatteet. Onneksi sain kassillisen omia vaatteita leikkausta seuraavana päivänä.

Nyt päästin jo työkaveritkin minua kummastelemaan, ja kyllä heitä sairaalassa ramppasikin. Toisaalta hyväkin, sillä toivat mukanaan minulle lukemista ja muita tärkeitä tavaroita sekä pitivät seuraa. Aika tuli tosi pitkäksi.

Parisen päivää leikkauksen jälkeen minun piti maata paikallani ja sain nauttia täydellisestä hoidosta. Vähitellen pääsin kuitenkin jotenkin liikkumaan ja rollaattoria apuna käyttäen päätin mennä suihkuun ihan itse. Yllätys, yllätys, suihkua ei ollutkaan!! Pesuhuoneessa pestiinkin pesulappujen avulla. Selvisihän niidenkin merkitys. Olinkin joskus aikaisemmin ihmetellyt, miksi ihmiset ostavat pesulappuja tai siis miksi sellaisia yleensä on myytävänä belgialaisissa kaupoissa. Suomessa en muista pesulappuja nähneeni kauppojen hyllyillä niin paljon kuin täällä.

Koska työnantajani oli lupautunut maksamaan sairaalamaksuni, en vielä tiedä, kuinka paljon koko kuuden päivän lysti maksoi. Belgialaisen käytännön mukaan maksuun ei sisälly hoitotoimenpiteitä tai tutkimuksia, vaan kaikesta maksetaan erikseen.

Kotiin pääsin uusi, hieno kipsi jalan ympärillä. Minulle tehtiin ns. vetoketjuin varustettu hoitokipsi, koska kaksi pitkää leikkaushaavaa vaativat päivittäistä hoitoa. Sitä varten sairaala järjesti minulle kotisairaanhoitajan kerran päivässä. Haavojen hoidon lisäksi hän iski mahanahkaani joka päivä Fraxiparine-nimistä lääkettä veritulppaa estämään. Muiksi lääkkeiksi oli määrätty Mesulid, Zantac ja Dafalgan, joita yritin muistaa ottaa ohjeiden mukaan.

Jatkuu…