Nilkka murtui ja mitä sitten

Lopultakin sain joulukuusen ulos! Vaikka tykkäänkin joulukuusesta kovasti, alkoi jo tuntua siltä, että puun pitää päästä pihalle.

Pakkasin koristeet ja kynttilärivin laatikoihin, poistin ruukun ympäriltä punaisen kankaan ja kannoin puun ulos. Harmi, kun siihen oli jo alkanut ilmestyä vuosikasvuja. Ne voivat vielä paleltua yöpakkasissa. Kuusi on nimittäin ruukussa juurineen. Vähän myöhemmin keväällä se istutetaan puutarhan perälle toivossa, että siitä tulee joskus iso ja komea.

Yksi joulukuusi pihassa jo kasvaa. Se ei tosin joutunut ollenkaan keikaroimaan olkkarin nurkassa vaan pääsi lähes heti kauppapuutarhasta uuteen multaan. Hyvin on kasvanut ja meillä viihtynyt, vaikka koirat yrittivätkin ensin alkuun sitä lannoittaa.

Viikonloppuna tuli taas mieleeni kaikenmaailman kukkaset ja yrtit ja siemenet. Joskohan tänä vuonna pysyisin lujana, enkä hommaisi liikaa hoidettavia. Alkukeväästä puutarhassa tonkiminen on ihan hauskaa, mutta myöhemmin, kun rikkaruohot alkavat vallata alaa, en millään viitsisi joka iltaa viettää kasvimaalla kitkemässä. Saa nyt nähdä, varmaan kaikki pyhät lupaukset lentävät tuhka tuuleen, kun käyn kevään ensi visiitillä puutarha- ja siemenkaupassa.

Ai niin, jo aiemmin olen valittanut tämän blogipalvelimen huonosta toiminnasta. Nyt olen päättänyt, että nilkkablogin päivitys loppuu piakkoin ja aloitan uuden nettipäiväkirjan. Jos jalassa jotain dramaattista tapahtuu, siitä toki kerron täällä. Muuten siirryn muualle kunhan olen ensin päättänyt aukeaako päiväkirjani Bloggerissa, Vuodatuksessa vai kenties Word Pressissä. Enköhän asiasta aikoinani toitota.

Joulupäivät menivät kokaten, laiskotellen ja ulkoillen. Aina mukana seuraava kamera unohtui kerran kotiin ja käytin tilaisuutta hyväkseni ja JUOKSIN! Nilkka kesti, mutta omituiselta tuntui. Tuskin juoksin yhteensä edes sataa metriä, mutta jonkinlainen alku se oli kuitenkin. Tiedänpähän nyt, että kunnon kengissä pääsen eteenpäin ihan pikkuisen vauhdikkaammin kuin kävellen. Yritän pian uudestaan.

Siirtolapuutarhanäkymä Brysselin reunalta (koiran kera)

Sain jo jokin aika sitten Eevalta haasteen, mutta vastaukseni on viipynyt ja viipynyt ja… 

Mitäs sitä sen kummemmin selittelemään, mutta a) olen hollannin tunnilla kaksi kertaa viikossa töitten jälkeen ja kotona vasta puoli kymmeneltä, b) illalla on pimeää eikä valokuvaus onnistu - ainakaan pihalla, c) väsyttää, d) on nälkä tai e) ei huvita mennä koneelle, kun silmät on muutenkin ristissä.

Sitä paitsi Eevan haaste on tosi haastava:

Laita blogiisi kuva ja selitys siitä paikasta/asiasta kodissasi mistä et pidä. Mikä sinua ärsyttää/hävettää/mihin haluat muutoksen. Sen jälkeen haasta 5 muuta blogia esittelemaan heidän ärsytyksiään.

Oli kertakaikkiaan vaikeaa valita, minkä/mitkä asiat esittelisin. Tuli oikein runsauden pula, kun niin moni kohta kotona pitäisi korjata, oma saamattomuus ihan ykkösenä

Seuraavassa pieni otos hommista, joita pitäisi tehdä. Joskus nämä ärsyttävät, joskus eivät:

Eiköhän näidenkin raukkojen pitäisi siirtyä pois pakkasesta kompostin lämpöön? Ja mitä naapuritkin sanovat?

Joku kumma vimma pistää minut hommaamaan vanhoja tauluja nurkat täyteen. Seinille en ole saanut kuin muutaman vaikka tilaa olisi. Nämä ovat naapurin paapan jäämistöstä. Pienemmät kuuluvat 40-luvun Brugge-sarjaan ja iso on iloinen lehmätaulu. Taitelija aivan tuntematon. Ehkäpä jonakin päivänä ripustan kaikki kirppareilta ja muista vastaavista gallerioista löytämäni maalaukset hujan hajan seinille enkä piittaa sommittelusta yhtään.

Tauluihin liittyy myös ikuisuusprojektini raamien maalaus. Muutin töissä toimistohuoneesta toiseen joku vuosi sitten ja ostin muutaman hauskan julistetaulun Trendhopperista harmaita seiniä piristämään. Samalla reissulla hain Ikeasta puunvärisiä raameja, jotka päätin maalata mustiksi. Ensimmäisen kerroksen sain levitetyksi, sitten tuli muuta tekemistä. Urakka on vieläkin kesken ja toimiston seinät paljaina. Kyllä minä nämä vielä maalaan, ihan varmasti! (Mistä noi pyykkipojat kuvaan ilmestyi?)

Ei pelargonienkaan varmaan enää ulkona pitäis olla. Nythän on jo aika ripustaa jouluvaloja pihakuusiin ja -pensaisiin eikä ihastella nuutuneita kesäkukkia kuistin kaiteella.

Eikös numerot 5 ja 2 ole aika samanlaisia? Minäpä haastan leikkiin mukaan kaksi uutta blogituttavuuttani, Leenan ja Marjukan.

Lopuksi vielä arvoitus: Mikä oli purjopenkissä vikana marraskuun lopulla?

Vastaus: Ei mikään! Ne ovat talvipurjoja ja saavat olla maassa kunnes syödään pois. No, rikkaruohot voisi ehkä kitkeä.

Olen ostanut polkupyörän! Ei siinä kyllä pyöriä ole, mutta muita toimintoja ihan mukavasti. Näen jopa, jos sydän hakkaa. Nyt voin vaikka ajaa Tour de Francen, tai ehkäpä Flanderin ympäriajo näin alkuun voisi olla realistisempi.

Torstaina piipahdettiin Wilrijkin Decathlonissa ja sieltä se kapistus käsiin jäi. Maksaahan se toki piti ja itse raahata autoon valtavassa laatikossa. Kotona jouduttiin käyttämään peräti kärryjä, että saatiin rakkinelaatikko olohuoneeseen. Onneksi perheessämme on kokemusta niin Legojen kuin Ikean huonekalujenkin kokoamisesta, ettei yhtään hirvittänyt laatikosta löytyneiden osien määrä. Ohjekin oli kiinalaiseksi sangen selkeä ja ymmärrettävä.

Toistaiseksi olen pyöräillyt vain kotinurkilla, mutta tarkoituksenani on ryhtyä kiertämään ainakin Belgiaa ristiin rastiin. Katsotaan nyt, kuinka pitkälle pääsen. Lupaan raportoida. Jouni Tapiovaara kirjoitti aikoinaan oman kuntopyöräilynsä kirvoittamana matkakertomuksen Virtuaalisesti Viitostietä, ja siitä minä idean nappasin. Nyt hyppään pyörän selkään ja teen ensin pikku kierroksen omalla kylällä.

Eipä täällä viitsisi oikealla pyörällä ajellakaan, kun tuota lunta on tullut viime aikoina ihan riesaksi asti. Tiet ovat rapaisia ja liukkaita. Puutarhakin joutui takatalven armoille ja narsissit näyttivät näin surkeilta.

Muutama pääsi sentään sisälle lämpimään.

Tältä näytti etupiha ulko-ovelta kuvattuna tänä aamuna. Lumitöihin ei kuitenkaan tarvinnut ryhtyä, koska illalla lumi oli tyystin kadonnut.

Emma-myrskyn liepeet taisivat käväistä täälläkin, koska saimme aimo annoksen vettä ja ukkosta rajun tuulen kera pari yötä sitten, ja puutarha on tietysti kuin myrskyn jäljiltä. Sinnikkäästi kuitenkin ovat kevätkukat pitäneet pintansa.

Krookukset tietysti kukkivat jo ja niiden seurana pienet narsissit. Isommatkin avaavat nuppunsa varmaan tuota pikaa.

Aidan vieressä kukkii onnenpensas iloisen keltaisena.

Japanilainen aprikoosi (Prunus mume - tätä tietoa sainkin etsiä aika tovin) on myös avannut kauniit, pinkit kukkansa. Sen vierellä on joku keltakukkainen pensas, jonka nimeä en mistään löytänyt.

Tuhatkauno (= kaunokainen = Bellis perennis) alkaa myös jo riehaantua. Kevään edetessä koko nurmikkomme on näitä valkoisia kukkasia täynnä.

Tämä vahvan näköinen mikä-lienee-rikkaruoho peittää vielä suunniteltua sipulipenkkiä. Pitäisi varmaan pian kääntää sekin maapläntti.

Joku talon entinen asukas on istuttanut hyasintteja pensasaidan viereen. Jaksavat nekin vähän kukkia vaikka ovatkin koirien kulkureitin varrella.

Yrttien ja sisällä itämässä olevien kasvien esittely jääköön toiseen kertaan. Kuvien kanssa pelailu on aikaa vievää puuhaa, ja toivottavasti sain näistä tällä kertaa sopivan kokoisia. Kotikoneella ne näyttävät ihan oikeilta,  mutta ainakin jotkut aikaisemmat kuvat olivat aivan kamalia, kun työpaikan koneelta niitä selailin.

Koska kohta on varmasti niin lämmin, että puutarhaa voi toden teolla alkaa möyhiä ja kasveja istuttaa, olen jo aloittanut puutarhuroinnin kylvämällä siemeniä idätysastioihin. Viime viikolla kävin läpi kaikki tähän mennessä ostamani siemenet ja mietin, mitkä esikasvattaisin sisällä ja mitkä heittelisin suoraan maahan.

Nyt on keittiön pöytä täynnä idätettäviä ja tänään huomasin ilokseni, että rukola oli jo alkanut vihertää. Ne taimet eivät tosin puutarhaan pääse vaan saavat jäädä sisäyrteiksi. Niinkuin basilikakin. Se ei ulkona menestykään, koska etanat tykkäävät siitä ihan liikaa. Muitakin yrttejä purkeissa on ja odotankin, mikä seuraavaksi seuraavaksi päättää putkahtaa esille mullasta.

Yrttien lisäksi kylvin talvipurjoa ja minulle uutta, punaista kevätsipulia. Saas nähdä, kuinka sen kasvattaminen onnistuu. Kukkiakin purkeissa on. Ensimmäistä kertaa kokeilen, josko saisin lobelian itse kasvamaan. Yleensä olen ostanut niitä valmiina taimina. Salkoruusuakin yritän tänä vuonna ja on siellä joku päivänkakkaran näköinen keltainenkin itämässä. Tämä kasvatusvaihe onkin mielenkiintoista, koska koskaan ei tiedä, mikä itää ja mikä ei. Kaikki eivät idä sitten millään vaikka kuinka yritän ohjeita noudattaa.

Tänä vuonna ajattelin istuttaa kaikki kukat suuriin ruukkuihin, joita olisi helppo siirtää eri paikkoihin. Eivät ehkä etanatkaan niin helposti pääsisi kasveihin käsiksi. Meillä nimittäin puutarha vilisee niljakkaita otuksia ja niiden hävittäminen on tosi työlästä, kun myrkkyjä emme halua käyttää.

Etanoille tuntuu kelpaavan lähes kaikki, mitä maahan keksimme laittaa. Vain sipulit ja herneet ovat saaneet kasvaa rauhassa, siksi vihannesmaallamme ei paljon muuta kasvatetakaan. Jopa perunanlehdet kelpaavat, ja päätimmekin viime vuonna, että enää ei perunoita omasta maasta yritetä. Eihän se päätös kuitenkaan pitänyt. Nyt on jo ituperunat hankittuina kellarissa. Taas kerran kokeillaan.

En olisi uskonut, että alan puutarhasta kirjoittaa, mutta niin vain taisi nyt käydä. Nilkka ja koko murtumajuttu alkaa kyllästyttää niin paljon, että jotain muuta ajateltavaa on ihan pakko saada. Sen kyllä olen päättänyt, että ei tästä ainakaan mitään askartelu- tai käsityöblogia tule. Pikkunen ripaus puutarhaa tai kokkaamista tuskin kuitenkaan on pahasta.

Viime lauantaina käytiin puutarhakaupassa Kontichissa eikä päästy ulos tyhjin käsin. Aurinko lämmittää päivisin jo oikein mukavasti ja krookukset kukkivat pihalla, joten puutarhan keväthuolto ja kaikenmaailman istutukset alkavat väkisin kutkuttaa takaraivossa. Harmi, kun en pääse vielä todenteolla maata möyhimään. Onneksi sentään voin antaa puolisolle istutusohjeita.

Eilen istutettiin etupihan pikkupuutarhaan kielon juurakoita ja helmihyasintin sipuleita. Toivottavasti hyasintit juurtuvat, vaikka istutus onkin parisen kuukautta myöhäss. Kukkikoot sitten kun haluavat. Muutenkin on etupihaa siivottu kaikenmaailman puskien oksista. Bambukin karsittiin tosi ronskilla kädellä ja muutama puksipuu siirrettiin toiseen paikkaan.

Varsinaiseen puutarhaan talon toiselle puolelle ostettiin mansikoiden juurakoita ja nekin näköjään voi jo istuttaa. Varmaan tänään tai huomenna saadaan ne maahan. Lisäksi varastossa on jo sipulit ja valkosipulit odottamassa, mutta ne saavat odottaa vielä muutaman viikon verran. Löydettiin muuten elefanttivalkosipuleitakin. Saas nähdä, kuinka suuriksi kasvavat.

Pussillinen anemonen mukuloitakin tarttui käsiini. Kun näin pussin, tuli ihan lapsuus mieleen. Kummatkin isovanhempani isän puolelta olivat puutarhureita ja muistan, kuinka Pappa kasvatti anemoneja Helsingin Kauppatorille myytäväksi. Nyt täytyy perustaa niille ihan oma kukkapenkki, mutta sen teen vasta, kun pääsen liikkumaan paremmin. Siihen saakka ihailen pussin kyljessä olevia kuvia.

Anemone-pussi jäi kuvassa näköjään vähän piiloon, mutta siellä se keskellä on, kielojen ja helmihyasinttien välissä.