Korvessa…

Keskiviikko 07.05.2008.

Aamulla lähdettiin Dakarista jälkeen 7 kohti korpea. Edellisenä iltana sekä yöllä oli tullut kaatamalla vettä työmaalla. Sade kausi alkaa olla aluillaan… Lensimme pienellä 5+1 paikkaisella koneella ja minä tietenkin joukoin isoimpana pääsin kuskin viereen. Teki mieli nukkua, mutta ei uskaltanut, koska lentokoneen ratti oli sylissä, ja polkimet ihan jalkojen alla. Siinä kun olisin vähän villimmän unen nähnyt, niin olisin leiponut sen koneen lepikkoon (kasvaako Afrikassa leppiä?). Kentällä iski sitten vastaan kuumuus ja kosteus johtuen edellisenpäivän sateista. Dakarissa oli lämmintä n. 30 astetta koko ajan, joka oli ihan ookoo. Mutta Täällä Sabodalassa lämpö nousi iltapäivällä 44 asteeseen… Huhhuh!!! Olihan nimittäin melko urheilua hiippailla turva varusteet päällä! Työkaverit kyllä helpottivat oloa, että siihen tottuu ja että lauantaina elohopea oli ollut 52 asteessa varjossa.! Aurinko paistaa tällä hetkellä aivan kohtisuoraan yläpuolelta, joten keskipäivän aikaan on hankalaa löytää mitään varjo paikkoja. Ruokaa täällä on tarjolla riittävästi ja se on hyvää! Tosin illalla erehdyin ottamaan ruoaksi ranskalaisia, ja katoin että tuossapa lihaisaa kastiketta, jotta laitetaan sitä siihen kanssa. Noh, perkele sehän oli jotain paikallista tatti muhennosta! Huomenna Pitää muistaa juoda vettä Enemmän. Join tänään reilu 4 litraa, mutta ei tunnu riittävän. Suosituksena on juoda 7-8 litraa päivässä. Paikallinen pullovesi maistuu paskalta, koska sinne on lisätty tarvittavia suolia jne… Maistuu liikaa suolavedeltä!!!

 

Torstai 08.05.2008

Noniin, tänään tapahtui eka kyrvähtäminen. Poskipäät ja niska paloi arskassa. Tänään taas lämmintä 44 varjossa. Päivä taas iitrailua ym. Illalla baariin. Baarissa Olut maksoi 400 paikallista ja rööki 600. rahaa antamalla sai jotain 200 arvoisia lipukkeita, joilla saa sitten ostettua pubista juttuja. Suomalainen porukka on melko rempseää. Tullessa musiikki soi ja pikku sievässä olevat suomalaiset lauloi mini bussissa. Kävin just ilta röökillä, ja huomasin istuessa että joku hämis on n. 0,5m:n päässä jalasta… Nooh, se oli vain jalkoineen kaikkineen semmoinen kämmenen kokoinen. Jostain syystä kimposin välittömästi vähän sivumpaan. Harmi ettei kamera sattunut olemaan mukana

Viikonloppu 09.05-11.05.2008

Ei midn ihmeellistä. Pomo päätti sitten laittaa minut lomille. Suuntana oli Kedougou, pieni paikallinen kaupunki, tai oikeastaan kylä pahanen. Hieno hotelli siellä kyllä oli kaikkine hienouksineen. Sain majailla semmoisessa olkikattoisessa majassa, joka oli ympyrän muotoinen. Oli siellä kuitenkin ilmastoinnista lähtien kaikki. Syönnin jälkeen menin vähän köllöttelemään huoneeseen levätäkseni iltaa varten. Yht’äkkiä huomasin silmäkulmassa liikettä seinällä… Peljästyin kovasti! Laitoin valot päälle, niin se olikin vain n. 25 cm pitkä värikäs lisko. Sillä oli vapaa pääsy katon rajasta katon ja seinän välistä.

Ilta meni hotellin ravintelissa syöden ja olutta juoden. Klo 23 lähdimme paikalliseen yökerhoon. Yökerhossa oli n. 3 hlöä meidän lisäksi. Kuulimme sitten että lähelle oli avattu toinen yökerho, joten suuntasimme sinne. Paikalle päästyämme musiikki soi ulkonakin helevetin kovaa. Lippuja ostaessa oli jotain hämminkiä, eikä meinattu saada lippuja. Löin 5000 paikallista rahaa, niin liput oli samointein kädessä. ”yökerho” oli aidattu piha-alue. Lisäksi sisällä oli helevetin iso Sali, jossa ei ollut valoja. Porukkaa oli varmaan 300-400 hlöä tanssimassa euro ja afrikka biittiä. Ulkona seinässä oli ikkuna, josta sai sälekaihtimen välistä ostettua kaljaa. Aika erikoinen kokemus. Paikan ainoina (2 valkoista) sai juttuseuraa aika helpolla. Kaikki tuli juttua heittämään… ja kun sanoi että i’m from finland, he toistivat… aah… from england :D Ei ne sitten tajunnut että mistä oli kotoisin. Harva näistä on edes kuullutkaan Suomesta täällä metsikössä. Sama oli siten jatkossa sanoa olla olevansa englannista. Yöllä vielä uiskenneltiin hotellin uima-altaassa. Aamulla taas syötiin hyvin ja matkamuistokaupan kautta takaisin working paradiseen.

Matka kotiin, maanantai – tiistai 12.05-13.05.2008

Maanantaina oli sitten aika lähteä kotiin. Päivä töitä ja iltapäivällä pien koneella Dakariin. Matka meni sinne asti hyvin. Dakarin lentokentällä Pariisiin tulikin sitten ongelmia. Kone oli yli bookattu, ja kysyivät minulta että jos on haluja jäädä Dakariin, niin maksavat 600€ ja hotellit jne… No tietenkin lupauduin. Tunti odottelua Air Francen toimistolla ja 20 min. ennen lentoa tulivat nykimään hihasta, että minulle onkin paikka. Poimu nopeudella läpi passin tarkastusten ja turva tarkastusten koneeseen. Lopulta ehdinkin koneeseen 150€:n shekin kanssa jonka lentoyhtiö lupasi vapaaehtoiseksi jäämisestä.

Pariisissa oli tiukka vaihto. 3 minuuttia ennen lähtöselvityksen sulkeutumista ehdin koneeseen. Aikaa ei ollut ikinä lunastaa sitä air francen 150€:n lippua.

Soitin kyllä suomesta, että voin lunastaa sen Helsingistä seuraavalla kerralla. Vaasaan saavuttuamme huomasimme että laukuja ei ollutkaan mukana. Laukut tulivat taksilla seuraavan päivänä. Tässä afrikan seikkailut. Alkuviikosta luvassa loppu viikon seikkailut.

Ps. Kuvat on koneella, mutta hieman hankalaa laitella tänne… meibii ens viikolla jaksan laitella tänne.

Kommentit (1)

Vaasa-Helsinki-Pariisi-Dakar

Nonni, nyt on sitten poika maailmalla. Sunnuntai aamuna lentelin Vaasasta Helsinkiin, josta jatkettiin finnairilla Pariisiin. Pariisissa sai Seikkailla ½ tuntia että pääsi oikean terminaalin luo. Pariisista Dakariin meni lento aika luppoisasti. Joka penkin selkänojassa oli oma töllö ja kaukosäädin. Kattelin sitten simpsoneita, frendejä sekä CSI:tä matkan ajan. Ruoka oli muutenair francella jotain ihan muuta kuin finnairilla. Finnairilla ruokaan kuului sämpylä, sekä pinaatti lasagne… ei lihaa ooleskaan!!! Air francella antoivat tarjottimen täynnä herkkuja… Pääruokana oli Jotain täytettyjä lettuja, salaattia, kolmea eri juustoa, kasviksia. Joku hifi jälkiruoka, piparkakun näköinen keksi, ja pullollinen puna viiniä ja tietenkin patonkia! Dakariin saavuttua iski päälle pikkainen kulttuuri shokki! Passi hässäköiden jälkeen terminaalin ulkopuolella oli melkoinen ryysis, kun yön timot yritti kilvan kantaa kasseja, tarjota kyytiä jne… pennut möi puhelinkortteja ja sitä rataa…

Kurki oli hakemassa meitä, ja vei gues houseen. Aivan loistava täyden palvelun talo! Kokki tekee ruokaa 24/7 kun vain pyytää, olutta ja viiniä saa ottaa vapaaseen tahtiin jääkaapista jne… Onneks huoneessa on ilmastointi, niin pystyy nukkumaan. Tänäänkin oli lämmintä n.30 astetta, mutta kosteus teki siitä tukalan. Tää dakar kun on afrikan niemen nokassa, joten meri tuo aika paljon kosteutta mestaan.

Aamusella suunnistettiin asiakasyrityksen toimistolle kävellen… matkaa n. 1 km… Aika extreme urheilua oli kyllä sompailla töihin menevien senegalilaisten joukossa. Sitä matka jatku aivan uskomattoman kuljettaja suorituksen jölkeen aliurakoijan toimistolle jossa väännettiin sopimusta koko päivän. Liikenne täällä on aivan käsittämätöntä. Torvea huudatetaan ihan vaan huvin vuoksi n. 5 sekunnin välein… Päivän kateltuani kyllä tajusin, että riikkarilla kerrotaan toisille, että täälä mie oon! Eli ajaminen täällä onnistuu sokealtakin. Kaista merkintöjä ei ole juurikaan teissä, ja täällä ajetaan siitä välistä mistä mahtuu. Ajettiin sitten Päivällä jonkun ihan vitun ison torin lävitte. Kojujen välisä oli juuri auton mentävä väylä, josta kuski paineli n. 500 m:n matkan 40-50 km/h… ihmettelen ettei kukaan jääny alle!

Takseja täällä pisaa niin maan perkeleesti! Valehtelematta joka 4. auto on taksi joka vastaan tulee. Yleisimpiä taksi merkkejä ovat toyota corolla, carina, carina II ja vanhat pösöt. Kaikki taksit on 80-luvulta tai 90-luvun alusta. Yksikään auto dakarissa ei ole selvinnyt ilman lommoja! Suuri osa takseistä on useaan kertaan mällättyjä. Paras esimerkki oli aamulta, kun ohi ajoi corolla dx, jonka perä oli kasassa taka ikkunaa myöten, mutta ei se tuntunut menoa haittaavan! Aivan uskomattomilla pommeilla täällä ajetaan. Kuvia Laittelen tulemaan, jahka ehdin niitä ottamaan enemmän ja saan siirretyä koneelle.

Huomenna taas normi toimistopäivä muutamalla palaverila höystettynä. Keskiviikkona sitten lennetään tuonne malin rajalle keskelle ei mitään pien koneella. Siellä sitten meneekin loppu reissu. Aijjoo… ja voisko joku lähettää rahaa? Minula on mennyt rahaa reissussa yhteensä 3 euroa ja 70 centtiä =) Eli huomattavasti yli budjetin!

Kommentit

Rankkaa duunia

Nonni, maanantaina ja tiistaina meillä oli vierailemassa pari aussi tyyppiä. Päivät kului yrityksissä vieraillessa, ja illat kalliin ruuan ja ilmaisen viinan merkeissä. Maanantaina kävimme kaiken lisäksi vierailemassa jossain rantaruotsalaisessa kylässä kattelemaas paikallisia mc panaanas jengiä. Siellä gamla gubbarna laittelivat wanhoja moottoripyöriä kuntoon… Komeita olivat kyllä!

Sen jälkeen kävimme syömässä Gustav Vasa ravitelissa, jossa oli jos jonkin sortin taisteluvälinettä pöydät täynnä. Lisäksi en osannut lukea menua kunnolla… Jostain syystä menussa oli monta ruokaa peräkkäin, ja siinä oli sitten vain yksi hinta niille ruuille… perkele. Seurasin sitten muodon vuoksi muita, ja tilailin listalta suht kaikkea mitä muutkin. Nooh, kyyppari kanteli pöytään semmoisia pers’reijättömiä annoksia, joita olis pitäny mussuttaa pitkään ja hartaudella. Mie nälissäni hotkin kaiken kerralla. Pääruokana oli poron failia. Hyvveehän se oli, mutta kotosalla piti vielä lappaa palasta naamaan että nälkä lähti.

Tiistaina Jatkettiin kiertelyä. Mittään ihmeellistä ei tapahtunna, paitti käytiin amarillossa äpöstelemässä, ja sen jälkeen mentiin paikalliseen tankotanssi paariin asiakkaan toiveesta. Vähän outo olo oli ko. paarissa, koska 2 muuta asiakasta oli tuskin sattunut vahingossa tissipaariin… Yhden esityksen jälkeen lähin kotio maaten kattelemaan unia tanssivasta naikkosesta?! Mistä lie johtunut?!

Klada Wappen!

Keskiviikkona ajattelin räjäyttää potin maistellen kalsari viinaa. 4 bishoshofenin jälkeen 19.00 maissa ajattelin ottaa tunnin kauneusunet, että jaksaa painaa yön yli vapun vietossa. Nooh, heräsin yhden aikaan huomatakseni että samahan tässä on painua muata!

Vappupäivänä vielä kiusasivat sen verran, että pakko oli käydä töistä matksua pyhäpäivänä…. prkl…

Tänä herran aamuna 02.05 heräsin 04.45 valmiina turkkusen reissua varten! Aamulla matkaan ja muutama tunti turussa (ei siellä oo hyvän näköisiä akkoja!!!) illalla 21.00 aikoihin himassa, hemmassa eli kotona… eli ihan taas tuli päivälle pituuta…

 Tulevaisuus: 

Sunnuntaina pitäisi sitten startata HKI:n ja Pariisin kautta Dakariin. Dakarissa menee varmaan perjantaihin saakka, jonka jälkeen työmaalle sinne jonnekkin Malin rajan pintaan. Yritän kirjoitalla siellä ollessa, mutta erinäisistä syistä johtuen, siellä on vähän hissua 24 megaisen nettiyhteyden kanssa… Myös mokkulat ei kuulu pelkän termiittikekotukiaseman voimin. Kun palaan reissusta, on luvassa myös kuvamateriaalia! Kiitos ja anteeksi.

Ps. Erään Turmiolan mielestä tää “päiväkirjan” pito on merkki homoudesta! Mitä Weljeskunta on mieltä?

Kommentit (1)

Mennyt viikko

Alaku viikko oli ihan kevyttä kauraa. Ei mitään ihmeellistä… robotti meininkiä.

Keskiviikkona sitten soi illalla puhelin, ja kutsu tuli taasen metsänraivaus talkoisiin. Nooh, eihän siinä auttanut kuin lupautua. Illalla menin talkoisiin, huomatakseni että raivattavaa koivikko/pajukko-metsikköä oli 1500m2. Siinä sitten useampi tunti hurahti raivatessa. Työosuuden jälkeen oli luvassa mittava sauna-ruoka-viina osio. Mahan söin täyteen, nahkan sai punaiseksi saunassa, mutta viinan perkeleeseen en koskenut kuin parin bissen voimalla! Juu’u… vain kaksi kaljaa!!!

Tänään lauantaina sitten vähän aikaa heräämisen jäkeen soi puhelin, ja työkaveri soitteli että jos ei oo tekemistä, niin olen tervetullut talon rakennus talkoisiin. Tietenkin tekemisen puutteessa lupauduin. Pienen fillarointimatkan jälkeen olin talon rakennus kohteessa ja siinä se päivä menikin häärätessä. Lämmintä oli n. 17 astetta varjossa, mutta niin vain perkele kävi että niska ja poskipäät tuli poltettua!!! Illan on saanu uittaa naamaa rasva tuubissa, ettei nahka repeäis kahtia. Nyt tässä napostelen oluita… Meinasin alunpitäen mennä kaupungille maistamaan tuoppikaljaa, mutta nyt syötyäni taidankin vaan sammua kiltisti tuonne oman punkan puoleen.

Yhteenvetona: Immeiset täällä on yllättävän ystävällisiä, varsinkin työkaveriporukassa. Vaikka panoksena olikin päivä töitä, niin fiiliksenä jäi positiivinen kuva, että muut työkaverit haluaa järjestää tekemistä vapaa-ajaksi, varsinkin kun on näin ulkopaikkakuntalaisena täällä. Eli kaikki jampat ja maamot, teretulemast vaasaan, on täällä enemmän tekemistä kuin Ovensuussa =)

Kommentit

Kaupunkikierros

Tänään lauantaina sitten päätin tutustua Vaasan kaupunkiin. Lähdin fillaroiden kovaan vastatuuleen, ja heitin pyörän parkkiin samaan tuttuun paikkaan jossa puhkesi rengas männä viikolla. Apteekin ettiminen oli prioriteetti 1, koska malaria lääkkeet oli saatava. Pienen kiertelyn jälkeen löytyikin apoteek, josta sitten nappeja saikin. Puoskari oli kirjoittanut 3 x 12 nappulan setin. Ohjeessa on, että lääkkeitä pitää popsia yksi päivä ennen reissua, tabu päivässä reuissun ajan sekä vielä 7 päivää reissun jälkeen. Eli yksi laatikko riittää 4 päivän reissua varten. Kysäisin sitten piruuttani hintaa. Yksi 12 napin loota 46,48€… perkele!!! Otin sitten kaksi lootaa joilla pitäis pärjäillä pari viikkoa rundilla. Vitun kallista!

Tästä järkyttyneenä suunnistin apteekin ovelta näkyneeseen Public Corneriin, sama lafka mikä Joensuussa. Tilailin ohrapirtelön ja istuuduin pöytään. Samalla kaksi kamraattia päättivat alkaa painimaan toisessa nurkassa. Kolme pöytää nurin ja jäsenet ulos. Kattelin sitten vähän porukkaa ympärillä, ja totesin paikan olevan takatasku tasoa.

Seuraavaksi suunnistin rewell-centteriin, joka taitaa olla isomyytä vastaava keskus. Tosin vähän isompi. Amarillon löysin sieltä ja päätin piipahtaa bisselle. Amarilo oli n. 4 kertaa suurempi kuin joensuussa, ja aivan täynnä porukkaa. Muutenkin ostari sekä keskusta oli ratketa liitoksistaan ihmispaljouden alla. Ihme porukkaa nää rantaruottalaiset… Viikollakaan ei ole niin paljoa porukkaa liikenteessä edes pahimpaan ruuhka-aikaan.

Ja sitten vielä ruottin kielestä =( Osa kaupoista on täysin ruottin kielisiä. Palvelua saa suomeksi vasta kun oikein tivaa. Toisaalta huomasin että kun tiskillä sanoo oikein leveellä murteella: “Hyvvee päevvee” niin tajuavat jo kerralla vaihtaa suomen kielelle. Ja se on paska puhetta, että vaasassa olis vain reippa 23 prossaa rantaruottalaisia. Oman kokemuksen mukaan on kyllä yli 50%. Mutta osahan saattaa olla noista ympäristökunnista, jotka on tuossa ihan likellä. Ja ne on täysin tukholmaa puhuvia.

Ps. Keskustan cittarin edessä näin kolme skiniä, pilottitakit päällä, metrohousut jalassa jne… ja ne puhu ruottia. Oliko ne nyt sitten suomalaisuuden vai ruotsalaisuuden asialla?!?!?

Kommentit (1)

Väsynyt työnorja…

Keskiviikko 16.04 - Torstai 17.04

Eilen sitten koitti ensimmäinen saunailta asiakkaan kanssa. Päivä töissä ja 19.00 Saunomaan. Firman rakennus näyttää päältä aika kuppaiselta, mutta sisään on rakennettu kaksi saunaa ja yksi baari. Saunat on laitettu sitten vimosen päälle. Esimerkkinä jääkääppi pukuhuoneen puolella, ja sen “takaovi” avautuu sitten saunan puolella. Loistava keksintö!

Baari on ostettu huutokaupasta, ja se on todellakin autenttinen baari karaokelaitteistoneen viinoineen jne… Ilta meni sit normaaleissa merkeissä syöden, saunoen ja viinaa juoden. 3 aikaan aamuyöstä piti sitten luovuttaa ja mennä moikkaamaan nukkumattia.

Klo 7.47 herään ja katson kelloa, VOI VITTU!!! Tuhatta ja mulkkua suihkuun ja pyörällä poimunopeutta töihin. Töissä sain sitten kuulla liukuvista työajoista… prkl… Ja voittehan arvata miten hauskaa oli puskea duunia muutaman tunnin unilla ja viinasten höyryjä päässä?! Mut kailkki alkaa olla taas raiteillaan, ja odotellaan mitä viikonloppu tuo tullessaan.

Ainiin, Eilen sain matokuurit ja malarialääkkeet puoskarilta. Lähtö savannin lämpöön 2 viikon sisällä.

Kommentit

Eka puraisu 13-15.04.2008

Sunnuntai meni tavaroita purkaessa ja konjamiinia nappaillessa. Minullahan ei ollut mitään kulkinetta, ei edes pyörää tänne saavuttuani. Nooh, suunnitelmissa oli ostella fillari täältä, kun työmatka on n. 1.5 km jne…

Maanantai 14.04.2008

Heräilin jo seitsemän aikoihin, koska meininki oli käydä heti aamusta ostamassa fillari cittarilta. Nettiä tutkiessa huomasin että nää rantaruottalaiset on aamu-unisia, ja cittarit (2kpl) aukeaa vasta 9.00. Nooh, ajattelin paukaista Kivihaa’an cittarille, koska se on kuulemma isompi ja paremmat valikoimat. Matkaa Cittarille n. 8 km. Hmmm… millä mennä? Noh, taksilla tietty. Kävelin tuonne Piretarsaarenkadun päähän odottelemaan taksia ja imailemaan savuja tupakista, kunnes puhelin soi. Siellä oli minun vuokranantaja, joka halus tulla näyttämään kylppäriä remonttimiehille, kun siellä on halkeamia seinässä jne. Nooh, mullahan oli jallut ja kallet pöydillä vielä muuton jäljiltä, joten odottelin taksin, maksoin alotusmaksun ja juoksin kämpille piilottelmaan aikakausilehteni, kiitos Ollin perinnön =)

Uuusi yritys. Tällä kertaa pääsin cittariin taksilla. Kävelin fillariosastolle… yritin kysellä henkilökunnalta vinkkejä, mutta ne perkeleen hurrit vaan juoksivat karkuun. Otin sit rivistöstä Scotin hybridin ja painelin kassalle. Siitä fillaroin sit minun firman pääkallopaikalle. Firmalla sitten lyötiin heti skumpplasi kouraan. Siellä oli jonkun työntekijän 50 wee bileet… Eippään siinä mittään. Loppu päivä meni sit suht leppoisasti.

Tiistai 15.04.2008

Eka työpäivä! Aamupäivästä polkaisin firmalle hyvillä fiiliksillä vain kuullakseni että minun työpiste sijaitsee jossain Runsorissa, n.7 km:npäässä kotoa… Prkl… Se siitä lyhyestä työmatkasta. Nooh, saavuimme Runsoriin, pieneen paikkaan. Rakennuksessa on töissä vain 1700 henkeä. Helevetinmoinen sokkelo. Heti alkuun eksyin jo muutaman kerran. Seuraava havainto oli, että suomea ei juurikaan kuullut puhuttavan. Varmaan yli 50% puhutusta kielestä oli ruottia, englantia ym. vähemmistökieliä. Nooh, ei se mittään siihen varmaan tottuu. Päivä oli pulkassa, ja tuli lähetettyä tavaraa ulkomaille.

Työpaikan pukeutumiskoodi: Siisti. Elikkäs kaikki minut tuntevat voi varmaan ajatella että jaakkoteppo-paita ei ole välttämättä koodin täyttävä. Päätin sitten mennä kauluspaitakauppaan Stressmannille. Sieltä puuttui mukaan läjä paitoja. Käppäilin tyytyväisenä pyöräle, joka oli vaasan keskustassa jemmassa, vain huomatakseni että takerengas oli ihan vitun puhki. Päivällä en ehtinyt syömään, joten nälkäkiukku oli vallan mahtava. Käpsin keskustan cittariin, ja ostin uuden päällyskumin ja sisuskkumin. En jättänyt mitään arvailujen varaan. Uutta piti saada, kun olihan pyörä jo reilun vuorokauden vanha. Keskustasta kämpille olis ollu matkaa muutama kilometri, joten taivuin ja soitin taksin. Taksilla ajelin kämpille ja rupesin hankaamaan pyörää kuntoon. YLLÄTYS!!! Uuden sisäkumin venttiili oli vääränlainen, eikä mahtunut vanteen reijästä sisään… Prkl… Ja paikkaussarjaahan ei tietänkään ollut missään. Tästä on n. 500 metriä kaupoille. K-market: nada, Siwa: nada. Sivassa sitten kyselin kassatätiltä että mistäköhän mahtaisi saada paikkasatsin. Nooh, kassalla ollut ystävällinen herrasmies sanoi että keskustassa taitaa lähimmät mestat olla joista niitä saa.

Mie aattelin että eihän se auta muuta, kuin ajella taas taksilla keskustaan hakemaan paikkasarjaa, että pääsee aamulla töihin. Olin just siwan ulkopuolella soittamassa taksia, kun se sivan herrasmies hyökkää pihalle ja huutaa, että pääsen kyydissä keskustaan. Tämä ystävällinen mieshenkilö vei minut sitten keskustaan claes ohlssonille, josta sitten pyöräsetti löytyikin. Mutta mutta, kotiin piti sitten taas taksilla ajella. Eli on tässä parin päivän aikana tullut elätettyä puolet Vaasan takseista.

Juuri ennenkuin rupesin kirjoittamaan tätä viestiä, oli postiin tullut kutsu huomiseksi firman saunailtaan, joten terve taas… Ja torstaina vapina on kovaa töissä. Tämän asian tiimoilta palaan astioille viimeistään torstaina.

Kommentit (1)