Korvessa…
Keskiviikko 07.05.2008.
Aamulla lähdettiin Dakarista jälkeen 7 kohti korpea. Edellisenä iltana sekä yöllä oli tullut kaatamalla vettä työmaalla. Sade kausi alkaa olla aluillaan… Lensimme pienellä 5+1 paikkaisella koneella ja minä tietenkin joukoin isoimpana pääsin kuskin viereen. Teki mieli nukkua, mutta ei uskaltanut, koska lentokoneen ratti oli sylissä, ja polkimet ihan jalkojen alla. Siinä kun olisin vähän villimmän unen nähnyt, niin olisin leiponut sen koneen lepikkoon (kasvaako Afrikassa leppiä?). Kentällä iski sitten vastaan kuumuus ja kosteus johtuen edellisenpäivän sateista. Dakarissa oli lämmintä n. 30 astetta koko ajan, joka oli ihan ookoo. Mutta Täällä Sabodalassa lämpö nousi iltapäivällä 44 asteeseen… Huhhuh!!! Olihan nimittäin melko urheilua hiippailla turva varusteet päällä! Työkaverit kyllä helpottivat oloa, että siihen tottuu ja että lauantaina elohopea oli ollut 52 asteessa varjossa.! Aurinko paistaa tällä hetkellä aivan kohtisuoraan yläpuolelta, joten keskipäivän aikaan on hankalaa löytää mitään varjo paikkoja. Ruokaa täällä on tarjolla riittävästi ja se on hyvää! Tosin illalla erehdyin ottamaan ruoaksi ranskalaisia, ja katoin että tuossapa lihaisaa kastiketta, jotta laitetaan sitä siihen kanssa. Noh, perkele sehän oli jotain paikallista tatti muhennosta! Huomenna Pitää muistaa juoda vettä Enemmän. Join tänään reilu 4 litraa, mutta ei tunnu riittävän. Suosituksena on juoda 7-8 litraa päivässä. Paikallinen pullovesi maistuu paskalta, koska sinne on lisätty tarvittavia suolia jne… Maistuu liikaa suolavedeltä!!!
Torstai 08.05.2008
Noniin, tänään tapahtui eka kyrvähtäminen. Poskipäät ja niska paloi arskassa. Tänään taas lämmintä 44 varjossa. Päivä taas iitrailua ym. Illalla baariin. Baarissa Olut maksoi 400 paikallista ja rööki 600. rahaa antamalla sai jotain 200 arvoisia lipukkeita, joilla saa sitten ostettua pubista juttuja. Suomalainen porukka on melko rempseää. Tullessa musiikki soi ja pikku sievässä olevat suomalaiset lauloi mini bussissa. Kävin just ilta röökillä, ja huomasin istuessa että joku hämis on n. 0,5m:n päässä jalasta… Nooh, se oli vain jalkoineen kaikkineen semmoinen kämmenen kokoinen. Jostain syystä kimposin välittömästi vähän sivumpaan. Harmi ettei kamera sattunut olemaan mukana
Viikonloppu 09.05-11.05.2008
Ei midn ihmeellistä. Pomo päätti sitten laittaa minut lomille. Suuntana oli Kedougou, pieni paikallinen kaupunki, tai oikeastaan kylä pahanen. Hieno hotelli siellä kyllä oli kaikkine hienouksineen. Sain majailla semmoisessa olkikattoisessa majassa, joka oli ympyrän muotoinen. Oli siellä kuitenkin ilmastoinnista lähtien kaikki. Syönnin jälkeen menin vähän köllöttelemään huoneeseen levätäkseni iltaa varten. Yht’äkkiä huomasin silmäkulmassa liikettä seinällä… Peljästyin kovasti! Laitoin valot päälle, niin se olikin vain n. 25 cm pitkä värikäs lisko. Sillä oli vapaa pääsy katon rajasta katon ja seinän välistä.
Ilta meni hotellin ravintelissa syöden ja olutta juoden. Klo 23 lähdimme paikalliseen yökerhoon. Yökerhossa oli n. 3 hlöä meidän lisäksi. Kuulimme sitten että lähelle oli avattu toinen yökerho, joten suuntasimme sinne. Paikalle päästyämme musiikki soi ulkonakin helevetin kovaa. Lippuja ostaessa oli jotain hämminkiä, eikä meinattu saada lippuja. Löin 5000 paikallista rahaa, niin liput oli samointein kädessä. ”yökerho” oli aidattu piha-alue. Lisäksi sisällä oli helevetin iso Sali, jossa ei ollut valoja. Porukkaa oli varmaan 300-400 hlöä tanssimassa euro ja afrikka biittiä. Ulkona seinässä oli ikkuna, josta sai sälekaihtimen välistä ostettua kaljaa. Aika erikoinen kokemus. Paikan ainoina (2 valkoista) sai juttuseuraa aika helpolla. Kaikki tuli juttua heittämään… ja kun sanoi että i’m from finland, he toistivat… aah… from england
Ei ne sitten tajunnut että mistä oli kotoisin. Harva näistä on edes kuullutkaan Suomesta täällä metsikössä. Sama oli siten jatkossa sanoa olla olevansa englannista. Yöllä vielä uiskenneltiin hotellin uima-altaassa. Aamulla taas syötiin hyvin ja matkamuistokaupan kautta takaisin working paradiseen.
Matka kotiin, maanantai – tiistai 12.05-13.05.2008
Maanantaina oli sitten aika lähteä kotiin. Päivä töitä ja iltapäivällä pien koneella Dakariin. Matka meni sinne asti hyvin. Dakarin lentokentällä Pariisiin tulikin sitten ongelmia. Kone oli yli bookattu, ja kysyivät minulta että jos on haluja jäädä Dakariin, niin maksavat 600€ ja hotellit jne… No tietenkin lupauduin. Tunti odottelua Air Francen toimistolla ja 20 min. ennen lentoa tulivat nykimään hihasta, että minulle onkin paikka. Poimu nopeudella läpi passin tarkastusten ja turva tarkastusten koneeseen. Lopulta ehdinkin koneeseen 150€:n shekin kanssa jonka lentoyhtiö lupasi vapaaehtoiseksi jäämisestä.
Pariisissa oli tiukka vaihto. 3 minuuttia ennen lähtöselvityksen sulkeutumista ehdin koneeseen. Aikaa ei ollut ikinä lunastaa sitä air francen 150€:n lippua.
Soitin kyllä suomesta, että voin lunastaa sen Helsingistä seuraavalla kerralla. Vaasaan saavuttuamme huomasimme että laukuja ei ollutkaan mukana. Laukut tulivat taksilla seuraavan päivänä. Tässä afrikan seikkailut. Alkuviikosta luvassa loppu viikon seikkailut.
Ps. Kuvat on koneella, mutta hieman hankalaa laitella tänne… meibii ens viikolla jaksan laitella tänne.

hanski hoo Said,
Toukokuu 19, 2008 @ 23.34
Tuo England-Finland menee kuulema sekaisin ihan joka kolkassa maailmaa. Viisainta lienee lyödä yllättäen nyrkillä naamaan ja huutaa naama punaisena “FINLAND SUOMI PERKELE FINLAND SUOMI PERKELE!!!”