Aloitetaanko vaikka keijun eilisestä päivästä?
Ihmeellisintä eilisessä päivässä hengissä säilymisen lisäksi oli se, etten myöhästynyt mistään.
kouluun pääsin kahdeksaksi, vain todetakseni ettei editointimateriaalini ollut enää koneella, se oli koneen sammuttamisen myötä tyystin kadonnut. ja kyllä, osaan tallentaa materiaalit niin suomen- kuin englanninkielisilläkin ohjelmilla. nyt niitä ei kuitenkaan ollut. seuraavat puolitoistatuntia latasin materiaalia koneelle ja siitä neljä ja puoli tuntia eteenpäin editoin ja editoin.
sain kaiken kohtuuhyvään vaiheeseen ja kipitin töihin. noin kymmenen työminuutin jälkeen kolautin käteni lukossa olevaan avaimeen josta tarjoutui palkinnoksi vertavuotava, noin kymmenensenttinen haava. Vaihdoin työpaidan verettömään versioon.
Hetkeä myöhemmin kävelin lautanen kädessä keittiöön. kas kun melkein puoleenväliin matkaa pääsin; tiia iski kädellään lautasen mun palleaan. voima oli melkoinen ja jäin haukkomaan ilmaa, saadakseni hengityksen taas kulkemaan.
puolitoista tuntia töiden alottamisen jälkeen siirryin vessojen pariin. Nappasin käsisuihkun tehdäkseni vesi-pesuaine-tulvan lattialle, mutta kappas kappas, eihän se toiminut. iskin sitä seinään kahdesti ja sillä sekunnilla alkoi kylmää vettä roiskumaan mun päälle. valkoinen paita sai ekana osumaa, siitä sitten farkut ja kasvot. Hiukset roikkui kuin räkä tän edisodin jälkeen ja maha paistoin valkoisesta läpi. Tosin kaiken kruunasi ehdottomasti poskiamyöden valuvat ripsivärit. Oi miten tunsin oloni leidiksi!
luojankiitos duunia kesti vaan viistuntia.
Näinä karuina hetkinä on yksi biisi ylitse muiden
When everything seems like the movies
Yeah you bleed just to know your alive