Chinatown calling on Valentine’s day
Tänään on todistettu, että mulla on kuin onkin suuntavaisto. Ei ehkä niin pettämätön, että kai tässä vielä keretään eksyäkin.
Tänään iski lastentauti, korvatulehdus. Mitä seuraavaksi? Penikkatauti tai vesirokko? Suunnistettiin länsimaista sairaalaa kohti, mutta matkanvarrelle sattuikin “Out-Patient” niminen paikka. Katottiin ensin että se on lelukauppa, mutta sehän oli ihan oikea sairaala! Tai ainakin yritys sellaisesta. Hetken kateltiin ympärillemme, kunnes hahmotin mikä on tiski. “English?”. Kaksi vaalenpunaisiin pukeutunutta hoitsua alkoi höpöttää tohkeissaan keskenään. Toinen koitti eleillä kertoa, että pieni hetki, samalla kun toinen kipitti hakemaan paikalle kaksi lääkäriä, miehen ja naisen. Mieslääkäri puhui muutamia sanoja englantia ja sain selvitettyä että korva on kipeä. Naislääkäri lähti kuskaamaan meitä yläkertaa kohti. Maksettiin johonkin 0,6 euroa, jatkettiin matkaa.
Eipä siinä istuskella tarvinnut kun jo pyydettiin seuraavaan huoneeseen. Sit iski ahdistus kun lääkäri komensi äidin
ja pienen pojan pois hoitopenkiltä jotta mä pääsen tilalle. Korvaan kuitenkin laitettiin jo puudutusainetta ja jatkettiin matkaa kerrosta ylöspäin. Maksoin lisää rahaa 1,5 euroa ja sormenpäästä napattiin verikoe tulehdusarvojen varalta. Kaikki ok ja reseptiä kouraan.
Käytännössä mitään ei tarvinnut itse tehdä, saatika ymmärtää.
Kielitaidoton lääkäritäti ohjas aina seuraavaan kohteeseen ja puolessa tunnissa
olin jo ohittanut kaikki oikeasti kiireelliset tapaukset, näyttänyt kipeää korvaani yhdelle korvaspesialistille ja 50:lle uteliaalle silmäparille, antanut verikokeen, saanut antibiootit sekä korvatipat ja päässyt ulos.
Oispa suomessakin noin helppoa! Hintaa kaikelle tuli 60 yeniä, eli alle 7 euroa.
Loin myös kontaktin Kiinaan ja Kanadaan, not too bad.
Ja mitä ystävänpäivään tulee, koko kaupunki oli tulvillaan ihmisiä. Jokaisessa pienessäkin koruliikkeessä oli kasapäin kiehnääviä, yltiörakastuneita pareja ostelemassa sormuksia ja sydänkoruja toisilleen, kakkupaketit toisessa kädessä.
Että terkkuja murulle Suomeen, Rakastan sua! <3
ai mua??? missä mun sähköpostit viipyy????
Kommentti Jamppa — 14.2.2008 @ 22.12