Kvaak, Hirn, Tsirp!
Vähän meinaa tuottaa tuskanhikeä ja ahdistusta kun mietin mitä kaikkea olen mahtanut tietämättäni syödä. Saavuttiin aamulla kolmen tunnin bussimatkan jälkeen Shehongiin, pieni 3 miljoonan asukkaan kylä. Chao (serkun vaimo) oli oman serkkunsa kanssa meitä asemalla vastassa. Hilpastiin taksilla viemään rinkat heille ja sieltä painelimme suoraan astetta hienompaan ravintolaan. Meille rähjäisille vaeltajille oli varattu oma ruokailuhuone. Joukossa oli Chao, hänen vanhemmat, Heino sekä heidän yhteistyökumppaneita mm. “isokiho”, Mr.Long (joka omistaa pienen työvoimatoimiston, jolla asiakkaita on rapiat miljoona.. Herra Long järjesti meille kylän parhaasta hotellista huoneen 13 euron alehintaan. Täällä ei ilmeisesti edes ole hostelleja, kun ei tässä kaupungissa ole juuri turisteja nähtykään).
No pöytä notkui jättei… siis herkkuja. Kalanpäätä, limppisoppaa, viiriäisen (vai kyyhkyn?) munia, hevosen mahalaukun semmosta karvaseinustaa, suolenpätkiä. Päivällisen pelasti mun kohdalla kaalikääryleet (hyviä!) ja nuudelit.
Tää kiho-dude tykästyi meihin, ne nosteli maljaa maljan perään, järjesteli meille Tiibettiin hostellia ja opasta, vastaanottoa
lentokentälle etc. Se siitä omatoimimatkailusta :D
Ravintolasta jatkettiin matkaa Prokuran koulutustiloihin, näin tänhetkisen täysin miesvoittoisen luokan opiskelemassa,
nappailin kuvia ja seurattiin hetki opetusta.
Muut lähti ulos syömään taas pitkän kaavan mukaan, mä makaan kuumeessa hotellihuoneessa. Tosin äiti ja Chao toi mulle jotain paikallista finrexinä. Helvetin pahaa myrkkyä tää on, joten sietäis vauhdilla auttaa kuumeeseen!
Mä jään pyörimään nälkäisenä hiessäni, adios!
