Murasakin elämää ;3

Jokaisella ihmisellä on varmasti enemmän kuin yksi unelma. Minä tahtoisin laulajaksi, tai sitten ehkä sarjispiirtäjäksi. jokseenkin laulaja varmaan ansaitsee vähän enemmän, joten valitsen sen ;3

Sanoin tänään autossa ihan vain puhumisen ilosta, että pitäisi varmaan mennä Idols-ohjelmaan 16 vuotiaana. Isäni alkoi saarnailemaan ärsyttävään tapaansa, kuinka siellä varmaan on sellaisia tyyppejä jotka soittavat jotain soitinta ja ovat musikaalisia ja blaa blaa blaa blaa (ja vielä tuhat,- tai miljoona- kertaisesti blaa) ja sanoi että ei se ammatti varmaan sopisi minulle ja äitinikin mainitsi vielä, että siellä tarvitsee laulutaitoa ja jotain. Inhoan juuri tuosta syystä vanhempiani. He luulevat tietävänsä, mikä on minulle parasta. Ja minähän sanoin 16-vuotiaana, silloinhan olen saattanut aloittaa pianon soiton tai jotain muuta vastaavaa.

jos sanoisin sanoa niille kahdelle paskaaivolle, että haluan aloittaa pianonsoiton, ne sanoisivat heti ; “ethän sä nyt sellaista, kun ethän sä edes osaa soittaa pianoa.” (siksi sinne tunnile menisinkin). siihen ne varmaan luisäisivät vielä , “Ja sähän käyt Taikaa (kuvataide ja muotoilukoulu), ja se on kuule kallis harrastus, luulisi sen riittävän sulle, kun sä oot kyllä enemmän tuon kuvataiteen ihmisä kuin musiikin.”

Hemmetti, en edes halua käydä sitä Taikaa. Se on niin tyhmä paikka kuin olla ja voi, en tahdo kuvataide alalle, ei minulla ole lahjoja, vaikka olen hyvä piirtämään. En tahdo viettää joka maanantaita kaksi ja puolituntia maalin ja paperimassan hajuisessa, valkoisessa huoneessa kahdeksanvuotiaiden keskellä. ei sillä että kahdeksan vuotiaissa olisi vikaa, en vaan jaksa olla niiden seurassa.

Jos yritän sanoa äidille, että haluan lopettaa sen, hän alkaa saarnaamaan siitä, että harrastus maksaa paljon, ja sitten vielä väittää, että muka halusin sinne!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kaunis huutomerkki rivi, oikein panostin siihen XD

Oikeasti äiti vain eräänä kauniina kesäpäivänä sattui kysymään minulta, haluaisinko mennä Taikaan. Hän mainitsi, että sen käyneillä on mahdollisuus päästä muotoilu instituuttin, joten sanoin äidille, että no ilmoita jos haluat. En tiennyt että se on niin kauhea paikka kuin mitä on!!!!!

En ole kovinkaan musikaalinen ihminen, taisiis silleen, että osaisin soittaa jotain ja säveltää, mutta estääkö se minua tulemasta laulajaksi?  Eivät ihmiset synny lahjakkaiksi, vaan heistä tulee kovan harjoittelun ja sellaisen tuloksena lahjakkaita. Tai on varmaan jotkut ihan lahjakkkaita luonnostaan, mutta se ei ole pakollista.

Minun luokkani v-ammainen käsitys olisi varmaan toinen. en kuitenkaan pyydä heidän mielipiteitään, vaan jätän jonnekkin tuonne raapimaan olemattomia takapuoliaan ja ajattelemaan uusia vihreitä pillifarkkujaan, jotka saivat seppälästä alennushinnoin.

Elämäni ei ole elämisen arvoista mutta minulla ei ole mitän syytä kuolla. Paha tilanne. Aamen.

+ sori kun tuli niin paljon kiroilua ja tyhmyyksiä, nyt vaan ärsyttää eikä ärsytä vaan vähän.

Olen aina saanut kärsiä ystävien takia, ehkä siksi että olen vainoharhainen niiden suhteen. Joinain yleisinä, sateisina harmaina päivinä, tuntuu siltä, ettei minulla ole yhtään ystävää. Silloin kaikki tuntuu masentavalta ja jokainen asia mitä pitää tehdä tuntuu idioottimaiselta. Sitä vain katsoo kaikeea pitkin nenänvarttaan ja kommentoi jokaiseen asiaan “lol”.  Sitten kuitenkin, kun lopulta hermot pettävät, ja purskahtaa itkuun kaikkien nähden, -ehkä ilman mitään suurempaa syytä-, joku tulee kysymään mikä on, ja pari muuta taputtelemaan selkään. Silloin sitä on varma, että ainakin joku välittää, vaikka välillä siltä tuntuu.

Olin eilen kaverini kanssa ulkona. hän on ollut pitkään sairas, eikä ole käynyt koulussa. Lienee lintsausta, mutta kuoleeko siihen?

Menimme kuitenkin Myllysaareen, jutellen matkalla vähän kaikkea, varsinkin Tuusulan tapahtumiin liittyen. Kun tulimme Myllysaareen, aloimme puhumaan aaveista. Ystäväni on nähnyt aaveen, ainakin niin hän on sanonut minulle. Ja minä uskon häntä, koska uskon aaveisiin. Puhuimme myös enkeleistä, Jumalasta, luomiskertomuksesta ja sen todenmukaisuudesta. Kummillakin oli vähän erilaiset mielikuvat asioista, mutta emme alkaneet inttämän siitä, että oma mielipiteemme olisi se ihan oikea. Minä uskon Jumalaan, mutta siitä huolimatta en usko luomiskertomukseen, vaan siihen, että me ihmiset olemme kehittyneet apinoista. Ystäväni mainitsikin minulle, että on mukavaa kun hyväksyn toistenkin mielipiteet ^^^^. Puhuimme myös peloista. Ystäväni sanoi pelkäävänsä kuolemaa. Minä en tiennyt mitä pelkäsin, enkä tiedä tänäänkään. En kuitenkaan kuolemaa. Minulle se on vain kaiken loppu. En minä tunne sitä, enkä minä kärsi siitä. Ainakaan jos itse kuolen. Jos minulle tärkeä ihminen kuolee, niin se onkin ihan eri juttu. Uskon kuolemanjälkeiseen elämään. Uskon enkeleihin, demoneihin ja aaveisiin. Omituista ehkä uskoa noihin kaikkiin, mutta ei voi mitään. En usko juuri tiettyihin tarinoihin ja niiden kulkuun siitä, mitä Jeesus ja muut Jumalan lapset ovat tehneet. Minulla ei ole tiettyä uskontoa, minulla on oma uskontoni, jossa uskon kaikkeen. Ihan kaikeen. Ystävällänikään ei ole tiettyä uskontoa, vain samantyypisiä kuin minulla.

Sain kuulla myös ystäväni yksityis asioista. Menneisyydestä, josta  tuskin mielellään puhuu, ja hänen mielipiteistään siitä, mitä kaikkea hänelle on sattunut. Mielestäni se oli surullista. Hän kertoi sen vielä minulle, tytölle joka on elänyt hyvän elämän hyvässä kasvatuksessa, jonka vanhemmat ovat onnellisesti yhdessä ja joka selviää koulussa. Kummaa. hän kertoi varmaan siksi, koska en kerro asioita eteenpäin. Puhuimme paljon muustain, mutta en oikeastaan muista kunnolla…

Sitten tämän päivän tapahtumiin. Olen laiminlyönyt parasta ystävääni saadakseni paremmat välit muihin tuttaviini,  joten hän on vihainen minulle. Ei siinä muuten pahaa, mutta hän on ainoa kunnon kaverini. Hävettää ihan hirveästi se, miten olen käyttäytynyt. Minua on ärsyttänyt niin usein se, miten hän on käyttäytynyt, ja samalla hävettänyt hänen typerät puheensa. Omat puheeni ovat vielä typerämpiä, se on huomattavaa, mutta en ole pannut sitä merkille, joten nyt on siis huonot välit ainoaan ystävään maailmassa, kelle voisin kertoa minkä vain salaisuuden. No en iha mitä vain, olen sellainen ihminen, joka pitää asiat niin visusti omana tietonaan, ettei salaisuuksien kertominen tulisi kuuloonkaan, oli kyseessä kuinka hyvä ystävä vain.

En oikeastaan tajunnut, että esimerkiksi välituntisin, jolloin ei oikeastaan ole mitään tekemistä, hän on aina seuranani, ja ihan omasta tahdostaan. Toinen kaveri, joka on kanssani myös useimmiten välitunnilla, on kanssani vain siksi, että hänellä ei ole muutakaan seuraa, tai koska häntä ei oteta johonkin mukaan. Typerää jos mitä.

Tarkemmin ajatellen, taidankin itse olla sellainen ihminen, joka on kenen tahansa seurassa, kunhan vain saa seuraa ja tuntee olonsa hyväksi. Ehkä olenkin parhaan kaverini kanssa vain siksi välituntisinkin, koska minulla ei ole muutakaan seuraa… voisiko olla näin? Yksinkertaisesti ei. en ole ihmisten kanssa siksi, että minulla olisi seuraa, vaan siksi että he ovat minulle tärkeitä.

Jokaisessa ystävässä on huonoja puolia. Yksi on kovamääräilemään ja manipuloimaan, toinen roikkuu kannoilla jatkuvastai, kun taas joku on olevinaan jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Siitä huolimatta he kaikki ovat tärkeitä ja heidän kanssaan on mieluummin kuin niiden, joiden kanssa ollaan vain seuran takia.

Kaikki on hirveän monimutkaista. Tekisi mieli itkeä, mutta ei sitä kehtaa. ei ainakaan niin, että kukaan näkee.

Outo otsikko.

no, väliäkö hällä, tein kuitenkin uuden blogin, kun kyllästyin vuodatus.netin blogeihin kirjoittamiseen. no, olen joka tapauksessa 12 kakara, joka tykkää Japanista ja silleen.

Tänne tulee kaikkea hullua mitä mieleen pukkaa.

Tänään mulla oli kuitenkin sikatylsä päivä (ei sillä ettei muut päivät olisi).

Oli kyllä tyhmää, kun tapahtui se tuusulan murha. Inhottavaa että sellaista tapahtuu ja että sellaisia ihmisiä on. Vielä inhottavampaa siitä tekee se, että sen jälkeen lehdissä on kauheasti juttua siitä. Suomessa me teemme aina kaikesta niin suuren numeron. Kun Lordi voitti euroviisut, sitä tuli niin joka tuutista, että meinasi varmaan monella mennä pää vähän sekaisin. Itsellä ei mennyt, olin hullu fani siihen aikaan.  Eikös se jokin sampo aukio muuttunutkin Lordin aukioksi? En voi kommentoida asiaan muuten kuin että täysin älytöntä, niin idioottimaista, että on vaikea sanoin kuvata.

Tomi Putaansuu (yhtyeen keulakuva) sanoikin jossain haastattelussa, että suomi on kuin laiminlyöty koiran pentu, joka kerjää huomiota ja tulee mielettömän innostuneeksi sitä saadessaan.  Tai jotain sellaista se sanoin, mistä minä muistaisin, kun en enään fanittele muuta kuin japsiyhtyeitä jos niitäkään.

Kuitenkin, taas tähän ampuma aiheeseen palaten, eikös Ruotsin keisarikin valitellut asiasta? Ihan järjetöntä. Mutta onhan se hirveää, kun hullu 18v vakavasti mieisairas mies vie hengen yhdeksältä hengeltä,eli  seitsemältä lapselta, opettajalta ja itseltään.

Ihme ja kumma, minäkin tässä paasaan aiheesta, vaikka minua ärsyttää se että siitä paasataan!

Ostin eilen Lahden  “Dark Star” myymälästä 25 euron goottimekon. Tai oikeastaan äitini sen osti, mutta vähät pikkuseikoista. Mekko on punainen ja siinä on skottiruutua tai vastaavaa ja mustaa pitsiä. siitä tulee kaukaisesti mieleen lolitamekko. niinhän noista minun kaikista Backstreet vaatteista ynnämuista tulee. Hyvä sinänsä, koska lolitaahan minä tässä tavoittlenkin, mutta huono sinänsä, koska ne eivät ole lolitaa, vaan jotain punkkari/gootti rytkyjä.

Ompelin eilen vaaleanpunaiseen samettijakkuuni pitsiä. Aij että siitä tuli nätti! Minusta on tullut paljon parempi ompelia kuin ennen, Jahuu.