Meow½!
Outo otsikko.
no, väliäkö hällä, tein kuitenkin uuden blogin, kun kyllästyin vuodatus.netin blogeihin kirjoittamiseen. no, olen joka tapauksessa 12 kakara, joka tykkää Japanista ja silleen.
Tänne tulee kaikkea hullua mitä mieleen pukkaa.
Tänään mulla oli kuitenkin sikatylsä päivä (ei sillä ettei muut päivät olisi).
Oli kyllä tyhmää, kun tapahtui se tuusulan murha. Inhottavaa että sellaista tapahtuu ja että sellaisia ihmisiä on. Vielä inhottavampaa siitä tekee se, että sen jälkeen lehdissä on kauheasti juttua siitä. Suomessa me teemme aina kaikesta niin suuren numeron. Kun Lordi voitti euroviisut, sitä tuli niin joka tuutista, että meinasi varmaan monella mennä pää vähän sekaisin. Itsellä ei mennyt, olin hullu fani siihen aikaan. Eikös se jokin sampo aukio muuttunutkin Lordin aukioksi? En voi kommentoida asiaan muuten kuin että täysin älytöntä, niin idioottimaista, että on vaikea sanoin kuvata.
Tomi Putaansuu (yhtyeen keulakuva) sanoikin jossain haastattelussa, että suomi on kuin laiminlyöty koiran pentu, joka kerjää huomiota ja tulee mielettömän innostuneeksi sitä saadessaan. Tai jotain sellaista se sanoin, mistä minä muistaisin, kun en enään fanittele muuta kuin japsiyhtyeitä jos niitäkään.
Kuitenkin, taas tähän ampuma aiheeseen palaten, eikös Ruotsin keisarikin valitellut asiasta? Ihan järjetöntä. Mutta onhan se hirveää, kun hullu 18v vakavasti mieisairas mies vie hengen yhdeksältä hengeltä,eli seitsemältä lapselta, opettajalta ja itseltään.
Ihme ja kumma, minäkin tässä paasaan aiheesta, vaikka minua ärsyttää se että siitä paasataan!
Ostin eilen Lahden “Dark Star” myymälästä 25 euron goottimekon. Tai oikeastaan äitini sen osti, mutta vähät pikkuseikoista. Mekko on punainen ja siinä on skottiruutua tai vastaavaa ja mustaa pitsiä. siitä tulee kaukaisesti mieleen lolitamekko. niinhän noista minun kaikista Backstreet vaatteista ynnämuista tulee. Hyvä sinänsä, koska lolitaahan minä tässä tavoittlenkin, mutta huono sinänsä, koska ne eivät ole lolitaa, vaan jotain punkkari/gootti rytkyjä.
Ompelin eilen vaaleanpunaiseen samettijakkuuni pitsiä. Aij että siitä tuli nätti! Minusta on tullut paljon parempi ompelia kuin ennen, Jahuu.
