Koira kylässä!
Viivi koira oli tänään mun kotona kylässä. Ulkoilin Viivin kanssa ja se juoksi rappuuni, kuin sanoen: - Haluan kylään!! No vein Viivin meille ja aloin työstää läksyjä. On ollut tästä Bloggaamisesta päivä väliä…Ei ole ehtinyt. Eilen olin ulkoilutus koirani Musun kanssa melkein koko päivän ja illalla tuijotin tv.stä Hurttaa ja Staraa. Virpomassa nyt harva tämän ikäinenkään käy. No tutuille virvoin leikkimielisesti. Apurina oli Musu joka kantoi virpomisokisa suussaan. Mitä mieltä olette siitä tämän päivän lehti-jutusta, että Rottweiler raateli lapsen kuoliaaksi. Mun mielestä sen lapsen on täytynyt tehdä jotain, koska eihän kukaan koira yhtä-äkkiä muutu luonnevikaseks. Musta ne on ihan höpön-löpön puheita, että lapsi EI olisi ärsyttänyt koiraa! Rottweilerit on ihania koiria, mutta vaativat hyvän kasvatuksen! Eli olisi hyvä olla kokemusta muistakin palveluskoirista ennen kun sellasen ottaa. Kyl’ ne sopii myös lapsiperheeseen, mutta tapakasvatuksesta on huolehdittava, ihan kuin muillakin koirilla. Ne on kyllä, niin ihania. Lempeitä ja energisiä. Ja se, että aikuisen täytyy olla aina valvomassa, niin on vähän outoo 10-vuotiaan kohdalla. Koska kun lapsi tulee koulusta, niin tuskin vanhemmat ennettävät töistä kotiin valvomaan koiran ja lapsen puuhailuja. Luulis nyt jo 10-v. osaavan olla ärsyttämättä koiraa. Sen ymmärrän, ja sen pitääkin olla niin, että alle kouluikäisiä on vahdittava koirien kanssa, koska ne ei ymmärrä koirien käytöksestä mitään ja saattaa ärsyttää koiraa, jopa halaamalla sitä. Kaikki koirat ei nimittäin siitä tykkää ja kokee sen uhkauksena! Mutta 10-v.?? Pitäis tietää jo käytöksestä. Vanhempien pitäis opettaa, mitä koiran eleet tarkoittaa! Ja sitten ne lopetti molemmat koiratkin, vaikka omistajistahan koiran huono käytös on melkein aina lähtösin!!
Rotikka ja lapset, ei erimielisyyksiä!