Server 2008 Core

Oletko kenties yksi heistä, jotka ovat jo kauan manannee Microsoft Server käyttöjärjestelmien laajuutta ja tilasyöppöyttä. Olet ehkä salaa toivonut, että miksei voisi vain olla ympäristöä, jossa ylimääräiset GUI-karkit ja ohjelmat olisi karsittu pois ja tilalle olisi tuotu UNIX-maailmasta tuttu terminaali. Tähän tulee ratkaisu Microsoft Server 2008 Core:n muodossa.

Core-versiosta on karsittu pois kaikki ylimääräinen työpöydästä lähtien. Tai työpöytä tavallaan on olemassa, mutta sitä ei kuitenkaan ole. Taustakuvan pilkotellessa taustalta työpöydälle avautuu ainoastaan Command Prompt-ikkuna serverin hallintaa varten. Sinänsä huvittavaa, ettei GUI:ta ole kokonaan eliminoitu, mutta toisaalta sen ymmärtää. Muistelkaapa Linuxia, jossa haluatte komentorivillä esittää käyttöjärjestelmän tilaa kuvaavia graafeja! Ei kovin silmiä hivelevää puuhaa. Tässä varmasti yksi hyvin painava syy miksi GUI on jätetty taustalle kummittelemaan. Saadaan siis avattua ikkunoita Performance Monitorille, Task Managerille ja muille apuohjelmille, joissa tiedon havainnollistaminen perustuu dynaamisen datan lisäksi graafeihin.

Server 2008 Core

Miksi Core?

No miksi sitten kukaan muu kuin vannoutunut Linux käyttäjä haluaisi asentaa infraansa palvelimen, jossa ei ole kuin komentorivi käytössä? Yksinkertaisesti siitä syystä, että core pelkistettynä versiona lisää tietoturvaa, vähentää ylläpitotoimia ja hoitaa ne muutamat perusjutut jotka se osaa luotettavammin kuin täysiveriset palvelimet. Coresta puuttuu paljon ominaisuuksia ja ohjelmat, joten siinä ei luonnollisesti ole myöskään niin paljon potentiaalisia koodivirheitä ja tietoturva-aukkoja, jotka altistaisivat järjestelmän haavoittuvuuksille tai heikentäisivät järjestelmän luotettavuutta. Tästä syystä core on kehitettykin.

Roolit

Coreen voi asentaa myös tavallista serveriä vähemmän rooleja. Core tarjoaa palvelinrooleiksi mm.

-DNS
-DHCP
-Active Directory
-AD LDS
-File Server
-Print Server
-Streaming Media Services
-IIS

Roolien asentamisessa ja käytössäkin tarvitaan coressa hiukan enemmän tietämystä, kun graafisia työkaluja serverin hallintaan ei ole käytössä. Esimerkkinä vaikka AD DS:n asentaminen, johon tarvitaan komentorivin dcpromo-komentoa ja sen lisäksi unattend -tiedostoa kertomaan mitä kaikkia muuttujia ympäristön asennuksessa tarvitaan. DC:n asennus ei siis onnistu ilman, että on etukäteen tehnyt tarvittavat tiedot sisältävän tiedoston.

dcpromo /unattend:vastaustiedosto.txt

Vastaustiedoston tekoa ei ruveta tässä käymään läpi, mutta siihen löytyy hyviä pohjia vaikka googlella etsittäessä.

Yleisimpiä työkaluja

Moni ylläpitäjä joutuu varmasti kaivelemaan arkistoistaan ja googlesta erinäisiä ohjeita PowerShellin käyttöön, jotta palvelimeen pääsee ylipäätänsä käsiksi. Alla muutamia yleisimpiä työkaluja palvelimen hallinnointiin…

-Dsadd: työkalu objektien lisäämiseen AD DS:ään.
-Dsmod: työkalu objektien muokkaamiseen.
-Dsrm: työkalu objektien poistamiseen .
-Dsmove: työkalu objektien siirtämiseen ja uudelleennimeämiseen.
-Dsquery: työkalu objektien kyselemiseen.
-Dsget: työkalu atribuuttien kyselemiseen objekteilta.
-Netsh: työkalu verkkoasetusten muuttamiseen komentoriviltä.
-Netdom: työkalu järjestelmäasetusten muuttamiseen (koneen nimeäminen, domainiin nosto…).

Serverin hallinta

Tarvittavien roolien asennuksen ja asetusten konffaamisen jälkeen serveri on valmis käytettäväksi. Tämä onnistuu parhaiten MMC:llä, Remote Shellillä taikka perinteiseen tapaan Remote -yhteydellä. Ennenkuin lähdet pois palvelinhuoneesta kannattaa remote -yhteys kuitenkin enabloida, jottei tarvitse turhaan juoksennella… Ja komentonahan oli

WinRM quickconfig

Joskus palvelin kannattaa myös sammuttaa. Tämä onnistuu ehkä helpoiten komennolla

shutdown /r /t 0