Windows Server Virtualization (WSV)

Windows Server 2008 tuo mukanaan odotetun ominaisuuden: Window Server Virtualizationin, eli käyttöjärjestelmien virtualisoinnin suoraan Server 2008:ssa ilman kolmannen osapuolen ohjelmia.

VMware ESX server ja Citrix Xen Enterprice 4

Näillä kahdella on eittämättä suuri etumatka Microsoftin kurottavaksi umpeen, mutta Applen innovoidessa jatkuvasti uusia tuotteita ja googlen tehdessä kokoajan uusia aluevaltauksia, on Microsoftilla varmasti laittaa rahaa virtualisointiin, jottei se taas jää junasta muiden viedessä hillot päältä. Kieltämättä tästä tulee heti mieleen vanha kunnon satojen miljoonien sakko EU:lta mediaplayerin lisäämisestä käyttöjärjestelmään. Odottakaamme sitä päivää, kun microsoftin tuote alkaa olemaan suositumpi kuin kaksi edellämainittua, jolloin edessä on kirje EU:lle markkina-aseman väärinkäytöstä ja uusi muhkea sakkolappu Microsoftin postiluukussa. Tätä päivää odotellessa voimme käydä läpi hieman WSV:n tärkeimpiä ominaisuuksia.

WSV:n ominaisuuksia

Virtuaaliset levyt

Levykuvat WSV:ssä ovat tuttuja *.vhd -faileja, joita käytetään myös VirtualPC:ssä, sekä Virtual Server 2005 -tuotteissa. Näissä vanhemmissa tuotteissa käytetyt levykuvat ovat siis yhteensopivia WSV:n kanssa, joten niiden käyttöönotto pitäisi olla todella vaivatonta järjestelmää päivitettäessä.

MMC-hallintaympäristö

Administrative tools-kansiosta löytyy roolin lisäämisen jälkeen linkki, joka avaa MMC-snapinin WSV:n hallintaan. Hallintakonsolista voi säätää koneiden toimintaa, ominaisuuksia, sekä asetuksia. Hallintakonsolista käy ilmi muunmuassa koneiden käynnissäoloaika, prosessorin käyttö, sekä virtuaalikoneen tila.

WSV:n asennus

Asentaaksesi WSV:n roolin Server 2008:aan, tarvitaan fyysiselle raudalle asennettu Enterprise -versio Windows Server 2008:sta. Virtuaaliympäristön päälle asennettu serveri ei siis tue virtualisoitua virtualisointia, joten asennuksen tarvitsemia paketteja, eikä edes koko kansiota löydy paikasta, jossa sen pitäisi sijaita: (%windir%\wsv). Älkää siis ihmetelkö, jos olette rakentaneet hienon virtuaaliympäristön ja yritätte saada siellä kyseistä ominaisuutta toimimaan = not gonna happen.

WSV:n käyttöön suositellaan Enterprise-versiota Server 2008:sta. Core- Datacenter- ja stadard -versioiden päällä WSV:n pitäisi myös toimia, mutta koska WSV on vielä niin aikaisessa vaiheessa niin sen asennusta ei suositella tehtävän vielä näille muille alustoille. Ja HUOM version tulee olla vähintään RC0 tai uudempi!

Rautatasollla pitää lisäksi löytyä muutamia ominaisuuksia, jotta WSV:n käyttö olisi mahdollista. Raudalta pitää löytyä muunmuassa seuraavia ominaisuuksia:

-x64 -tyyppinen prosessori

-Hardware-assisted virtualization

-Hardware data execution protection

-Lisäksi pitää varmistaa, että BIOS:sista on asetettu päälle Hardware Assisted Virtualization, sekä Data Execution Prevention.

Roolin asennus ei käy ihan yhtä näppärästi kuin muiden roolien asennus, sillä sitä ei oletuksena löydy “lisää rooli” -valikosta. Tai löytyy muttei ennen muutamaa alkutoimea.

Ensiksi pitää mennä %windir%\wsv -kansioon ja asentaa sieltä kaksi pakettia nimeltänsä

-Windows6.0-KB939853-x64.msu
-Windows6.0-KB939854-x64.msu

Tämän jälkeen Server Managerin “Add role” -kohtaan ilmestyy uusi rooli nimeltä Windows Server Virtualization. Asennuksen jälkeen tarvittavat rebootit ja asennus on valmis. Nyt voit luoda uusia tai tuoda vanhoja virtuaalikoneita Administrative toolssin alla sijaitsevalla Windows Server Virtualization -lisäroolilla ja pistää vaikka yrityksen vähemmällä käytöllä olevat palvelimet sen alle pyörimään tilan, kulujen ja ilmastoinnin säästämiseksi.