Tyttö istuu pimeässä huoneessa. Kaikki valot ja sanat on suunnattu häntä kohti. Käsi ei tartu puhelimeen. Ääni ei kanna pään ulkopuolelle. “Viisas ei sure eläviä eikä kuolleita.” Yht´äkkinen tuulenvire paiskaa mieleni ja minut sen mukana kohti laskevan auringon rataa. Kuin hukkuva. ojentelen käsiäni ja koitan kurkoittaa vielä viimeisillä voimillani kohti karkaavaa onnellisuuden valonsädettä. Yhden kääntyessa kuin aaltoliikkeestä kääntyvät selät yksitellen. Sama vaarallinen lasku äänessä valossa, sisäisyydessäni ja ulkoisessa maailmassa. “tule noutamaan minut”