On my own.

My owl had left the house

seisoit siinä lähelläni.

talo oli hylätty, minulle ja perheelleni osoitetut kortit koristivat lasivitriinin hyllyjä

pyykit kuivuivat kohti ikean laukkuja, ruusu ja kukkalakanani

kaikkialla betonin ja työmaan palasia, se oli kai kotini, jonkun vanhan naisen joka oli lähtenyt.

äiti sanoi kaiken olevan myytävänä, työn tehtyäni pääsin hänen lähelleen.

selkä minuun päin pelaten veljeni kanssa kosketin varovasti hänen selkäänsä

hänen lähellään, 15 000 myytyä levyä, jokainen sana ja lause piti sisällään hetken ja rauhan, minun maailmani. olin kai vihdoin turvassa

sisareni, pianonopettajani ja arkipäiväni tapahtumat läsnä hän koski kipeää sydäntäni, muslimipuheita ja minun hiljainen ääneni. Ääneni jota en ollut aikoihin käyttänyt. Hän oli lähelläni, oikeat ihmiset läsnä, olin kotona. Heräsin pimeään yksinäisyyteen. Ikkunasta minua katsovat surulliset silmät, kasvot joiden näkemä suru on likellä ja läsnä, “hän pääsee täältä vielä pois” kuulen hänen kuiskaavan. Jossain sisällä joku jota on pahasti satutettu hymyilee varovasti. Sattuu, nyt kun kaikki pikkuhiljaa alkaa hänelle selvitä. Tämä maailma, tämä maailma on helvetti. Kasvoja katsematta tunnen hänet vierelläni. Minun pelastajani, miten ironista. Enkä tiedä mitään parempaa. Minut on nöyryytetty, kaikki voimani minulta viety ja he ovat vierelläni, perheeni ja sinä. Minun hiljainen ääneni, kauan sitten hyljätty kotini, varovaisesti unessa puhun sanojani, kauhukokemuksiani. Olen nöyrä. En ole mitään. Minulla on toivoa.