11.05.08 Mäntän ryhmänäyttely

Heips. Hieman myöhässä kirjoittelen kun on ollut kaikkea muuta puuhaa viime päivinä. Elikkä Mäntässä käytiin äitienpäivänä ja aamusta lähdettiin ajelemaan jo hiukan ennen aamu viittä :) Perillä oltiin yhdeksän maissa kuten pitikin, arvostelu alkoi klo. 10. Sakujen kehä oli onneksi ulkona (kaksi kehää ulkona, loput sisähallissa). Rosi käyttäytyi näyttelypaikalla jo huomattavasti rauhallisemmin kuin Parikkalan näyttelyssä. Tuomarina tosiaan Gunnel Holm ja rosi sai EH:n ihan kivalla arvostelulla :) Avoimessa luokassa oli vain kaksi narttua, yhteensä koiria oli 10. Ravaaminen toisen esittämänä meni kuten arvelinkin, semmoista sammakkomaista vetämistä osittain :D Mutta kiitokset Kirsille kuitenkin handlauksesta vaikka tuo tomppeli ei oikeen kunnolla liikkunutkaan. Iloinen olen tuloksesta kun odotukset olivat vain T/H ;) Saa nähdä mennäänkö me enään virallisiin rosin kanssa vai jätetäänkö näihin pariin näyttelyyn. Enemmän taidetaan keskittyä nyt tuohon BH-kokeeseen, josko sinne päästäisiin osallistumaan joku päivä ;)

Kommentoi

*
Kirjoita kuvassa oleva sana.
Klikkaa kuullaksesi sana