Eilen sen päätin

Tai oikeastaan jo muutama viikko sitten mutta en ole saanut itseäni niskasta kiinni kunnolla. Tarkoituksena olisi aloittaa juoksu/urheiluharrastus tähtäimenä n. 5-10 kilon painonpudotus ja mahdollisesti puolimaratonin juoksu jossakin vaiheessa. Jonkinmoinen pohjakunto jo on olemassa satunnaisen pyöräilyn, rullaluistelun ja hölkkäyksen johdosta.

Nyt tarkoituksena olisi aloittaa hieman “vakavampi” harjoittelu. Sitä varten olen ostanut polar f11 sykemittarin jolla olisi tarkoitus seurata kunnon kohoamista. Valitettavasti en voi ottaa mittarin kaikkia ominaisuuksia käyttöön johtuen siitä, että minulla on sydämentahdistin. Mutta koitetaan pärjäillä.

Olen siis suorittanut mittarin ominaisuuksiin kuuluvan kuntotestin ja tuloksena tuli ownindex 45. Se on minun ikäiselleni miehelle (29v) keskiverto tulos. Tosin en tiedä minkäverran sydämentahdistin vaikuttaa kuntotestin tulokseen ja onko tulos kuinka luotettava? Täytenee tehdä kuntotesti muutaman kerran näin harjoittelun aluksi kuten mittarin ohjeissakin jo sanottiin.

Mainitaan nyt vielä tässä että en siis ole “aivan rapakunnossa” vaan pystyn juoksemaan tällä hetkellä sellaisia reilun tunnin lenkkejä ihan vaivatta. Tämä on aika hyvin, kun ajattelee että vuosi sitten makasin teholla letkuissa johtuen sydämeni ongelmista ja siitä seuranneesta sydänleikkauksesta. Siitä en ala tässä sen enempää tarinoimaan, joskus ehkä jos jotakuta kiinnostaa. Sen verran kuitenkin että nyt sydän on kunnossa ja harrastaa saa niin paljon kuin haluaa.

Tänään on vuorossa ns. pitkä lenkki syketasolla 60-70% maksimista ja aikaa lenkkipolulla pitäisi viettää 1h 46 min. Alkuviikosta olen käynyt juoksemassa 3 kertaa mittarin ohjeidn mukaan. Tänään ajattelin kokeilla sauvakävelyä pitkästä aikaa. Sillä pääsen todennäköisesti haluttuun 60-70%:n sykealueseen helposti. Juostessa ja rullaluistelessa noin alhainen taso on vaikea säilyttää ja pelkkä kävely ei oikein tunnu mielekkäältä.

Mutta pitemmittä puheitta, tämä olkoon ensimmäinen kirjoitukseni ja koitan päivittää tilannetta mahdollisimman usein. Toivottavasti joku muukin saa tästä virtaa painonpudotukseen ja urheilun aloittamiseen. Nytpä lähden lenkille.

Jätä vastaus

*
Kirjoita kuvassa oleva sana.
Klikkaa kuullaksesi sana