Sydänlihasbiopsiat.

Minulle siis asennettiin tahdistin viime kesänä, kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Tahdistimen laiton yhteydessä kardiologi otti sydämestäni 4 kpl näytteitä jonkinlaisilla pihdeillä, varmistaakseen, ettei sydämessä ole mitään lihassairautta. Näytteiden otto tapahtui paikallispuudutuksessa, eli olin hereillä koko ajan, mutta puudutettuna ja hieman huumattuna. Yksi näpsäisy kuitenkin kävi aivan helvetin kipeää. Ilmeisesti silloin se tapahtui. Kardiologi oli ottanut liian suuren palan sydämestä, ja siihen tuli reikä. Tätä ei kuitenkaan huomattu, vaan kardiologi asensi tahdistimen normaalisti ja minut vietiin osastolle. Seuraavana päivänä pääsin kotiin 8 päivän sairaslomalappu kädessä.

Kotiin päästyäni otin rauhallisesti, kuten minua neuvottiin. Noin vuorokauden kotona oltuani, rupesin tuntemaan itseni huonovointiseksi ja voimat katosi täysin. Ajattelin, että se kuuluu asiaan enkä vaivannut päätäni sillä sen enempää. Tunti tästä, olo tuli niin huonoksi että oli pakko lähteä päivystykseen. Oli tiistai-ilta ja kello noin kahdeksan. Sanoin vaimolle että nyt äkkiä auto käyntiin ja menoksi. Pääsin vaivoin autoon ja pari kilometriä autossa oltua, tuntui etten saa enää happea. Onneksi asun vain n. 5 km:n päässä sairaalasta, joten kerkesin sinne ajoissa. Vaimo talutti minut päivystykseen ja siellä en saanut enää sanottua nimeäni. Veto oli täysin lopussa. Hoitaja taisi hieman hätääntyä ja kehoitti minua siirtymään paareille. En päässyt enää tuolista ylös, joten 2 hoitajaa nosti minut paareille. Siinä vaiheessa taisi lähteä taju ensimmäisen kerran. En ihan tarkkaan muista illan tapahtumia. Sen muistan kuitenkin hyvin, että hikoilin aivan helvetisti. Vaatteet oli ihan märkänä, kuin suihkussa olisi käynyt. Seuraavat muistikuvat on, kun ympärillä pyöri hoitajia. Niitä oli varmaan toistakymmentä. He koittivat kysellä ja ottivat verikokeita ja mittasivat verenpainetta. Lopulta he kuvasivat ultraäänellä rintakehää ja silloin se selvisi. Sydänpussi oli täynnä verta! Sydän on siis jonkinmoisen pussin sisällä. Minulla pussi oli täyttynyt verellä koepalojen oton yhteydessä tulleesta rei´ästä. Samalla hälytetty kirurgi tuli huoneeseen ja sanoi, että leikataan välittömästi. Verenpainetta ei enää ollut juuri nimeksikään. Seuraava muistikuva on leikkaussalista. Sieltäkään en paljoa muuta muista kuin sen, että hoitaja sanoi “kohta nukutetaan”. Kirurgi siis halkaisi rintalastan ja avasi sydänpussin jolloin veri pääsi purkautumaan ja sydän lyömään taas normaalisti. Verta oli tullut kuulemma paineella ja aika runsaasti. Sen jälkeen kirurgi oli paikannut rei´än ja ompeli rintalastan kiinni. Sydänpussi minulla jätettiin auki, koska se ei ollut enää mennyt takaisin kiinni. Siitä ei ole mitään haittaa kirurgin mukaan.

Tämän jälkeen oltiinkin sitten teholla 2 päivää ja osastolla 9 päivää. Sairaslomalla olin reilut 3 kuukautta. Semmoinen tarina oli minun “rutiinitoimenpide” tahdistimen asennuksen kanssa.

2 vastausta artikkeliin “Sydänlihasbiopsiat.”

  1. KK kirjoittaa:

    Hei!

    Aika hurja juttu. MInulta otettiin myös koepalat, mutta erillisessä operaatiossa. Lääkäri oli sitä mieltä, että voi olla omat riskinsä, jos koepalan otto ja tahdistimen laitto tehdään samalla kertaa.

    Hyvä kuitenkin, että olet taas kunnossa. Varmaan tuo vähän pelästytti.

  2. jantsu kirjoittaa:

    Ilmeisesti riskejä siinä on. Minun kohdallani näin ainakin oli. Tämä olkoon tietona kaikille operaatioon joutuville. VAATIKAA, että koepalat otetaan erikseen, eikä samaan aikaan. Jos itsekin olisin tämän tiennyt, niin enpä olisi antanut yhtäaikaa molempia tehdä.

Jätä vastaus

*
Kirjoita kuvassa oleva sana.
Klikkaa kuullaksesi sana