Jääkiekkoa

Pitkästä aikaa päivitystä. Viime aikoina on ollut motivaatio hieman hakusalla. Lenkillä on tullut kuitenkin käytyä satunnaisesti ja työmatkat kuljettua pyörällä.

Tänään kävin pelaamassa jääkiekkoa 3 vuoden tauon jälkeen ! Ai että oli mukavaa. Täytyy sanoa, että on se vaan helvetin raskasta näin yhtäkkiä. Aivan sama, vaikka jaksat juosta 20 km niin kun vedät jääkiekkokamppeet niskaan niin johan alkaa tuntumaan. Veikkaan, että huomenna on paikat todella jumissa.

Aluksi piti ottaa todella rauhallisesti. En oikein tiedä, miten tahdistin soveltuu jääkiekon pelaamiseen. Kontakteja tulee väkisellä jonkin verran. Pitänee ensi viikolla kysyä kardiologilta mitä mieltä hän on asiasta. Viimeksi kysyin niin ei oikein suositellut mutta ei kyllä kieltänytkään. Minä kyllä aion mennä edelleenkin pelaamaan, ainakaan nyt ei tuntunut olevan mitään ongelmia. Aioin elää niin normaalia elämää, kuin se vain suinkin on mahdollista.

Tarkoitus olisi pelata koko syksy / talvi ja samalla käydä myös lenkillä ja lumen tultua ottaa myös hiihto lisäksi ohjelmaan. Aioin myös pyöräillä koko talven töihin.

Jätä vastaus

*
Kirjoita kuvassa oleva sana.
Klikkaa kuullaksesi sana