Pitkästä aikaa

Onpas tosiaan vierähtänyt aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Tuossa marras- joulukuun tietämillä oli pitkään TODELLISIA motivaatio-ongelmia. Juoksemassa en käynyt muutamaan viikkoon ollenkaan ja työmatkapyöräilykin vaihtui hyvin useasti autoon. Joulun alla sitten tuli taas joku ihme potku persuksille ja sain hilattua itseni muutaman kerran lenkille. Yllätys oli suuri todella suuri, kun jaksoi juosta lähes samaan tahtiin kuin syksylläkin. Ilmeisesti pohjakunto on  sen verran kova, että muutaman viikon lepsuilu ei paljoa haittaa.

Joulunakin kävin pari kertaa juoksemassa. Lisäksi vaimon kanssa heitin muutaman kerran 1,5 tunnin kävelylenkkejä. Nyt parin viime viikon aikana on tullut käytyä juoksemassa taas ihan säännöllisesti, viimeksi eilen tunnin lenkki tuli nakattua. Helvetin kylmä tuuli vain meinaa olla. No, ei muuta kuin yksi ylimääräinen väliasu alle niin tarkenee. Tänään pitäisi taas käydä juoksemassa, pakkasta on kyllä tällä hetkellä -16C, odotellaan iltaan asti josko siitä hieman lauhtuisi.

Pari-kolme viikkoa olisi tarkoitus vielä keräillä hieman “pohjia” ja aloittaa taas sykemittariharjoittelu puhtaalta pöydältä. Toivottavasti kovat pakkaset ei sotke kovin pahasti suunnitelmia.

Jätä vastaus

*
Kirjoita kuvassa oleva sana.
Klikkaa kuullaksesi sana