Juoksua pakkasessa

Niinhän siinä loppujen lopuksi sitten kävi, etten perjantaina päässyt mihinkään lenkille. Pakkasta -16C ja tuuli oli aikamoinen. Lisäksi maha oli täynnä pizzaa, joten jätin lenkin suosiolla lauantaille.

Lauantaina pakkasta oli aamulla -15C, joten ajattelin että siirretään iltapäivään, kuuluu sopivasti jääkiekkoakin radiosta. Pakkasta klo 17 edelleen kovasti, mutta ei muuta kuin kamppeet päälle ja menoksi. Ensiksi alusasu, sitten vähän paksumpi fleece-asu ja päälle vielä tuulipuku. Kauluri ja pipo + hanskat tietenkin kuuluu varustukseen.

Hyvin tarkeni, mitä nyt välillä kova tuuli meinasi haitata menoa. Välillä meinasi selkää palella vähäsen, mutta ei kuitenkaan haitaksi asti. Kävin juosta hölkytteleen pikkusen vajaa tunnin lenkin. Eipä näkynyt muita juoksijoita, pari koiranulkoiluttajaa oli toppavaatteissa pyörätiellä.

Joten, tuommonen -15C ja siihen vielä kovahko tuuli päälle ei menoa haittaa ollenkaan, kunhan pukeutuu oikein. Tekosyitä kaikki, mitä sohvalla makoillessa tulee mieleen. Kumma, että se sohva on niin mukava paikka, kun ilma on vähänkään huonompi/kylmempi.

Sunnuntaina varmaankin iltasella pienehkö kävelylenkki ja maanantaina taas uudet kujeet.

2 vastausta artikkeliin “Juoksua pakkasessa”

  1. Helena kirjoittaa:

    Olen 61-vuotias nainen Lapista. Tammikuussa olin menossa junalla mieheni kanssa etelään,kun yhtä-äkkiä tunsin huonovointiseksi oloni ja samalla meni tajunta. Minulle tilattiin ambulanssi ja jäin Kemin sairaalaan rutiinitarkastukseen, mistä eivät löytäneet mainittavaa. Kävin kotipaikkani terveyskeskuksessa uudestaan tutkimuksissa, mistä sain lähetteen Keskussairaalaan. Minulla oli vähän sellaisia tuntemuksia etten voi oikein kunnolla hengittää. Sairaalan pkl:lla poljin kuntopyörällä ja sain vuorokausiseurantanauhurin, josta lääkäri totesi siellä olevan katkoksia.
    Lääkärin toteamus oli, että sydänmentahdistimen laitto. Tahdistin on laitettu toukokuun 9 pnä. Ompeleet on parantuneet, mutta kova kiristys on vielä voimakas. LISÄKSI on sellainen ihmeellinen napsuminen tai pulputus. Kävin pkl:lla poistattamassa ompeleen pätkän,kun lääkärillä oli jäänyt vielä ihon pintaan. Kysyin samalla siitä napsumisesta, jonka olen tuntenut monta kertaa päivässä. Lääkärin vastaus oli EI HÄN TIEDÄ MISTÄ JOHTUU NAPSUMINEN/ PULPUTUS. Onko kenellään vastaavaa tuntemusta?

  2. jantsu kirjoittaa:

    Hei Helena. Minulla myös “napsui” tahdistimen laiton jälkeen, varsinkin rasituksessa / urheillessa. Tahdistinta säädettiin useampaan otteeseen eri säätöihin, muistaakseni 5 eri kertaa kävin säädättämässä. Nyt toimii erittäin hyvin, tosin vieläkin välillä vihlaisee oudosti urheillessa. Tähän ei kardiologi osaa antaa vastausta, mutta eipä tuosta ole tuntunut haittaakaan olevan muuta kuin epämiellyttävä tunne.

    Kannattaa vaatia uudelleen säätöjä, sitä varten ne lääkärit siellä on. Toivottavasti asia selviää.

Jätä vastaus

*
Kirjoita kuvassa oleva sana.
Klikkaa kuullaksesi sana