Arkisto: Urheilu

Vaikea lenkki

Torstaina 16. elokuuta 2007

Tänään kävin töitten jälkeen juoksemassa reipas 50min, keskisykkeen ollessa 162. Kyllä oli raskas lenkki, huh huh. Jokaisen kannattaisi kokeilla, miltä tuntuu juosta kovaa lähes tunti. Minun kunnolle tuo on kyllä tällä hetkellä lähes maksimi mihin pystyn. Kyllähän sitä tunnin hölkkäilee mutta kun lisätään vauhtia huomattavasti, niin rupeaa tuntumaan. Onneksi tämä ei ole ohjelmassa kuin kerran viikossa. :) Ai niin, olin myös pyörällä töissä ja kotimatkalla oli aivan armoton vastatuuli. Ilmeisesti sekin hieman verotti juoksusta “tehoja”. Jalat ei ollut läheskään niin tukossa kuin tiistain lenkillä. Pientä kipua tuntui vasemmassa sääressä mutta meni onneksi ohi nopeasti. Jospa se siitä.

Täytyy kyllä sanoa, että yllättävän hyvin sydämentahdistin toimii. Olen kokeillut tahdistimen laiton jälkeen juoksua, hölkkää, sauvakävelyä, rullaluistelua, pyöräilyä, lentopalloa ja pingistä eikä mitään ongelmia. Paitsi alussa, jolloin kardiologit ei meinanneet saada tahdistinta säätöihin ollenkaan. Jouduinkin alussa käymään useamman kerran säädättämässä sitä. Se joko ei ollut hyvä levossa taikka sitten rasituksessa. Vihloi ja tykytti oudosti. Viimeisellä käynnillä polkaisin kuntopyörällä sairaalassa kuntotestin, jossa kardiologi tutki sykettä rasituksessa. Sen perusteella sitten tehtiin viimeinen säätö. Nyt toimii !

Huomenna on vuorossa normaali tunnin lenkki. Taidanpa mennä myös pyörällä töihin, niin saa 50 km pyöräilyä tälle viikolle täyteen.

Normaalia juoksua

Keskiviikkona 15. elokuuta 2007

Tiistaina kävin juoksemassa tunnin ja vielä 5 minuuttia päälle. Kaloreita kului reipas 700. Kyllä osasi olla pohkeet ja sääret aluksi kipeänä. En tiedä mistä johtuu. Kilometrin- parin jälkeen kipu kuitenkin hellitti ja pystyin juoksemaan ihan normaalin lenkin. Huomenna on sitten vuorossa ns. vauhtilenkki 50min ja reippaalla sykkeellä. Saapa nähdä mitä jalat siihen sanoo. En tiedä, onko vika lenkkareissa, juoksuasennossa vai missä. Katsotaan miten jalat reagoi vielä vähän aikaa ennen toimenpiteitä.

Painokin tuntuisi, että on hieman pudonnut. Minulla kyllä heittelee paino muutenkin aika reilusti, joten saapa nähdä. Ensi maanantaina katsotaan tarkemmin pitkän sunnuntain lenkin jälkeen, miten paino on pudonnut, siis jos on pudonnut. Toivotaan että edes vähäsen.

Ja niinpä siinä vain kävi, että Jere Karalahti pelaa Oulun Kärpissä ensi talven. Kuntokuurilla tuntuu olevan Jerekin jäähallilta kantautuneiden huhujen mukaan. Veikkaanpa, että keväällä Jere on huippukunnossa ja raksilassa nostellaan “poikaa” huhtikuussa.

Välillä lentopalloa

Maanantaina 13. elokuuta 2007

Homma etenee hyvin. Niin, siis tämä alkava juoksuharrastukseni. Torstaina kävin juoksemassa 50 minuuttia korkealla sykkeellä. Sykemittarin mukaan sykkeen piti olla yli 160. Yllättävän hyvin jaksoin juosta koko matkan. Kuuma kyllä tuli ja hiki irtosi, pihalla kun oli lämpöä 27 astetta. Perjantaina olisi ollut vuorossa normaali tunnin lenkki mutta olinpa pelaamassa lentopalloa juoksun sijaan. Lentopalloa tuli pelailtua reipas 2,5 tuntia. Laitoin sykemittarin paikoilleen ennen peliä, että olisin nähnyt minkä verran lentopallossa energiaa kuluu, mutta se piti ottaa heti pois. Vyö ei pysynyt paikoillaan alkuunkaan. Ilmeisesti lentopallo on kuitenkin yllättävän tehokasta, sillä jalat meinasi olla lauantaina kipeät. Venyttely olisi varmasti auttanut asiaa…

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa taas pitkä lenkki. Kävin sauvakävelemässä saman lenkin kuin viime sunnuntaina. Pururadalla 1h 50 min sykkeen ollessa 126-145. Nyt ei ole jalat ollenkaan jumissa, kuten viime maanantaina pitkän lenkin jälkeen.
Tänään on vapaapäivä urheilusta. Paitsi että tulin kyllä pyörällä töihin (8km sivu). Tänään on myös jännitystä tiedossa, klo 12:30 Oulun Kärpät pitää tiedotustilaisuuden Jere Karalahden mahdollisesta siirtymisestä Kärppien riveihin. Kunnossa ollessaan vahvistus mutta aika näyttää miten käy.

Ensimmäinen pitkä lenkki

Maanantaina 6. elokuuta 2007

Eilen tein ensimmäisen ns. pitkän lenkin. Kävin sauvakävelemässä 1h 50 min. Kiersin lähistöllä olevan pururadan n. 9.9 km ja loppumatkan sitten normaalilla asfaltilla. Sykemittarin mukaan sykealueen olisi pitänyt olla n. 128-150. Alkuun meinasi olla hankaluuksia pitää syke yli tuon 128 ja jouduinpa hieman juoksemaankin välillä, ettei syke olis laskenut liian alas. Hienosti jaksoin kävellä tuon parituntisen. Minkäänlaisia tuntemuksia ei ollut tahdistimen eikä minkään muunkaan suhteen. Tänä aamuna tosin oli jalat ja alaselkä hieman hellänä. Ilmeisesti tuo pitkä matka hieman kipeytti paikkoja, sillä normaalisti jos käyn juoksemassa tunnin lenkin, niin mitään kipuja jaloissa ei aamulla ole.

Ensi sunnuntaina ajattelin vetäistä saman lenkin uudestaan, sillä kaloreita lenkillä paloi mukavat 1097 ! Kyllä oli mahtava olo lenkin jälkeen kun huomasi, että jaksaa noinkin pitkiä harjoitteita tehdä ja vieläpä helposti.

Huomenna on sitten vuorossa normaali tunnin lenkki.

Eilen sen päätin

Sunnuntaina 5. elokuuta 2007

Tai oikeastaan jo muutama viikko sitten mutta en ole saanut itseäni niskasta kiinni kunnolla. Tarkoituksena olisi aloittaa juoksu/urheiluharrastus tähtäimenä n. 5-10 kilon painonpudotus ja mahdollisesti puolimaratonin juoksu jossakin vaiheessa. Jonkinmoinen pohjakunto jo on olemassa satunnaisen pyöräilyn, rullaluistelun ja hölkkäyksen johdosta.

Nyt tarkoituksena olisi aloittaa hieman “vakavampi” harjoittelu. Sitä varten olen ostanut polar f11 sykemittarin jolla olisi tarkoitus seurata kunnon kohoamista. Valitettavasti en voi ottaa mittarin kaikkia ominaisuuksia käyttöön johtuen siitä, että minulla on sydämentahdistin. Mutta koitetaan pärjäillä.

Olen siis suorittanut mittarin ominaisuuksiin kuuluvan kuntotestin ja tuloksena tuli ownindex 45. Se on minun ikäiselleni miehelle (29v) keskiverto tulos. Tosin en tiedä minkäverran sydämentahdistin vaikuttaa kuntotestin tulokseen ja onko tulos kuinka luotettava? Täytenee tehdä kuntotesti muutaman kerran näin harjoittelun aluksi kuten mittarin ohjeissakin jo sanottiin.

Mainitaan nyt vielä tässä että en siis ole “aivan rapakunnossa” vaan pystyn juoksemaan tällä hetkellä sellaisia reilun tunnin lenkkejä ihan vaivatta. Tämä on aika hyvin, kun ajattelee että vuosi sitten makasin teholla letkuissa johtuen sydämeni ongelmista ja siitä seuranneesta sydänleikkauksesta. Siitä en ala tässä sen enempää tarinoimaan, joskus ehkä jos jotakuta kiinnostaa. Sen verran kuitenkin että nyt sydän on kunnossa ja harrastaa saa niin paljon kuin haluaa.

Tänään on vuorossa ns. pitkä lenkki syketasolla 60-70% maksimista ja aikaa lenkkipolulla pitäisi viettää 1h 46 min. Alkuviikosta olen käynyt juoksemassa 3 kertaa mittarin ohjeidn mukaan. Tänään ajattelin kokeilla sauvakävelyä pitkästä aikaa. Sillä pääsen todennäköisesti haluttuun 60-70%:n sykealueseen helposti. Juostessa ja rullaluistelessa noin alhainen taso on vaikea säilyttää ja pelkkä kävely ei oikein tunnu mielekkäältä.

Mutta pitemmittä puheitta, tämä olkoon ensimmäinen kirjoitukseni ja koitan päivittää tilannetta mahdollisimman usein. Toivottavasti joku muukin saa tästä virtaa painonpudotukseen ja urheilun aloittamiseen. Nytpä lähden lenkille.