25. elokuuta 2007
Torstain lenkkiä en päässytkään juoksemaan. Taloyhtiössä on maalaustalkoot ja piti hoitaa asioita melkein koko ilta. Ostaa maalit, vuokrata nosturi jne. Eilinen ilta menikin sitten maalatessa. Tänään jatkoin aamulla maalausta mutta alkoi armoton vesisade, joten se homma piti jättää kesken. Tarkoitus olisi saada tänään vielä maalattua illemmalla, kunhan sade hieman hellittää. Huomenna käyn vetäseen pitkän lenkin, satoi tai paistoi.
Aihe: Yleinen | Ei kommentteja »
22. elokuuta 2007
Eilen teinkin tunnin lenkin rullaluistimilla sauvojen kanssa. Kyllä otti yllättävän koville, en ole luistellut “tosissaan” varmaan 3 viikkoon. Toki olen pikkunättejä lenkkejä heitellyt mutta se on ihan eri asia. Tunti kuitenkin tuli kulutettua luistellessa ja syke meinasi välillä nousta tosi ylös ja välillä se kävi tosi alhaallakin. Pitää vielä koittaa luistella, kun on ilmoja. Talvella sitten juostaan ja hiihdetään.
Tänään oli taas vuorossa nopea lenkki. Voi pojat, että oli raskasta tänään. En tiedä vaikuttiko eilinen rullalustelu vai mikä, mutta alussa tuntui ettei jaksa yhtään eikä jalat toimi ollenkaan. Vedin kuitenkin sisulla 50 min. Saapa nähdä, onko huomenna paikat jumissa. Koitin kyllä hieman venytellä lenkin jälkeen.
Huomenna sitten vedetään taas normaali tunnin lenkki. Käyn luistelemassa, jos ei ole kova tuuli. Jos taas tuulee, mennään juoksemaan. Lisäksi taidan mennä pyörällä töihin. Riippuu vähän aamun kunnosta.
Ensi viikon ajattelin vielä vetää tällä samalla ohjelmalla, sitten tehdään polarin kuntotesti ja huilataan muutama päivä. Katsotaan, onko kunto nousemaan päin.
Aihe: Urheilu | Ei kommentteja »
20. elokuuta 2007
Viime viikon lepsuilun jälkeen radalla taas. Kävin juoksemassa tunnin ja vielä 5 minuuttia päälle. Juoksu maistui ERITTÄIN hyvälle ja oli helppoa. Oikeastaan koskaan ei ole kulkenut juoksu näin helposti. Ilmeisesti tuo muutaman päivän tauko teki hyvää. Kyllä huomaa, että juoksuvauhti on kasvanut kovasti ensimmäisistä lenkeistä. Nyt tuon 140 pinnassa olevan sykkeen kanssa pitää juosta melko vauhtia. Kunto nousee hitaasti mutta varmasti.
Huomenna täräytän saman lenkin uudestaan. Katsotaan miten äijä jaksaa ja onko lenkki yhtä helpon oloinen kuin tänään.
Aihe: Urheilu | 2 kommenttia »
19. elokuuta 2007
Loppuviikko meni kyllä urheilun osalta niin poskelleen, kuin vain voi mennä. Perjantain lenkki pitää jättää väliin. Pää oli aivan helvetin kipeä, ja muutenkin olo tosi huono. Pääkipu alkoi jo päivällä töissä, eikä olo kohentunut koko iltana. Siispä päätin, että juoksen lenkin vasta lauantaina. Niinpä niin… aamupäivästä satoi vettä ja iltapäivällä tuli vieraita. Lisäksi vaimo oli varannut illaksi ravintolasta pöydän, joten lenkki jäi tekemättä myös lauantaina.
Ja niinhän siinä kävi kuten arvata saattoi. Juopotteluksihan se lopulta vähäsen meni…. Sallittakoon se lipsahduksena, hääpäivä ja kaikkea. Lenkki jää siis myös tänään väliin.
Menköön nyt näin, skarpataan ensi viikolla sitten taas. Ihan kivaa oli kyllä eilen. Menköön tämä sellaisena “henkisenä valmentautumisena”. Sainpahan huuhdottua myös jumit kropasta samalla pois.
Eilen oli siis täällä oulussa rock-futiksen SM-kisat, ja monelaista silmäätekevää oli liikenteessä. Alkuillasta kiinalaisessa ravintolassa ollessamme, paikalle tuli isompi ryhmä juurikin rock-futiksen sm-kisoista. Julkkisbongauksia 2 kpl. Jyrki Lumme sekä tartu mikkiin ohjelman juontaja Sami Hintsanen. Kyllä kuuli puheesta, että Jyrki on mansen poikia. Porukka oli ilmeisesti nauttinut vettä väkevämpää jo päivällä, sen verran isosti huusivat ravintolassa.
Illalla siten suuntasimme torin rantaan terassille ja sieltä jumpruun. Oululaiset tietää kyllä, mikä jumpru on. Siellä tuli bongattua, Kari Jalonen, Suurlähettiläiden Jusu ja Lauri Salovaara. Laurin kanssa kävin jopa mutaman sanan vaihtamassa. Mukava heppu.
P.S. Jere Karalahtea ei baarissa näkynyt. Jospa Jere olisi vihdoin muuttunut. Muita kärppäpelaajia oli bongailtu Onnelasta. Itsehän en kyseiseen juottolaan aio astua mutta eipä siitä sen enempää.
Ensi viikolla sitten urheillaan taas tosissaan. Otetaan tämä viikonloppu nyt rauhallisesti.
Aihe: Yleinen | Ei kommentteja »
16. elokuuta 2007
Tänään kävin töitten jälkeen juoksemassa reipas 50min, keskisykkeen ollessa 162. Kyllä oli raskas lenkki, huh huh. Jokaisen kannattaisi kokeilla, miltä tuntuu juosta kovaa lähes tunti. Minun kunnolle tuo on kyllä tällä hetkellä lähes maksimi mihin pystyn. Kyllähän sitä tunnin hölkkäilee mutta kun lisätään vauhtia huomattavasti, niin rupeaa tuntumaan. Onneksi tämä ei ole ohjelmassa kuin kerran viikossa.
Ai niin, olin myös pyörällä töissä ja kotimatkalla oli aivan armoton vastatuuli. Ilmeisesti sekin hieman verotti juoksusta “tehoja”. Jalat ei ollut läheskään niin tukossa kuin tiistain lenkillä. Pientä kipua tuntui vasemmassa sääressä mutta meni onneksi ohi nopeasti. Jospa se siitä.
Täytyy kyllä sanoa, että yllättävän hyvin sydämentahdistin toimii. Olen kokeillut tahdistimen laiton jälkeen juoksua, hölkkää, sauvakävelyä, rullaluistelua, pyöräilyä, lentopalloa ja pingistä eikä mitään ongelmia. Paitsi alussa, jolloin kardiologit ei meinanneet saada tahdistinta säätöihin ollenkaan. Jouduinkin alussa käymään useamman kerran säädättämässä sitä. Se joko ei ollut hyvä levossa taikka sitten rasituksessa. Vihloi ja tykytti oudosti. Viimeisellä käynnillä polkaisin kuntopyörällä sairaalassa kuntotestin, jossa kardiologi tutki sykettä rasituksessa. Sen perusteella sitten tehtiin viimeinen säätö. Nyt toimii !
Huomenna on vuorossa normaali tunnin lenkki. Taidanpa mennä myös pyörällä töihin, niin saa 50 km pyöräilyä tälle viikolle täyteen.
Aihe: Urheilu | Ei kommentteja »
15. elokuuta 2007
Tiistaina kävin juoksemassa tunnin ja vielä 5 minuuttia päälle. Kaloreita kului reipas 700. Kyllä osasi olla pohkeet ja sääret aluksi kipeänä. En tiedä mistä johtuu. Kilometrin- parin jälkeen kipu kuitenkin hellitti ja pystyin juoksemaan ihan normaalin lenkin. Huomenna on sitten vuorossa ns. vauhtilenkki 50min ja reippaalla sykkeellä. Saapa nähdä mitä jalat siihen sanoo. En tiedä, onko vika lenkkareissa, juoksuasennossa vai missä. Katsotaan miten jalat reagoi vielä vähän aikaa ennen toimenpiteitä.
Painokin tuntuisi, että on hieman pudonnut. Minulla kyllä heittelee paino muutenkin aika reilusti, joten saapa nähdä. Ensi maanantaina katsotaan tarkemmin pitkän sunnuntain lenkin jälkeen, miten paino on pudonnut, siis jos on pudonnut. Toivotaan että edes vähäsen.
Ja niinpä siinä vain kävi, että Jere Karalahti pelaa Oulun Kärpissä ensi talven. Kuntokuurilla tuntuu olevan Jerekin jäähallilta kantautuneiden huhujen mukaan. Veikkaanpa, että keväällä Jere on huippukunnossa ja raksilassa nostellaan “poikaa” huhtikuussa.
Aihe: Urheilu, Yleinen | Ei kommentteja »
13. elokuuta 2007
Homma etenee hyvin. Niin, siis tämä alkava juoksuharrastukseni. Torstaina kävin juoksemassa 50 minuuttia korkealla sykkeellä. Sykemittarin mukaan sykkeen piti olla yli 160. Yllättävän hyvin jaksoin juosta koko matkan. Kuuma kyllä tuli ja hiki irtosi, pihalla kun oli lämpöä 27 astetta. Perjantaina olisi ollut vuorossa normaali tunnin lenkki mutta olinpa pelaamassa lentopalloa juoksun sijaan. Lentopalloa tuli pelailtua reipas 2,5 tuntia. Laitoin sykemittarin paikoilleen ennen peliä, että olisin nähnyt minkä verran lentopallossa energiaa kuluu, mutta se piti ottaa heti pois. Vyö ei pysynyt paikoillaan alkuunkaan. Ilmeisesti lentopallo on kuitenkin yllättävän tehokasta, sillä jalat meinasi olla lauantaina kipeät. Venyttely olisi varmasti auttanut asiaa…
Sunnuntaina olikin sitten vuorossa taas pitkä lenkki. Kävin sauvakävelemässä saman lenkin kuin viime sunnuntaina. Pururadalla 1h 50 min sykkeen ollessa 126-145. Nyt ei ole jalat ollenkaan jumissa, kuten viime maanantaina pitkän lenkin jälkeen.
Tänään on vapaapäivä urheilusta. Paitsi että tulin kyllä pyörällä töihin (8km sivu). Tänään on myös jännitystä tiedossa, klo 12:30 Oulun Kärpät pitää tiedotustilaisuuden Jere Karalahden mahdollisesta siirtymisestä Kärppien riveihin. Kunnossa ollessaan vahvistus mutta aika näyttää miten käy.
Aihe: Urheilu | 2 kommenttia »
8. elokuuta 2007
Minulle siis asennettiin tahdistin viime kesänä, kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Tahdistimen laiton yhteydessä kardiologi otti sydämestäni 4 kpl näytteitä jonkinlaisilla pihdeillä, varmistaakseen, ettei sydämessä ole mitään lihassairautta. Näytteiden otto tapahtui paikallispuudutuksessa, eli olin hereillä koko ajan, mutta puudutettuna ja hieman huumattuna. Yksi näpsäisy kuitenkin kävi aivan helvetin kipeää. Ilmeisesti silloin se tapahtui. Kardiologi oli ottanut liian suuren palan sydämestä, ja siihen tuli reikä. Tätä ei kuitenkaan huomattu, vaan kardiologi asensi tahdistimen normaalisti ja minut vietiin osastolle. Seuraavana päivänä pääsin kotiin 8 päivän sairaslomalappu kädessä.
Kotiin päästyäni otin rauhallisesti, kuten minua neuvottiin. Noin vuorokauden kotona oltuani, rupesin tuntemaan itseni huonovointiseksi ja voimat katosi täysin. Ajattelin, että se kuuluu asiaan enkä vaivannut päätäni sillä sen enempää. Tunti tästä, olo tuli niin huonoksi että oli pakko lähteä päivystykseen. Oli tiistai-ilta ja kello noin kahdeksan. Sanoin vaimolle että nyt äkkiä auto käyntiin ja menoksi. Pääsin vaivoin autoon ja pari kilometriä autossa oltua, tuntui etten saa enää happea. Onneksi asun vain n. 5 km:n päässä sairaalasta, joten kerkesin sinne ajoissa. Vaimo talutti minut päivystykseen ja siellä en saanut enää sanottua nimeäni. Veto oli täysin lopussa. Hoitaja taisi hieman hätääntyä ja kehoitti minua siirtymään paareille. En päässyt enää tuolista ylös, joten 2 hoitajaa nosti minut paareille. Siinä vaiheessa taisi lähteä taju ensimmäisen kerran. En ihan tarkkaan muista illan tapahtumia. Sen muistan kuitenkin hyvin, että hikoilin aivan helvetisti. Vaatteet oli ihan märkänä, kuin suihkussa olisi käynyt. Seuraavat muistikuvat on, kun ympärillä pyöri hoitajia. Niitä oli varmaan toistakymmentä. He koittivat kysellä ja ottivat verikokeita ja mittasivat verenpainetta. Lopulta he kuvasivat ultraäänellä rintakehää ja silloin se selvisi. Sydänpussi oli täynnä verta! Sydän on siis jonkinmoisen pussin sisällä. Minulla pussi oli täyttynyt verellä koepalojen oton yhteydessä tulleesta rei´ästä. Samalla hälytetty kirurgi tuli huoneeseen ja sanoi, että leikataan välittömästi. Verenpainetta ei enää ollut juuri nimeksikään. Seuraava muistikuva on leikkaussalista. Sieltäkään en paljoa muuta muista kuin sen, että hoitaja sanoi “kohta nukutetaan”. Kirurgi siis halkaisi rintalastan ja avasi sydänpussin jolloin veri pääsi purkautumaan ja sydän lyömään taas normaalisti. Verta oli tullut kuulemma paineella ja aika runsaasti. Sen jälkeen kirurgi oli paikannut rei´än ja ompeli rintalastan kiinni. Sydänpussi minulla jätettiin auki, koska se ei ollut enää mennyt takaisin kiinni. Siitä ei ole mitään haittaa kirurgin mukaan.
Tämän jälkeen oltiinkin sitten teholla 2 päivää ja osastolla 9 päivää. Sairaslomalla olin reilut 3 kuukautta. Semmoinen tarina oli minun “rutiinitoimenpide” tahdistimen asennuksen kanssa.
Aihe: Yleinen | 2 kommenttia »
7. elokuuta 2007
Kylläpä oli tämänpäiväinen lenkki vaikea. Jalat oli ihan tukossa ja tuntui ettei matka etene ollenkaan. Sinnillä kuitenkin juoksin koko tunnin lenkin, joka ohjelmaan kuului. Otti näköjään sunnuntain pitkä lenkki koville, kun vieläkin on paikat tukossa. Pitäisi ilmeisesti ottaa hieman rauhallisemmin, sillä olen kulkenut pyörällä töihin (8km sivu) ja eilen kävin illalla vielä vaimon kanssa rullaluistelemassa. Se tosin oli enemmän sellaista “rullailua” kuin oikeaa treeniä mutta kuitenkin. Varmasti asiaan kyllä vaikutti todella lämmin ilmakin. Tällä viikolla on tullut liikuntaa jo ihan kiitettävästi, vaikka on vasta tiistai. Huomenna en tee kyllä yhtään mitään, vaan vietän totaalisen lepopäivän. Taidanpa mennä autolla töihinkin.
Sitten asiasta toiseen. Tilasinpa itselleni digiboxin verkkokauppa.com:ista. Procaster PVR-6200C mallin. Kyseinen aparaatti on kaapeliverkkoon kahdella virittimellä ja 200 gigan kovalevyllä sekä HDMI-liitännällä. Vehje tulee virosta, sieltä tilatessa ei laitteesen tule hyvitysmaksua ja on näinollen hieman halvempi. Pitäisi olla ihan hyvä laite, mitä nyt netistä olen lueskellut. Kerrotaan myöhemmin kokemuksia.
Mutta nyt pihalle nauttimaan lämpimästä ilmasta.
Aihe: Yleinen | Ei kommentteja »
6. elokuuta 2007
Eilen tein ensimmäisen ns. pitkän lenkin. Kävin sauvakävelemässä 1h 50 min. Kiersin lähistöllä olevan pururadan n. 9.9 km ja loppumatkan sitten normaalilla asfaltilla. Sykemittarin mukaan sykealueen olisi pitänyt olla n. 128-150. Alkuun meinasi olla hankaluuksia pitää syke yli tuon 128 ja jouduinpa hieman juoksemaankin välillä, ettei syke olis laskenut liian alas. Hienosti jaksoin kävellä tuon parituntisen. Minkäänlaisia tuntemuksia ei ollut tahdistimen eikä minkään muunkaan suhteen. Tänä aamuna tosin oli jalat ja alaselkä hieman hellänä. Ilmeisesti tuo pitkä matka hieman kipeytti paikkoja, sillä normaalisti jos käyn juoksemassa tunnin lenkin, niin mitään kipuja jaloissa ei aamulla ole.
Ensi sunnuntaina ajattelin vetäistä saman lenkin uudestaan, sillä kaloreita lenkillä paloi mukavat 1097 ! Kyllä oli mahtava olo lenkin jälkeen kun huomasi, että jaksaa noinkin pitkiä harjoitteita tehdä ja vieläpä helposti.
Huomenna on sitten vuorossa normaali tunnin lenkki.
Aihe: Urheilu | Ei kommentteja »