Miksi sydämentahdistin?
5. elokuuta 2007Miksi minulle laitettiin tahdistin? Nuori mies, alle kolmikymppinen kaveri joka on elänyt suhteellisen terveellisesti koko elämän ja urheiluakin tullut nuorempana harrastettua.
Noin 3-4 vuotta sitten huomasin ensimmäisiä oireita. Aina levossa ollessani sydän tuntui ikäänkuin “muljahtelevan” joskus. Tätä tapahtui tosi harvoin ja ajattelin, ettei se ole mitään vakavaa. Uuteen työpaikkaan mennessäni työterveyslääkäri kuitenkin huomasi jotain poikkevaa sydänfilmissäni. (filmi siis otettiin työhöntulotarkastuksessa) Mainitsin silloin lääkärille näistä minun tuntemuksista. Hän sanoi että tuollainen on ihan normaalia minun ikäiselläni miehellä, eikä pitäisi olla huolissaan.
Näin mentiin sitten pari vuotta eteenpäin kunnes sairastuin flunssaan. Silloin huomasin, että sydän lyö ihan miten sattuu. Vaimoni kuunteli ja kokeili pulssia ja kauhistui. Sydän löi miten sattuu ja lyöntejä tuntui jäävän väliin. Olo ei kuitenkaan ollut huono. Ajattelin että tämä liittyy flunssaani. Flunssasta parannuttuani asia jäi kuitenkin vaivaamaan ja menin työterveyslääkärin puheille. Aina levossa ollessa sydämestä tuntui ikäänkuin jäävän lyöntejä väliin. Lääkäri ei alkanut millekkään ja sivuutti asian olankohautuksella ja pyysi palaamaan asiaan jos ei parissa viikossa tokene.
Eipä kummennut asia parissa viikossa ja niinpä menin uudestaan, tällä kertaa eri lääkärille. Hän passitti minut suoraan sairaala mehiläiseen jossa minulle asennettaisiin holster-nauhoitus vuorokauden ajaksi. Tämä on siis laite, joka nauhoittaa sydämen toimintaa josta lääkäri näkee mitä pumpussa tapahtuu. Laite asennettiin ja piti elää normaalia elämää 24h. Seuraavana päivänä menin uudestaan mehiläiseen, jossa laite otettiin pois.
Nauhoituksessa selvisi, että minulla on 2-asteen AV-katkoksia. Pisin väli lyöntien välillä oli 7 sekuntia. Kyllä, luit oikein. Kumma vaikka välillä vähän tuntuikin oudolle. Ja näitä oli useita peräkkäin. Sydämeni ei siis ole koko ajan tahdistimen varassa, vaan tahdistin antaa sykäyksen aina, kun lyönti tuntuu jäävän väliin. Tahdistimia on nykyään hyvin monenlaisia ja minun mallini on DDDR. Minulla ei siis ole mitään sydänlihassairautta (näytteet otettu, kerron myöhemmin lisää), eikä muutakaan sairautta. Suvussa ei myöskään ole mitään sydänsairauksia. Lääkärit eivät osaa sanoa, mistä nämä katkokset johtuvat. Syitä voi olla monia. Tuskin asia koskaan selviää, sen kanssa on vain elettävä.
Tämä pohjustuksena miksi minulla on sydämentahdistin. Kerron myöhemmin lisää miksi jouduin tahdistimen laitoin jälkeen sydänleikkaukseen.